7 yllättävää kipupistettä – sote-uudistuksen tehtävälista on vaikein mahdollinen

Rahoituksen järjestäminen ei ole ainoa hankala ongelma.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallituksen sote-uudistuksen ylivoimaisesti vaikein rasti on vielä edessä: kuinka suoritetaan kuntatalouden uusjako itsehallintoalueiden ja painavimmista tehtävistään riisuttujen kuntien kesken?

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus uhkasi kaatua heti alkumetreillä sote-uudistuksen aluejakokysymyksiin. Edessä on vielä monin verroin vaikeampi harjoitus, jolla on kireä aikataulu: valmista pitäisi tulla huhtikuun 2016 alkupuolelle mennessä.

Useat virkamiestyöryhmät valmistelevat parhaillaan sote- ja itsehallintoalueuudistusta. Yksi työryhmä keskittyy rahoitukseen ja resurssiohjaukseen. Työryhmää johtaa valtioneuvoston yhteinen alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti.

Suomen Kuvalehti kysyi kunta- ja julkistalouden asiantuntijoilta, millaisia ongelmia työryhmän pöydälle joudutaan nostamaan. Tehtävälista on asiantuntijoiden mukaan vaikein mahdollinen.