Tekstin pystytys ja purkaminen internetin aikakaudella

Eurooppa pursuaa runofestivaaleja. Yksi niistä tapahtuu Anconan satamakaupungissa Adrianmeren rannalla.

Tapahtumalla on kaksimielinen nimi, La Punta della Lingua. Termi tarkoittaa fyysisesti kielen kärkeä, mutta sillä voidaan viitata myös runouteen kielen etuvartiona.

Ancona on alunperin kreikkalaisten perustama ikivanha linnoituskaupunki, josta on tiiviit kulkuyhteydet Adrianmeren yli Kroatiaan ja Kreikkaan. Kaupungin henkeen sopii, että perjantain tilaisuudet pidettiin kulttuurikäyttöön remontoidussa vanhassa ruutivarastossa.

Runotapahtumat ja niihin olennaisesti kuuluvat paneelikeskustelut muistuttavat kaikki toisiaan maasta ja kulttuurista riippumatta. Yleisöä on juuri ja juuri nimeksi, ja lopuksi kysytään sen mielipidettä. Jos mielipiteitä on, niillä on harvoin yhteyttä aiempiin puheenvuoroihin.

Tällä kertaa yleisön käyttämät puheenvuorot olivat pitkiä, ja mikäli minä italian lauserakenteista ja intonaatiosta mitään ymmärrän, ne eivät sisältäneet varsinaisia kysymyksiä, sitäkin painokkaammin esitettyjä omia käsityksiä runoudesta ja sen olemuksesta.

Sana ”aura” mainittiin useamman kerran, ilmeisesti kuvaamaan ilmaa runoilijoiden, runouden ja runonlausuntatilaisuuksien ympärillä. Sanan merkitys lienee sanomattakin selvä, koska se näkyy olevan sellaisenaan käytössä vähän joka kielessä.

Keskustelun lipsuminen tähän suuntaan oli sikäli ihmeellistä, että paneelikeskustelun aiheena olivat nykyrunouden uudet tekniikat. Ohjelmalehtisen sanoin: Montaggi e smontaggi testuali ai tempi di internet.

Otsikon sointuisa alku kuulostaa sanojen kevyeltä leikiltä, mutta käännöskoneen suomennosta hiukan korjaillen nähdään, että motiivi on täysin asiallinen: ”Tekstin pystytys ja purkaminen internetin aikakaudella”.

Paneeliin osallistuivat runoilijat Marco Giovenale ja Gherardo Bortolotti. Koska keskustelu käytiin italiaksi, jouduin pääasiassa arvailemaan mitä oikeasti sanottiin. Aiempaan kokemukseen perustuva tiivistelmäni tulee tässä: Kun nykyrunoudesta ja sen ihmeellisyyksistä järjestetään seminaari, tekijät itse ovat jo siirtyneet miettimään uusia metkuja.

Seminaarit ovat siis aina auttamattomasti perässä, ja ne, jotka informaatiota eniten tarvitsisivat, eivät tietenkään vaivaudu paikalle, koska heidän mielestään kaikki hyvä runous on kirjoitettu jo aikaa sitten, eikä uusia kotkotuksia koskaan tarvita.

Myöhemmin illalla saatiin nauttia runouden käytännöstä. Amerikkalaista runoilijaa John Giornoa oli saapunut kuulemaan täysi salillinen, puolentoistasataa ihmistä.

Ohjelmisto oli pääosin tuttua Giornon viimevuotiselta Suomen-vierailulta. Mutta se ei vähentänyt moraliteeteiksi naamioitujen runojen voimaa. Runot kehottavat kasvattamaan tietoisuutta ja pyrkimään kohti hyvää, mutta myös varoittavat olemisen ja varsinkin oikeassa olemisen riskeistä.

Juuri kun luulimme, että kaikki on varmaa ja selvää, elämällä on tarjottavanaan uusi yllätys. Elämä jatkuu.