Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Tommy Tabermann pakotti kivetkin kukkimaan

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 5.7.2010 16:08

Kun muusikko tai urheilja kuolee, on tapana sanoa, että taivaassa kaivattiin uutta vikkeläsormista basistia tai tuoretta vasenkätistä syöttäjää. Tommy Tabermannin tapauksessa lienee kyse ollut tarpeesta kuulla runoilijaa, joka jaksaa väsymättä laulaa olemassaolon ihanuudesta.

Tabermannin maine vakiintui nopeasti: runoilijan ensimmäinen kokoelma Ruusuja Rosa Luxemburgille ilmestyi 1970, ja jo kahdeksan vuotta myöhemmin olivat vuorossa valitut runot. Päiväyksestä päätellen oma Kukkiva kiveni on hankittu vuotta myöhemmin eli 1979.

Kuolinuutisen saavuttua moni kollega ilmoitti Tabermannin olleen yksi niistä, jotka olivat avanneet heidän tiensä runouteen. Se on ollut melkein väistämätöntä siinäkin tapauksessa, että nuoren lukijan oma runoilijantie on vienyt myöhemmin aivan toisenlaiseen ilmaisuun.

Jokaisessa runoilijassa asuu Tommy Tabermannin kaltainen pieni yltiöromantikko.

Tunsin Tommyn kolmen vuosikymmenen takaa. Ystäviä emme olleet, mutta joka kerta tavatessamme hän jakoi auliisti huomiotaan ja ainakin muutaman lämpimän, kiinnostuneen sanan.

Viimeksi törmäsin Tommyyn ohimennen Esplanadilla jotakuinkin tasan vuosi sitten, siis vähän ennen kohtalokkaan sairauden ilmaantumista. Kohtaaminen oli lyhyt, mutta kertoo Tommysta.

Olin liikkeellä kahden amerikkalaisen runoilijaystäväni Geof ja Nancy Huthin kanssa. Seisahduimme ja suoritin esittelyt. Tommy ilahtui silminnähden kollegiaalisesta tapaamisestamme. Kun kerroin, että Geof oli erikoistunut visuaaliseen runouteen, Tommy huokaisi ihastuksesta ja sanoi sitten: ”Niin, eikös teillä ollut joku juttu siellä Turun puolessa?”

Olin otettu, ja niin olivat myös amerikkalaiset ystäväni. Tommyn repliikki nimittäin paljasti, että hän oli tietoinen sekä heidän Suomen-vierailustaan että Turun lähettyvillä Saaren kartanon residenssissä vastikään järjestämästämme visuaalisen runouden työpajasta.

Maan päälehti ei ollut pitänyt asiaa mainitsemisen arvoisena, sen sijaan runoilja ja kansanedustaja oli ollut tehtäviensä tasalla ja lukenut ystäväni haastattelun muutamaa päivää aiemmin Turun Sanomista.

Sanoisin, että tyypillistä Tommya. Sanat tärkeät, ihminen vielä tärkeämpi.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Tabermannin runous on hieman puolivillaista. Tulee banaali vaikutelma, kun runoilija kertoo, että”nussiminen on helvetin mukavaa, varsinkin vähän ennen orgasmia”. Ja kun runoilija kertoo, että ”kesällä kukat ovat kauniita ja tuoksuvat hyvälle”.
Oikea runous on monitasoisempaa, eikä siinä suoraan avata reisiä persreikineen lukijan nenälle. Ihmisillä kun on sellainen taipumus, että tiettyjä asioita mielellään lähestytään varovasti ja annetaan elämän ydinasioiden olla myös vähän rauhassa välillä.
Tabermannin ura Uutisvuodossa taas keskittyi suomenkielisten solvaamiseen. Suomenkielisten (finnar) viinanjuonti oli hänelle läheinen aihe. Suomenruotsalaisten, kuten hän itse, viinan juonti oli hänestä normaalia ja hän ylistikin erilaisia kalliita pulloja. Jokaisessa jaksossa hän muisti huomauttaa, kuinka juoppoja ja väkivaltaisia ja moukkamaisia suomenkieliset ovat.
Uutisvuodosta tulikin viikko viikon jälkeen ohjelma, jossa ainakin 2 suomenrutosalaista esitti valmiiksi naurettuna, että ”suomenkieliset sitä, suomenkieliset tätä, huonoja ovat …” Yle:n lupamaksuilla, parhaana katseluaikana, suomenkieliselle enemmistölle.

Sama jatkuu, kun Peter ”pakkoruotsi on kivaa”Nymanin tilalle tulee Baba Lybeck, suomenruotsalainen.
Miksi, oi miksi, Suomessa, jossa on 5 miljoonan suomenkielinen enemmistö, edelleen päästetään kielipolitiikka määräämään TV:n ohjelmista?
Ai niin,se lahjonta, ne etuoikeudet, se sosiaalidemokraattien ja RKP:nvälinen sopimus.

Näitä luetaan juuri nyt