5 grammaa

Joulukuun viimeisenä päivänä professori Olli Vapalahti sai sähköpostia. Kiinassa oli jotain outoa. Tammikuun lopussa hän mainitsi luennollaan ohimennen ”tämän wuhanilaisen”. Nyt Vapalahti ja koko tiedeyhteisö etsivät vastausta siihen, miksi uusi koronavirus on joillekin niin vaarallinen.

koronavirus
Teksti
Elina Järvinen
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Että koronavirusta olisi maailmassa viisi grammaa. Viisi grammaa! Sen verran painaa kaksi teelusikallista ruokasuolaa.

Tällaisia laskelmia tehtiin huhtikuussa. Joku aloitti, toinen jatkoi, excelissä ja harrastuspohjalta.

Arvioitiin virusten määrää ysköksessä ja liman määrää potilaassa. Kerrottiin viruksen massaa ja potilaiden lukumäärää.

Laskutoimituksen tuloksia jaettiin nettifoorumeilla.