Timo Soini julistettiin taideteokseksi

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset

Todellisuuden tutkimuskeskus on käynnistänyt 258-päiväisen käsitetaiteellisen projektin nimeltä Timo Soini.

Tekijöiden mukaan teos pohjaa seuraaviin avainajatuksiin:

1. Timo on taideteos, aikamme suomalaiskansallisen taiteen tapahtuma.
2. Kaikki Timon esiintymät ovat osia tässä suurteoksessa.
3. Teos heijastaa koko Suomen kansaa: Timo on sellainen kuin on koska me olemme sellaisia kuin olemme.

Todellisuuden tutkimuskeskus on ilmoituksensa mukaan esitystaiteen ammattilaisten talli, jonka ydinajatus on vallitsevan todellisuuskäsityksen kyseenalaistaminen.

”Mitä todellisuus on? Miten voimme havaita, kokea, määritellä, kuvata, heijastaa, välittää tai esittää sitä? Todellisuuden tutkimuskeskuksessa nämä kysymykset kohdataan ennen kaikkea etsimällä uusia, luovia tapoja tehdä esityksiä. Esitykset ovat tutkimuksemme väline ja hedelmä”, tutkimuskeskus kertoo toiminta-ajatuksestaan.

Sirpaleita ”Timo Soinista” on nähtävissä mm. YouTubessa.