Blogit

Kohtaamiset-blogi käsittelee kirjallisuutta ja kulttuuria.

Vankileirien saaristo – Gulag on osa historiaamme

Blogit Kohtaamiset 13.4.2012 14:00
Riitta Kylänpää
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Aleksandr Solženitsynin Gulag. Vankileirien saaristo on vihdoin, liki 40 vuoden jälkeen luettavissa kokonaisuudessaan myös suomeksi. Juuri ilmestyneen kirjan on kustantanut Sofi Oksasen Silberfeldt -kustantamo.

Jos kirja olisi ladottu normaalisti, se olisi 2400-sivuinen, mutta nyt teksti on tikistetty 1300 sivuun. Kun Tammi kieltäytyi julkaisemasta teoksen vuonna 1974, perusteluna olivat ”tuotannolliset syyt”. Todellinen syy oli tietenkin Neuvostoliiton pelko. Jopa Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijat varoittivat kirjeessään Tammea vaarantamasta kirjalla Suomen idänsuhteita. Otavassa ja WSOYssa asiasta vaiettiin, tietoisesti. Kirjailijoista Erno Paasilinna kirjoitti Solženitsynin elävän ”täydellisesti menneisyyden kahleissa” ja ”taistelevan vanhoissa juoksuhaudoissa” – miksi siis julkaista teos.

Kirjallisuudentutkija Juhani Sipilän tietojen mukaan ”kirjahistoriamme opportunistisimman” päätöksen taustalla hääri kummisetänä presidentti Urho Kekkonen.

”Likaisen työn” teki Tammen silloinen kustannustoimittaja Kalevi Sorsa. Lopullisen päätöksen Solženitsynin kirjan julkaisematta jättämisestä tehnyt Tammen silloinen toimitusjohtaja Jarl Helleman katui päätöstään jo muutaman kuukauden kuluttua. Kirjasta tuli suomettumisen symboli. Siihen tiivistyy kylmän sodan ilmapiiri.

”Gulag elää edelleen venäläisten mielenlaadussa”, totesi postGulag-kirjailijaksi itsensä määrittelevä Sofi Oksanen kirjan julkistamistilaisuudessa 12. huhtikuuta. Toisin kuin Saksassa, Venäjällä ei ole käyty läpi historian hirmutekoja. Virossa neuvostoaikaa käsitellään jo paljon. Entä me, elääkö itsesensuuri edelleen meissä suomalaissa? Oksanen kysyi.

Ainakin Gulag on osa historiaamme, koska terrorin vuoksi kuoli myös suomalaisia.

Tilaisuudessa puhuneelle Jukka Kemppiselle Solženitsynin teos palautti mieleen hänen sukunsa historian. Kaksikymmentäneljä hänen isänsä sukulaista menehtyi Gulagissa. Isän mummo tyrkättiin junasta, isän enot tapettiin niskalaukauksella. Serkut menehtyivät kaivaessaan Stalinin kanavaa.

”Minun sukulaisteni ampuminen oli ’oikeutettua’, koska he olivat kansanvihollisia. Heidän passissaan luki Suomi ja heidän äidinkielensä oli suomi.”

Lopulta kuka tahansa saattoi tulla tuomituksi – vankileirille. Kemppisen tietojen mukaan Neuvostoliitossa ei hylätty ainoatakaan syytettä, ei myöskään Putinin Venäjällä. ”Se tarkoittaa sitä, että naapurin akka tekee ratkaisun syyllisyydestä.”

Toisaalta, Kemppinen kertaa. ”1971 Venäjä oli ehdottanut Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkosen onnistui torjua ehdotus. Solženitsynin kirja tuli kuin noiduttuna tuon jälkeen.”

Sivistyneessä Euroopassa Vankileirien saaristo julkaistiin tuoreeltaan. Teos oli sensaatio ja siitä keskusteltiin. Vasemmistolaiset arvioivat aatettaan sitä vasten. Ja ilmestyihän kirja myös suomeksi; ruotsalainen Wahlström&Windstrand julkaisi 1974 Esa Adrianin käännöksen lyhennettynä ja useampaan niteeseen paloiteltuna.

Teoksen rungon muodostavat Solženitsynin omat kokemukset vankileirillä. Satojen kohtalotovereiden kertomukset paisuttavat kirjan mittoihin, jolle on vaikea löytää vastinetta. Kirjan esipuheen kirjoittanut Martti Anhava vertasi kirjaa Marcel Proustin teokseen Kadonnutta aikaa etsimässä. Solženitsynin esikuvana on pidetty Dostojevskia, teosta on verrattu myös James Joycen tuotantoon. Ainakin se on yksi 1900-luvun parhaita teoksia, klassikko.

Kohtaamiset -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.