Teeman kulttuuriteko: Kevään seitsemäntoista hetkeä

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Teema toteutti 36 vuotta vanhan haaveeni.

Tatjana Lioznovan ohjaama 12-osainen minisarja Kevään seitsemäntoista hetkeä esitettiin Suomen televisiossa 1974. Sarja vaikutti nuoreen mieheen rajusti, ja siitä pitäen olen toivonut näkeväni sen uudelleen.

Jotkut sarjan kohtauksista olivat niin voimakkaita, että olen tämän tästä palauttanut niitä mieleeni seuranneiden vuosikymmenten aikana.

Unelma jälleennäkemisestä toteutui vihdoin viime talvena, kun hankin sarjasta toteutetun englanninkielisen dvd-version. Katselin teoksen nopeaan tahtiin tietokoneeni ruudulta, enkä katunut ostostani. Moni asia oli toki toisin kuin olin muistanut, mutta Kevät oli silti säilyttänyt magiansa.

Sarjan tehoa on vaikea selittää. Periaatteessa siinä on kyse Neuvostoliiton tarpeesta glorifioida suuren isänmaallisen sodan merkitystä ja puna-armeijan ansioita natsi-Saksan kukistajana. Julian Semjonovin romaanin perustuvan elokuvan säkökulma on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä maailmansodan loppua enteilevät tapahtumat on esitetty Berliinissä, natsijohdon eikä suinkaan kaupunkia lähestyvien neuvostojoukkojen näkökulmasta.

Elokuvan erikoinen tunnelma syntyy klassisesta asetelmasta. Sen päähenkilö SS-eversti Stirlitz on natsitiedustelun huipulle soluttautunut neuvostoagentti, jonka tehtävä on edesauttaa Saksan lyömiseen tähtääviä pyrkimyksiä. Samalla Stirlitz on ihminen ja yksilö, jonka ehdoton velvollisuudentunto joutuu monta kertaa koetukselle.

Yksi sarjan vaikuttavimmista on kohtaus, jossa vuosikausia toisessa identiteetissään eläneelle vakoojalle järjestetään tilaisuus kohdata vaimonsa. Muutaman minuutin ajan Stirlitz ja hänen rakkaansa saavat katsella toisiaan berliiniläisen ravintolan salin poikki, ilman mahdollisuutta vaihtaa kuulumisia saati koskettaa toisiaan, jottei kaksoisrooli paljastuisi. Pariskunnan lyhyt mutta sitäkin kauniimpi katseidenvaihto on mielestäni elokuvahistorian vaikuttavin ”rakastelukohtaus”.

Eiilisiltana alkanut ja seuraavina keskiviikkoiltoina Teemalla esitettävä sarja poikkeaa kuitenkin olennaisesti vanhasta mustavalkoisena kuvatusta, sillä kyseessä on elokuvan 2009 julkaistu väriversio. Toisten mielestä kyseessä on pyhäinhäväistys, mutta eilisiltana lähetetyn ensimmäisen osan perusteella en olisi päätelmässäni yhtä ankara.  Vaikka mustavalkoinen alkuperäisteos on aina aluperäisteos, myös tällä jälkeenpäin väritetyllä on ansionsa. Tekniikkaa voi ihmetellä tai paheksua, mutta Kevään seitsemäntoista hetkeä pitää taikansa joka tapauksessa.