Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

RIP Matti Pulkkinen

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 20.5.2011 06:31

Kesken päivän töiden tulee tieto kirjailija Matti Pulkkisen kuolemasta.

Ensimmäisen kerran tapasin Matin pian esikoisteoksen ilmestymisen jälkeen. Muutama hassu tosifani oli kerääntynyt Munkkivuoren kirkon seurakuntatiloihin kuulemaan kauas Helsinkiin saapunutta kirjailijaa, joka oli kirjoittanut koskettavan romaanin nimeltä Ja pesäpuu itki. Sen tekijä oli pakko nähdä elävänä.

Seuraava kohtaaminen olikin sitten kollegiaalinen. Sain nimittäin tehtäväkseni toimittaa hänen seuraavan kirjansa Romaanihenkilön kuolema. Suurempaa kunniaa on vaikea kuvitella.

Viimeksi olin Mattiin yhteydessä keväällä 2003, samoissa aikeissa kuin Parnasson päätoimittaja, tuleva pomoni ja ystäväni Jarmo Papinniemi muutamia vuosia myöhemmin. Pyysin kirjailijalta juttua, johon hän ei kuitenkaan enää pystynyt.

Niin tai näin, kotiin palattuani aion noudattaa Jarmon esimerkkiä. Noudattakaa tekin. Pesäpuu on romaani, joka ei lakkaa vaikuttamasta.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Matti Pulkkinen oli todella suuri kirjailija, ehkä liiankin hyvä Suomeen. Päinvastoin kuin suomalaiset kirjailijat yleensä, hän osasi ei ainoastaan kirjoittaa vaan myöskin AJATELLA. Pulkkisen voiman vuosina 70-luvun lopulta 80-luvun alkuun suomalainen proosakirjallisuus oli masentavan laajalti keskittynyt yhdentekevään selostamiseen, ilman että materiaalin kautta todella ajateltaisiin ja sanottaisiin jotakin. Kuten Erkka Lehtola sen laittamattomasti sanoi, ”tympeitä ihmisiä synkeissä maisemissa”. Eipä kirjallisuutemme siitä ole vieläkään paljon parantunut. Pulkkinen ei tyytynyt siihen että hän olisi kuvannut jotakin rivitalossa asuvaa Mirjaa keittämässä kahvia jollekin Jaakolle ja kahdekymmenen sivun kuluttua Jaakko käy kalassa Kaukon kanssa. Pulkkisen kirjoissa oli teemoja ja ajatuksia ja syvä näkemys maailmasta ja ihmisestä. Voisin kirjoittaa pitempäänkin, mutta voittehan mennä suoraan lähteelle ja lukea Pulkkista.

Pulkkinen ei pelännyt herättää keskustelua romaaneillaan.

Kirjallisuutta rakastava ystävä lähetti sähköpostissa otteen Pulkkisen romaanista Romaanihenkilön kuolema:

“Olipa kerran maa jossa vallitsi sananvapaus. Tuli siitä maasta kävijä
Suomeen. Näki ikään kuin lehtevän mäen, jolla Suomen kansa seisoi
piirissä; ja mitäpä näki muukalainen piirin keskellä kun hiipi
kurkistamaan suomalaisten selän takaa? Siinä makasi maassa suomenkieli.
Kielestä erkani jäntevä säie jokaisen suuhun, sillä niin iso oli yhteinen kieli, että kaikkien oli lausuttava samat sanat samaan tahtiin, että kieli saatiin liikkumaan. Mutta raskaasti sitten mätkyi sen alla lehtevä mäki.
Kas, sellainen kieli tarvittiin, kun oli nuoltava suurvaltaa!”

Näitä luetaan juuri nyt