Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Välitilinpäätös: Residenssissä kaikki on toisin

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 6.6.2011 21:27

Lähdin kotoa runsaat neljä viikkoa sitten eli residenssijaksoni on noin puolivälissä. Sen jälkeen moni asia on muuttunut.

Päivärytmi. Menen tavallista aikaisemmin nukkumaan ja myös herään aiemmin kuin mihin olen tottunut. Kotona ehdin sänkyyn harvoin ennen kello kahta, nyt sammutan valot hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Plussaa on se, että tällä systeemillä saan ainakin tunnin pitemmät yöunet. Päivänokosia en varsinaisesti harrasta. Lepään ja haaveilen, mutten vajoa uneen.

Media. En lue lainkaan lehtiä enkä katso televisiota. Mestareiden liigan loppuottelustakin näin vain toisen puoliajan ollessamme sattumalta syömässä eräässä hotelli-ravintolassa. Uutisia seuraan sen verran, mitä facebook-ystäväni suvaitsevat päivityksissään kertoa. Jos linkki vaikuttaa ehdottoman tärkeältä ja kiinnostavalta, saatan varovasti vilkaista mistä on kysymys. Useimmiten ei vaikuta. Mediasta ja etenkin televisiosta erossa pysyminen on helpompaa kuin luulisi ja tuntuu tekevän hyvää sielulle. Kevään suuret uutistapahtumat, kuten Japanin maanjäristys ja perussuomalaisten äärisiiven menestys ja uho tyhjensivät kaikki voimat.

Työnteko. Mitä se runoilijan tapauksessa merkitsee? Pääasiassa lukemista ja kirjoittamista, mutta myös aineiston keräämistä erilaisin aistein ja välinein. Pyörittelen erilaisia kyniä erilaisten paperien päällä. Jäljestä ei aina osaa sanoa, mutta ilmankaan ei voi oikein työskennellä. Lukemiseen keskittyminen on täällä helpompaa, kun on omaa kotia vähemmän virikkeitä. Toisaalta lyhyellä säteellä on nähtävissä enemmän suurta taidetta kuin ihminen järkkymättä kestää. Silti on hyvä välillä vähän järkkyä. Kirjoista tutut mestariteokset ovat tietysti hienoja, mutta välillä näkee jotain sellaista, johon ei osaa etukäteen varautua. Näitä näkyjä kuljettaa mukana loppuelämänsä. Kertokaa, miten kovalevyllä oleva vuoden vanha runoluonnos viimeistellään. Sanokaa, mistä idean kehittyminen luonnokseksi alkaa.

Residenssitoverit. Aamiaishetket ovat parhaita. Jokainen työskentelee pääasiassa omassa rauhassaan, mutta aamukahvin nauttiminen venyy usein sessioksi, jonka aikana käsitellään suuria ja pieniä ammattiin liittyviä kysymyksiä. Tärkein havainto lienee, että yksityiset pohdinnan aiheet ovat jotakuinkin samoja taiteenlajista riippumatta. Mitä otetaan ja mitä jätetään, ja mitä laitetaan sen viereen. Tällaisiin jatkuviin ja syvällisiin keskusteluihin ei ainakaan yksin kotona ole mahdollisuutta.

Floora ja fauna. Kuuntelen lintuja. Jotkut lajit tunnistan samoiksi kuin Suomessa, toisten kanssa on vaikeampaa. Tänään kuulin jotain, minkä määritin tiltaltin ääneksi, vaikka italiaksi linnun nimi luultavasti kirjoitettaisiin aivan toisin. Fraasi tai miksi sitä sanoisi oli kuitenkin rakenteeltaan sama. Käen kukunnassa ei ole eroja. Varis ja harakka ovat samannäköisiä. Peippo ei täällä viserrä, joku pajulinnun kaltainen sen sijaan kyllä. Laakson yllä kiertelee haukkoja. Mehiläissyöjä on hauska ja melkein jokapäiväinen näky. Yhden piikkisian ja yhden villisian olen nähnyt. Edellinen liikkui hassusti keinuen, jälkimmäinen oli kauniin punaruskea. Koivuja en ole nähnyt. Tammia on montaa lajia. Havupuut eli pinjat eli männyt ovat erilaisia. Tuomen ja muiden kotimaisten kevätihmeiden kukinnan missaaminen oli suuri menetys.

Valo ja lämpö. Keskipäivän kohtisuora valo häikäisee tavalla, johon ei ole tottunut. Vastaavasti yöt ovat täysin pimeät. Kotimaan alkukesän valoa ja kaikkea siihen liittyvää hulluutta on kieltämättä ikävä. Vuoristo saa sään vaihtumaan nopeasti. Helle kääntyy hetkessä ukkoseksi ja sateeksi. Alhaalla laaksossa päivän kuumuus iskee paksuna ja musertavana, tietää olevansa etelässä.