Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Reindeerspotting: Vähemmän kunniallista elämää Pohjolassa

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 10.4.2010 09:29

Rovaniemeläisnarkomaanien sekoilua dokumentoiva Reindeerspotting herättää sekalaisia tunteita ja ajatuksia – ja se on hyvä asia.

Elokuvan päätyttyä en ryntää hankkimaan huumeita, mutta en myöskään vanno pysytteleväni irti niistä. Toisaalta on myös vaikea kuvitella narkomaania tai sellaiseksi matkalla olevaa, joka päättäisi irtautua huumeista dokumentin ansiosta.

Kirjailija William Burroughsin hahmottelema kaman logiikka ei ole yksiselitteinen asia. Huumeiden maailmassa raja sen välillä, kuka käyttää ja ketä käytetään on monisyinen juttu.

Vieroitusoireiden, psykoosien, väkivallan, epätoivon, tautien, vankilakierteen ja kuoleman kääntöpuolella on myös se farmakologinen tosiasia, että huumeet ja niiksi luokiteltavat lääkkeet aikaansaavat ekstaattisia mielihyvän tunteita.

Uni ja kuolema, Morfeus ja Thanatos, osaavat koukuttamisen taidon. Niiden tarjoama voitto houkuttaa, vaikka riski on suurin mahdollinen.

Unohtaa ei sovi myöskään narkkariromantiikkaa. Aineiden lisäksi kiihottimena on alakulttuurin lumo. ”Minä, Melleri ja Morrison” on kuolematonten ketju, johon pääsee kyllä jäseneksi mutta hintakin on kova.

Joonas Neuvosen ohjaaman dokumentin lopulliseen versioon on mahtunut noin prosentin verran koko kuvatusta materiaalista.

Kuvauksen realistisuudesta huolimatta Reindeerspotting on kuitenkin varsin siisti kuvaus narkomaanien todellisuudesta. Voi vain arvailla, millaista tavaraa leikkaushuoneen lattialta on päätynyt elokuvasta liikkuviin julkaisemattomiin versioihin.

Siihen miksi yhdestä siloposkisesta ja hellyyttävästi hymyilevästä naapurinpojasta tulee ja toisesta ei tule narkomaania, ei ole vastausta.

Ruotsalainen dokumantaristi Stefan Jarl kuvasi tukholmalaisia nuoria elokuvassa Dom kallar oss mods (1968) ja teki sen päähenkilöistä Kentasta ja Stoffesta kansankodin tai ainakin sen tyttöjen ihailemia kansikuvapoikia.

Kun ohjaaja palasi aiheeseen yksitoista vuotta myöhemmin elokuvassa Ett anständigt liv (1979), viattomana alkanut nuorisokulttuuri oli muuttunut sekoiluksi kaman, alkoholin ja rikollisuuden parissa.

Trilogian päätösosassa Det sociala arvet (1993) Jarl pyrki selvittämään, millaisen elämän ja perinnön Kentan ja Stoffen sukupolvi oli jättänyt omille lapsilleen.

Ruotsalainen aikalaiskritiikki antoi Jarlin dokumentin ykkösosalle tasoituspisteitä. ”Perinteisempi arvio elokuvasta vaikuttaisi kyyniseltä suhtautumiselta problematiikkaan, jonka ratkaiseminen on meidän kaikkien vastuulla”, Svenska Dagbaldet kirjoitti.

Neuvosen tapauksessa pehmeämpää arvostelusklaalaa ei tarvita. Siitäkäkään huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen, että se johdonmukaisesti kieltäytyy olemasta huumeproblematiikan ratkaisemiseen osallistuva valistuselokuva.

Aiheesta lisää

Reindeerspottingin tuottaja: Elokuvan korkea ikäraja on tekopyhää (Suomenkuvalehti.fi 9.4.2010)

Reindeerspotting: Näin kohuttu kotimainen huume-elokuva syntyi (Suomenkuvalehti.fi 9.4.2010)

Lue myös

Reindeerspottingin tuottaja: Elokuvan korkea ikäraja on tekopyhääReindeerspotting: Näin kohuttu kotimainen huume-elokuva syntyi

Reindeerspotting on tärkeimpiä kotimaisia dokumenttielokuvia (Suomenkuvalehti.fi 7.4.2010)

Onko Reindeerspotting ensimmäinen suomalainen K-18-elokuva? (Suomenkuvalehti.fi 11.3.2010)

Tuottaja Jesse Fryckman puskee haasteesta ja genrestä toiseen (Suomenkuvalehti.fi 11.2.2010)

Lue myös

Reindeerspottingin tuottaja: Elokuvan korkea ikäraja on tekopyhääReindeerspotting: Näin kohuttu kotimainen huume-elokuva syntyi

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt