25 vuotta sitten

Vuonna 1982: "Henkinen adrenaliini" on kovempaa ainetta kuin amfetamiini, Juha Mieto väitti.

Suomalaiset ovat selvinneet kuluneen vuosikymmenen kahdella syntyperäselityksellä. Vanhimman arvuutuksen mukaan Suomeen tultiin ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina Virosta ja kaakon suunnasta. Uudemman näkemyksen mukaan suomalaisten lähtöruutu on ollut Venäjällä Volgan ja sen sivujokien Okan ja Kaman tienoilla, ns. Volgan mutkassa, josta on hilpaistu liikkeelle jo paljon aikaisemmin, noin 3300 eKr. Näkemys ”kanonisoitiin” Tvärminnen poikkitieteellisessä symposiumissa 1980.

Ja nyt sitten tulee mies Turusta, fonetiikan professori Kalevi Wiik, joka sanoo, että unohtakaa koko juttu Volgan mutkasta. Viikin mallista löytyy kielellinen Suur-Suomi, sillä uralilaista kantakieltä on hänen mukaansa puhuttu laajalla vyöhykkeellä Pohjois-Euroopassa.

”Suomalaiset eivät ehkä uskalla ryhtyä suurentelemaan. Nyt kuitenkin kannattaisi lyödä rumpua. Menneisyytemme ei ole kauhean suppea. Se on puolet Eurooppaa.”

”Seitsemän, yhdeksän tuhatta vuotta sitten Pohjois-Euroopassa oli seitsemän huomattavaa kulttuurialuetta, jotka ovat vaikuttaneet nykyisten suomalaisten syntyyn, toiset suorasti, toiset epäsuorasti. Mitään kansainvaellusta tuskin on tapahtunut näiden kulttuurien piiristä Suomeen. Suomalaisen väestön syntyminen on vähäisten, jopa huomaamattomien liukumien seurausta.”