Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Sienan katedraalin mustavalkoisia raitoja katsomassa

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 12.6.2011 17:45

sienan katderaali

Päiväretki Sienaan Toscanaan kesäisenä lauantaina oli unohtumaton kokemus.

Vaikutelma selittyy ainakin jossain määrin kaupungin keskiaikaisen ydinosan viehättävyydellä: alueella ei ole kuuteensataan vuoteen juurikaan purettu vanhaa tai rakennettu uutta.

Wikipedia kertoo: ”1300-luvulla Siena oli Euroopan suurimpia kaupunkeja. Se oli myös rikas pankkikeskus, jossa oli paljon villakutomoita. Niiden tuotolla rahoitettiin komeita rakennuksia ja taidetilauksia.”

Sienan ylpeys on sen keskiajan komeinta kirkkoarkkitehtuuria edustava katedraali eli Duomo. Kuten monet kaltaisensa, myös se otti valmistuakseen pitkän tovin. Pääosa mustavalkoisista poikkiraidoistaan tutusta katedraalista on kuitenkin 1200-luvun alkupuolelta, ajalta jolloin Euroopassa villiinnyttiin rakantamaan toinen toistaan suurempia ja mahtavampia kirkkoja.

Käsillä olevan kirjan luvut koskevat Ranskaa. Teoksen mukaan pelkästään Ranskassa pystytettiin vuosina 1050-1350 kahdeksankymmentä katedraalia, viisisataa muuta suurta kirkkoa ja  useita tuhansia pienempiä kirkkorakennuksia. Ajanjakson lopulla Ranskassa ja Englannissa oli keskimäärin yksi kirkko jokaista kahtasataa asukasta kohti.

Näkemäni perusteella Italian luvut eivät voi jäädä paljon jälkeen.

Vanhoja arvorakennuksia katsellessa muutama kysymysrypäs nousee aina mieleen.

Mistä katedraalin rakentaminen aloitetaan? Miten visio siitä syntyy ja miten se selitetään toisille? Ja ennen muuta, miten piirustukset laaditaan, kun ei ole tietokoneita eikä vielä edes kykyä perspektiivin esittämiseen?

Ja jos katedraali on vastaus, niin mikä on ollut kysymys? Tai jos katedraali on kysymys, mikä silloin on vastaus?

Viime mainitun kaltaiset pohdinnat ovat suosittuja goottilaisten katedraalien kohdalla. Niiden arkkitehtuurissa on nähty salattuja koodeja ja vastauksia elämän suuriin mysteereihin.

Muunkin kaltaista selitysmallia on esitetty. Pohdinta siitä, kuka kivet asetteli päällekkäin ja kenen käskystä, ei ole sen mukaan relevanttia. Tässä mallissa katedraalit synnytti aika ja ympäristö, sukupolvien aikana karttunut tieto ja näkemys.

Kuten selailemani kirja sen sanoo, Victor Hugon ajatusta seuraten: arkkitehtuuria eivät enää määränneet papisto, uskonto tai katolinen kirkko, vaan sen toteuttaminen kuului mielikuvitukselle, runoudelle ja kansalle.

Kuva Karri Kokko.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Jottei historiaan hurahtaisi ja alkaisi ajatella nurin kurin, lukisi mielellään arvioita tässä ajassa elävien italialaisten elämästä.

Onko elämänilo seurausta suorasta demokratiasta? Viikoloppuna siellä äänesti kansa yhdestä jos toisestakin asiasta. Miksi he eivät tyydy äänestämään kerran neljässä vuodessa, ja tekemään välivuodet niska limassa työtä?

Nyt ei muuta kuin aurinkomatkavekkoille matkaesitteiden laatijaksi!

Voisiko Kokko selittää, mitä ihan konkreettista kulttuurihyötyä Suomen kansalle on hänen oleskelustaan siellä Italissa?
Mikä on se konkreettinen korsi kultturimme kekoon, jonka hän tuo Suomeen, kun veroapuraha loppuu?
Onhan hänen täytynyt perustella matkansa, ennenkuin Stafan Wallin(?)tai vastaava taho on myöntänyt tuota kansan selkänahasta irtirevittyä rahaa?
Toki tiedämme, että aina on kansan rahoilla matkusteltu ja syöty hyvin, mutta uutta on, että tullaan kehuskelemaan siitä ja odotetaan vielä kommentteja.

Näitä luetaan juuri nyt