Aarnio-vyyhti: Syyttäjä lupaa nopeaa ratkaisua KRP:n tutkijan tapauksessa

SK:n tietojen mukaan nyt selvitetään, onko poliisimies syyllistynyt ”Malmin naisen” lahjontaan.

Dan Frände
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kihlakunnansyyttäjä Pertti Lahtiola lupaa pikaista ratkaisua esitutkinnan käynnistämisestä ”Malmin naisen” kuulusteluista vastanneen KRP:n tutkijan tapauksessa.

Päätös tehdään huomenna torstaina tai perjantaina ja viimeistään alkuviikosta.

Mikäli esitutkinta alkaa, juttua tutkii Turun poliisi. Lahtiola toimii kihlakunnansyyttäjänä Länsi-Suomen syyttäjänvirastossa.

Lahtiolan mukaan epäillyt poliisirikosasiat kuuluvat priorisoituihin asioihin, joita koskevat päätökset ja ratkaisut pyritään tavallisesti tekemään normaalia nopeammin.

”Tämä tapaus on päällimmäisenä ja ratkaisu on tarkoitus tehdä nopeasti. Päätöstä ei ole tarkoitus tarpeettomasti venyttää. Asiaa pitää kuitenkin harkita huolellisesti, sillä julkisuustekijäkin on tässä merkittävä”, Lahtiola sanoo Suomen Kuvalehdelle.