Blogit

Kohtaamiset-blogi käsittelee kirjallisuutta ja kulttuuria.

Rauhan odottajat

Blogit Kohtaamiset 16.5.2012 13:30
Riitta Kylänpää
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Ihminen odottaa aina jotain – muutosta. Palestiinalaisella pakolaisleirillä toimivan Freedom Theatren Samuel Beckettin Huomenna hän tulee näytelmään perustuvassa esityksessä odotetaan – Godot´a. Tai rauhaa. Niinkin sen voi tulkita.

Mutta mikään ei muutu, Godot ei tule. Israelin miehitys Länsirannalla jatkuu, ja sitä on vaikea hyväksyä. Epävarmuudesta tulee hallitseva olotila. Elämälle on vaikea löytää tarkoitusta, ja turhautumisen hetkellä näytelmän henkilöt suunnittelevat jopa itsemurhaa.

Kansallisteatterissa alkuviikosta nähty vierailuesitys on omistettu ryhmän johtajan Juliano Mer-Khamisin muistolle. Hän kuoli salamurhaajan luoteihin vuosi sitten teatterin edustalla. Mer-Khamis uskoi, että seuraava, kolmas indifada, palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan, tapahtuu kulttuurin ja taiteen keinoin. Jollekin tai joillekin se oli liikaa. Murhaajaa ei ole vieläkään saatu kiinni.

Viime syksynä Helsingissä vieraili yksi Israelin tunnetuimmista kirjailijoista, David Grossman. Myös hän on arvostelleet Israelin sotatoimia Palestiinaa vastaan. Kun Libanonin Hizbollah-järjestö ampui Israelia raketein viisi vuotta sitten toisessa Libanonin sodassa, Grossman matkusti pohjoiseen lukemaan satuja pommisuojissa oleville lapsille – arabeille ja juutalaisille.

Julkisuudessa hän vaati tulitaukoa kirjailijakollegoidensa Amos Ozin ja Abraham B. Yehoshuan kanssa.

Sodan viimeiset tunnit elokuussa 2006 olivat Grossmanin perheelle tuhoisat. Perheen 20-vuotias poika Uri kuoli ohjuksen osuttua tämän panssarivaunuun. Uri oli suorittamassa pakollista kolmen vuoden mittaista asepalvelusta. Palvelusta oli jäljellä enää kolme kuukautta.

Vuonna 2003 Grossman oli alkanut kirjoittaa viime syksynä suomeksi ilmestynyttä sodanvastaista romaaniaan Sinne missä maa päättyy. Kirjan päähenkilö Ora uskoo, että niin kauan kuin hän ajattelee tai kertoo asepalvelusta suorittavasta pojastaan, on tämä turvassa sodan hirveyksiltä. Äidin pitkä patikkamatka poikki Israelin yhdessä nuoruuden rakastettunsa ja pojan isäksi paljastuvan miehen kanssa on pakahduttavaa luettavaa. Tuskaa lisää tieto siitä, että Grossman ajatteli Oran tavoin omasta kirjoittamisestaan. Hänen poikaansa se ei pelastanut.

Saatuaan suruviestin David Grossman päätti jättää Israelin. Nopeasti hän kuitenkin totesi, että vain siellä hän on kotonaan. Hän muisti Puolassa, diasporassa, syntynyttä isäänsä, joka muutti juutalaisvaltioon. Yhä useammin Grossman kertoi kuitenkin ajattelevansa, että hänen kotinsa on kielessä, hänen paperille loihtimissaan hepreankielisissä lauseissa.

Teoksen ilmestyttyä uskonnoton ja vasemmistolainen rauhanaktivisti Grossman nousi monien silmissä lähes profeetan asemaan kotimaassaan. Tuntemattomat lukijat soittavat hänelle kirjassa kuvatulta tuhannen kilometrin patikkareitiltä (Israel Trail) pohjoisesta aina Punaisen meren rannalle läpi Galilean, Nasaretin, Haifan, Tel Avivin ja Jerusalemin, kiittääkseen kirjailija ja kertoakseen millä kirjan sivulla ovat.

Myös minuun kirja teki vaikutuksen. Kun yritin kuvailla sitä tuoreeltaan sanoin, että teoksen luettuani olin varma siitä, että minulla on sielu. Vaikea sellaista on selittää. Kirjan luoma ”tila” on edelleen kuin huone sisälläni. Se antaa lohtua, se vahvistaa, se kertoo, että elämä jatkuu.

Freedom Theatren nuorten näyttelijäopiskelijoiden elämä jatkuu taistelemalla sotaa vastaan näyttämöllä.

Kohtaamiset -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.