Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Persujen kulttuuripolitiikka – kyytiä ”tekotaiteellisille kokeiluille”

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 25.2.2011 18:58

Perussuomalaisten kulttuuripoliittisessa ohjelmassa yllättävää on vain sen täydellinen odotuksenmukaisuus.

Puolueen tänään julkaiseman vaaliohjelman (pdf) mukaan perussuomalaisten kannattama kulttuuripolitiikka lähtee totta kai suomalaiskansalliselta pohjalta. Julkilausumassa kalevalainen kansanperinne nostetaan kunniaan yhdessä Edelfeltin, Gallen-Kallelan ja Sibeliuksen saavutusten kanssa.

Suomalaisen taiteen kultakauteen perussuomalaisten mielestä kulttuuri sitten loppuukin. Sen jälkeen on odotettavissa vain rappion merkkejä.

”Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna”, ohjelmassa sanotaan.

Sen sijaan uutta etsiviltä taiteilijoilta oteaan luulot pois. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on persujen mukaan ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä.

Loppuhuipennus on jämäkkä.

”Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle”, julistus päättyy.

Hohhoijaa.

Naurettavuuteen asti populistinen ja uutta luovaa kulttuuria vastustava linjanveto menee kaikenlaisilla ennakkoluuloilla ratsastavan protestiliikkeen piikkiin, mutta on siinä aistittavissa yleisempikin tendenssi.

Suuntaus nousi esiin tänään kulttuuriyhdistys Mustekalan järjestämässä seminaarissa, jossa pohdittiin taiteen tulevaisuutta.

Perussuomalaisten kulttuuripoliittista ohjelmaa ei tilaisuudessa mainittu. Sen sijaan huutia saivat muun muassa vallitseva oikeistolainen hegemonia ja sen myötä taiteen tekemiseen liitetty tulosvastuullisuus.

”Valtakoneisto hyötyy korkeakulttuurin ja viihteen sulauttamisesta”, Kuvataideakatemian maalauksen professori, taidemaalari Silja Rantanen sanoi.

Kulttuuriin kohdistetulla tyhmentämisprosessilla pyritään estämään taiteen tehtävä ja sen merkittävimmän aseen eli mielikuvituksen käyttö. Nykymenolla kulttuuri typistyy entisen toistamiseen, kun se tulisi nähdä uutta luovana voimavarana.

”Taiteen asiantuntijuutta arvostetaan yhä vähemmän ja vähemmän”, Rantanen sanoi.

Tutkija Marko Gylén etsi alustuksessaan mahdollisia vaihtoehtoja. Hänen mielestään taide jos mikään on sijoitus tulevaan.

”Taide vie etsimään yhteisöllisyyden mieltä ja mahdollisuutta”, Gylén sanoi. ”Se avautuu kohti kysymyksiä ja tulevaisuutta.”

”Taide osoittaa aina siihen suuntaan, missä on ammottavin tarve lähestyä toisia ja muuttaa maailmaa.”

Korjaus: Tekstissä mainittu keskustelutilaisuus pidettiin toki Kuvataideakatemian tiloissa, mutta sen järjestäjänä toimi kulttuuriyhdistys Mustekala, joka ylläpitää tässkin blogissa tiuhaan mainittua verkkolehteä nimeltä Mustekala.info. Pahoitteluni.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Joudumme ihan kaikki jollain tavoin osallistumaan talkoisiin joilla yletön velkaantumisemme loppuu. Myös kulttturiväki ja rikkatkin vaikka suurimalla äänellä valittavat.

Ymmärrän hyvin,että persujen nousu kismittää valtaapitäviä, eli ns. ”suurten puolueiden” ynnä vihreiden kannattajia. Kiistämätön tosia-asia on kuitenkin se, että suuri osa meistä ”taviksista” ajattelee asioista perussuomalaisten tavoin. Miksi se ei saisi näkyä myös eduskunnan kokoonpanossa?! Ollaanhan mekin suomalaisia ja useinmiten seisotaan kiltisti teidän ”kulttuuriharrastuksienne” maksumiehinä! Miksi te meitä pelkäätte?

