Terike Haapoja perusti äänivallattomille oman puolueen
Teatterit tuovat lavoille yhä uusia yhteiskunnallisia näytelmiä, eikä ole aikaakaan siitä, kun taiteilija Jani Leinonen iski tempauksellaan pikaruokajätti McDonaldsia vastaan.
Kuvataiteilija Terike Haapoja puolestaan kehottaa valveutuneita kansalaisia liittymään Toisten Puolueeseen.
”Toisten Puolue on aloite, jonka tavoitteena on koota yhteen eläinten, luonnon ja muiden yhteiskuntamme äänettömien aseman parantamista koskevia ehdotuksia”, taiteilija määrittelee.
Puolueen ohjelmaan ja tavoitteisiin voi tutustua Toisten Puolueen verkkosivuilla, mutta myös galleria Kalhama & Piipon tiloissa, jonne Haapoja on pystyttänyt aihetta käsittelevän näyttelyn.
Toiminnan strategia on kahtalainen.
”Toisaalta Toisten Puolue kutsuu ihmisiä osallistumaan utopiaan ekosysteemikeskeiseen ajattelun perustuvasta yhteiskunnasta, jossa yhteisöä ei määritä sen jäsenten samanlaisuus, vaan erilaisuuden ja yhteisön heikoimman jäsenen huomioiminen lajirajojen ylitse”, puolue ilmoittaa.
”Toisaalta Toisten Puolue pyrkii tuomaan esiin konkreettisiä ongelmia ja ehdotuksia eläinten ja luonnon oikeuksien huomioimiseksi nykyisen yhteiskuntarakenteen sisällä.”
Vaikka Toisten Puolue sanoo ajavansa luonnon ja eläinten asiaa, julki lausutun voi hyvällä syyllä tulkita myös laajemmin yhteiskunnan vähäosaisten, syrjäytettyjen ja muulla tavoin ”äänettömien” tukemiseksi.