Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Taiteilija tyrmää arvostelijat – valtakunnassa kaikki ennallaan

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 21.7.2011 19:01

”Viulisti Pekka Kuusisto haukkuu kriitikot”, lukee huomenna perjantaina ilmestyvän Suomen Kuvalehden kannessa. Kuuma aihe kesähelteillä vai mitä.

Kannentekijän valinta on perusteltu. Lukijoita luulisi kiinnostavan, jos taiteilijat ja heidän arvostelijansa ovat taas toistensa kimpussa.

Toisaalta Kuusiston tuohtumus kriitikkokuntaa kohtaan on vain pieni välisoitto taiteilijan Hän-muotokuvassa (SK 29/2011). Pääosa Minna Lindgrenin kirjoittamasta jutusta keskittyy aivan muihin aiheisiin.

Kuusisto nostaa esiin kolme tai neljä esimerkkiä hänen mielestään onnettomasta ja epäasiallisesta krittikistä. Merkille pantavaa on, ettei yksikään niistä koske varsinaisesti niin sanottuja taiteellisia ansioita.

Mitä nämä esimerkit ovat, ei ole tässä olennaista. Kaikki ne kuitenkin koskevat kriitikon vastuuta välittää lukijoilleen mielipiteistä riippumatonta oikeaa tietoa.

Kuusiston tuohtumuksen ymmärtää. Mikään ei ole taiteilijan kannalta raivostuttavampaa kuin se, että arvostelija jää kiinni asiantuntemattomuudesta, laiskuudesta tai pahimmassa tapauksessa molemmista.

Olennaista tässäkään kritiikin kritiikissä ei ole se, että Kuusiston esiin nostamat tapaukset koskevat pääasiassa Helsingin Sanomia. Ylivoimainen valtalehti on sikäli helppo kohde, että sillä ei käytännöllisesti katsoen ole enää lainkaan kilpailijoita.

Lehden asema kuitenkin velvoittaa. Ken haluaa esiintyä viimeisen sanan haltijana, on osoitettava olevansa kaipaamansa arvostuksen veroinen.

Yksi Kuusiston mainitsemista esimerkeistä koskee lehden taannoista kritiikkiä, jossa arvostelija kritisoi Jaakko Kuusiston konsertin vahingossa velipoika Pekan nimissä. Harmittava kömmähdys, muttei suinkaan ainutaatuinen tapaus.

Runopiireissä vastaavaan huolimattomuuteen on saatu tottua viime aikoina useamman kerran.

Surullisen kuuluisa viiden runoilijan ”nippukrittiikki” kutsui Kristian Blombergia ”Bolmbergiksi” ja hänen Puhekupliaan nimellä ”Puhekulpia”. Jutun alaotsikossa Teemu Helle puolestaan oli saanut etunimekseen ”Timo”.

Toinen esimerkki on aivan viime päiviltä. Esikoisrunoilija Silena Lehdon teoksen nimi esiintyi HS:n arvostelussa useampaan kertaan muodossa ”Hän lähti valaiden kanssa”, vaikka kirja kulkee nimellä Hän lähti valaiden matkaan.

Nämä voivat tuntua pieniltä asioilta, mutta ymmärrän sekä Kuusistoja että muita ylimielisesti kohdeltuja. Mitä arvoa on varsinaisella arviolla, jos yksinkertaiset faktatkaan eivät pidä kutinsa.

Omasta mielestäni Pekka Kuusiston henkilökuvan ydin sisältyy repliikkiin, joka alkaa: ”Olen sitoutunut tekemään jotain mielettömän innostuksen vallassa.”

Kritiikin puolelta samaa innostusta ja siihen sitoutumista löytää ainakin seuraavista blogeista: Luutii ja Koiranmutkia.

Lue Pekka Kuusiston Hän-muotokuva SK:sta 29/2011 (ilm. 22.7.2011).

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Olen klassisen musiikin ammattilainen Oulussa. Maakuntalehti Kaleva käyttää täällä musiikkitoimittajina ja konserttikriitikkoina kirjoittajia, joilla ei ole musiikin ammatillista koulutusta. Se todella näkyy kritiikeissä. Usein faktat ovat väärin, myös ne faktat, joilla perustellaan konsertista annettavaa negatiivista kritiikkiä. Pekka Kuusisto ei hienotunteisesti puutu Suomen Kuvalehden haastattelussaan tähän asiaan, hän puhui vain asiavirheistä.

Suomen musiikkielämässä kriitikot eivät vaikuta taiteilijan uraan. Kaupunginorkesterit, oopperatalot ja musiikkifestivaalit eivät valitse taitielijoita töihin kritiikkien perusteella, vaan niissä työskentelee ammattimaisia taiteellisia johtajia, joiden kritiikki on täysin ammattimaista. Tässä mielessä Suomi on todella hyvä maa klasaritaiteilijoille. Mutta harmihan se on, että usein taitielijoista kirjoitetaan soopaa, etenkin kun laaditaan perusteetonta negatiivsta kritiikkiä. Vastaavasti joskus nämä ns. kriitikot kehuvat huonoa konsertttia.

Esimerkiksi Kalevan suhteen olen monesti miettinyt, onko sen lehden muutkin asiantuntija-artikkelit yhtä lailla soopaa? Jos siellä joku kirjoittaa vaikka geenitutkimuksen tai avaruusmatkailun uusista käänteistä, ovatko nekin artikkelit jonkun summittaisen amatöörin laatimia?

Pienissä kaupungeissa maakuntalehti ei voi saada asiansatuntevia kriitikoita, sillä pienessä kaupungissa kaikki ammattimaiset musiikki-ihmiset ovat musiikkielämän sisällä. He eivät lähde kritisoimaan kollegoitaan pienessä kaupungissa. Maakuntalehden pitäisi palkata kriitikko päätoimiseksi toimittajaksi, ja siihen lehdellä ei ole resursseja.

Mutta tärkää olisi joskus tämäkin asia sanoa. Monet ihan tavalliset konsertissakävijät näyttävät lukevan maakuntalehtienkin kritiikkejä ja uskovan niitä ammattilaisten laatimiksi.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Harmittavasti vain tuohonkin tekstiin on lipsahtanut pieni kirotusvirhe: esikoisrunoilijan nimi on Silene Lehto, ei Silena.

Näitä luetaan juuri nyt