On todella huvittava lukea tämän kaltaisi kirjoituksia, sillä moni suomalainen ei edes tajua kuinka hyvin niillä oikeasti mene. Myös kulttuurin puolella. Se että täällä taitelijat voivat ilmaista itseään ilman kaupallisuuden paineita on maailman laajuisestikin HARVINAISTA. Kaupallisesti kannatava taide on yhteiskunnan peili, mutta kaupallisesti kannattamaton on sen SIELU. Kukaan meistä oikeasti uskaltaisi tunnusta sisäistä rappeutuneisuutta tai ristiriitaisuutta? Väittäisin että harva… Juuri siihen tarvitaankin taiteilijoita. Kirjailijat, runoilijat, säveltäjät ja elokuvatekijät ovat myös taitelijoita. Toki niiden työstä on helpompi laskuttaa, sillä ne on myös osittain kulutustavara. Sitä usein unohdetaankin. Eteenkin ns. perussuomalaiset – kuluttavat peruspalkan saajat.

Että mitä suomalaisille kuluttajalle jäisi kuluttavaksi? Amerikkalaista viihdettä ja 100 vuotta vanha suomalaista kanssallisromantiikka? WOW

Palan halusta kaataa rahaa taideprojekteihin, joita kehutaan Parnassossa.

Taannoin tuli tv:stä hyvä näytelmä tästä nykytaiteesta siinä oikein hyvin esitettiin
mitä se taide nykyisellään on.
Huippu oli kun muurari muurasi kiviseinän.
Suuri osa ns. taiteesta on täyttä soopaa.Asetellaan joitain romuja sikinsokin ja väitetään
sitä taiteeksi.
Joka ikinen pikkutähtönen iskelmälaulaja on kykyisin taiteilija,sallikaa mun nauraa.
Kirjailijoita on vaikka minkä tasoisia onko välttämätöntä tukea kaikkea soopaa.
Kuka tahansa voi alkaa taiteiemaan ja vaatia yhteiskunnan tukea kun ei viitsi tehdä
kunnon työtä.
Olen sitä mieltä,että ellei taiteilijan tekemä taide käy kaupaksi on parempi alkaa
etsiä rehellistä työtä ja tuottaa sitten sitä taidetta vaikka vapaa-ajalla harrastuksena.
Tässä maassa on tärkeämpää katsoa,että sairaat ja vanhukset tulee hoidetuiksi ja lapset
koulutetuiksi ,ennenkuin ruvetaan kaikenmaailman hömppään rahaa syytämään.

Voisiko joku täällä nyt kertoa että mihin me vedämme sen hienon linjan nykyaikaisen rappiotaiteen ja menneiden upeiden taideteoksien välillä. Vuoteen 1954? Silloinhan julkaistiin perisuomalaisia arvoja loukkaava kirja, ja vaikka teoksessa ivatut ihmiset ja hahmot yrittivät puolustautua, niin taidekriitikot sun muut humpuukihemmot tuota kirjaa kovasti kehuivat? Vuonna 1964 joku kelvoton vielä julkaisi kirjan jossa oli jumalanpilkkaa. Olisiko 1963 sopiva vuosi? Tällöin voitaisiin hyvällä mielellä julistaa postmoderniksi taiteeksi vaikkapa Eppu Normaalin degeneratiivinen soopa, jossa pilkataan kaikkea mahdollista – onneksi sentään sitä ei valtio ole kai tukenut pennilläkään.

Nyt kun kerrotte mitä on kunnon taide ja mihin se linja vedetään niin olen kauhean tyytyväinen.

Miten kukaan voi määritellä, mitä on ”oikea” tai ”hyvä” taide? Minusta yksinkertaisesti kaikenlaisten näkökulmien pitää voida antaa hengittää tai lipsahdetaan fasismin puolelle. Kuinka moni täällä kommentoiva seuraa aktiivisesti nykytaidetta sen kaikissa muodoissaan? Jos on kerran käynyt näyttelyssä ja nähnyt väärinpäin käännetyn pyörän, niin voi tuskin lytätä koko taiteen kentän. Taide on alue, jossa voi käsitellä ihmisyyttä, moraalia, olemassaolon merkitystä. Miksi yhtäkkiä kaikki joka ei tuota jotain, on merkityksetöntä? Pitäisikö uskontokin lakkauttaa, koska se ei tuota yhteiskunnallisesti erityisesti mitään? Jossakin määrin taide onkin jo ottanut uskonnon aseman, ja siinä voidaan käsitellä sellaisia asioita, joita muualla ei juuri voi. Salatut elämät tuskin mullistaa kenenkään elämää, herättää kysymyksiä tai stimuloi ajattelua. Pitää voida olla myös sellaista taidetta ja viihdettä, joka on merkityksellistä ja syvää. Se rahamäärä, jolla taidetta tuetaan, on prosentteina mikroskooppinen. Jos joudun maksamaan veroa siitä, että yhteiskunta pysyy monimuotoisena ja kaikkea kunnioittavana, se ei haittaa minua pätkääkään. Mitä edes tarkoittaa kansallista identiteettiä vahvistava taide? Kyllä kaikenlainen kehitys, kansallinen tai ei, lähtee yksilöstä ja yksilönkehityksestä, ja yksilön maailmankatsomus on se, joka ratkaisee. Taiteen pitää voida käsitellä maailmassaolemisen ongelmaa sen kaikilta kanteilta, ei vain jonkin abstraktin ”kansallisen identiteetin” kannalta. Sellaisessa rajauksessa alkaa tulla Neuvostoliitto mieleen. On totta kai taidetta, joka ei kosketa montaakaan ihmistä, mutta on myös taidetta, joka saattaa olla joillekin, tekijöille tai sen vastaanottajille, elämän ja kuoleman kysymys. Ei ole olemassa ihmistä, joka voisi sanoa, mikä saa hengittää ja mikä ei.

Jokainen voi käsittää taiteen niinkuin haluaa,nyt olikin kyse siitä pitääkö
kaikenlaista taidetta tukea.
Ehkä jonkinlaisena kriteerinä voisi pitää sitä,että jos pystyy taiteellaan elämään,
kai se sitten jonkinlaista taidetta on.
Ei kai ihmiset ole valmiita maksamaan ihan humpuukista.
Muuten se taiteen harrastamista ja sitähän me kaikki jossain määrässä harjoitamme

No pointti onkin siinä, että kuka sen voi päättää, mikä on humpuukia ja mikä ei. On paljon taidetta, josta en pidä ja jota en ymmärrä, mutta josta joku muu voi saada paljonkin irti. Tuetaanhan elokuvaakin, eikä siitä kukaan ölise. Ei se, että suuri yleisö saa jostakin jotain irti tee siitä sen arvokkaampaa tai merkityksellisempää. Marginaalisemmat ilmiöt ovat monille niitä tärkeimpiä ja syvimpiä kokemuksia. Minä haluan ainakin tukea myös asioita, jotka eivät ole minua varten, koska mielestäni ei kenellekään voida sanoa, että sinun tekemiselläsi ei ole mitään merkitystä. Lähes aina sillä on jotain merkitystä. Ei voida alkaa säätelemään mitä saa sanoa ja mitä ei. Se on sortoa ja ymmärtämättömyyttä. Jos lähtökohtaisesti tuetaan vain jotain, on lähtökohta aivan naurettava. Ei voi sovittaa omaa näkemystään johonkin muottiin, jos se ei ole itselle totta.

Verorahoin tuettavan taiteen laatu on Suomessa valitettavan usein ala-arvoista, monesti täyttä roskaa. Rimaa tulisi nostaa selkeästi. Koska Suomen valtio on konkassa, tämä on yksi asia josta tulee karsia. Hyvä keskustelunavaus perussuomalaisilta.

”Olen sitä mieltä,että ellei taiteilijan tekemä taide käy kaupaksi on parempi alkaa etsiä rehellistä työtä ja tuottaa sitten sitä taidetta vaikka vapaa-ajalla harrastuksena.”

Toden totta, olisipa joku iskenyt tämän hyvissä ajoin esimerkiksi Vincent van Goghin kalloon, ukkohan ei myynyt kuin yhden ainoan taulun elinaikanaan. Olisi jäänyt kaiken maailman viljapellot ja tähtikirkkaat yöt tuhertamatta ja maailman kulttuuriperintö kartuttamatta.

Ihmiset, ettekö te ajattele yhtään?

Siinä olen samaa mieltä että ainakin elokuvien tukemisessa pitäisi noudattaa jonkinlaista populismia. Jaettavat rahat ovat niin rajallisia verrattuna projektien kustannuksiin. On täysin mieletöntä tukea filmejä joita kukaan ei edes viitsi mennä katsomaan.

Jos luki edes lyhyen kuvauksen siitä mitä joku Paha perhe tai Väärät juuret sisälsi niin lipunostohalut loppuivat varmasti siihen. Niinpä joka lippu tulikin maksamaan yhteiskunnalle satoja euroja – eivätkä katsojat edes pitäneet kokemuksestaan. Muutenhan he olisivat hehkuttaneet sitä muille ja katsojaluvut olisivat nousseet.

Taiteilijoita, sekä kuvataiteilijoita että muusikkoja, että näyttelijöitä että muita taiteilijoita koulutetaan pilvin pimein. Varsinkin ruotsinkielisiä. Ruotsinkieliset taiteilijat pidetään varsinkin apurahoilla leivässä.
Harva taiteilijoista elää työllään. Heille pitää yhteiskunnan antaa APUA, apurahaa.
Jos ruotsinkieliste taiteilijat joutuisivat elämään työllään, heitä olisi todella vähän.

Eihän edes HBL ”elä” ilman apurahaa.

Suomen taidemaailman systeemi on hutera, mutta sisäpiiriporukkaansa hyödyttävä. Ei ihme että sen jäsenet nyt hätäilevät lypsylehmiensä puolesta. Systeemi juontaa juurensa 60-luvun poliittisesta taiteesta, jossa apurahaa sai, joka ajatteli samoin.

Ruotsinkielisten taiteilijoiden suhteen systeemi pyörii edelleen, jos puhut ruotsia ja kannatat pakkoruotsia, saat rahaa. Muuten et.

Kuinka kauan olemmekaan joutuneet odottaamaan tätä päivää, että joku puolue viimein sanoo, miten vääristyneesti asiat ovat maassa olleet, arvostelee niitä.

Taide on laajin mahdollinen väylä inhimillisen olemassaolonkysymysten käsittelyyn. Kyllä, se voi pitää sisällään myös kansallisuuden ja kansojen ympärillä pyöriviä teemoja, muttei koskaan pelkästään sitä. Jos lopetamme taiteen tukemisen tai rajaamme taiteen vain markkinataloudellisiin intresseihin, maamme amputoi itseltään itseymmärryksen ja kokemuksellisuuden. Kansallisuus ja markkina-ajattelu ei ole kuin pieni osa inhimillistä olemista.

Miten tuntuu siltä, että täällä ja muillakin foorumeilla öyhyävät tyypit, jotka arvostavat kyllä omana aikanaan hyljeksittyjä taiteilijoita, jos he ovat myöhemmin saavuttaneet suuren yleisön hyväksynnän, mutta vaativat nyt tukemaan vain taidetta, joka myy tai on yleisesti hyväksyttyä. Ei jotain Aleksi Mäkelän elokuvia muista 100:n vuoden päästä kukaan. Ja miten joku edes voi olla niin typerä ja itsekäs, että väittää jonkin asian olevan toista kannatettavampi, etenkin jos mittarina on rahallinen menestys. Olisi mukavaa kuulla ne kriteerit, joilla epätoivottavaa taidetta aletaan raakata pois. Taide ja viihdehän ovat hyvin ennustettavia ilmiöitä, ja on olemassa matemaattisia kaavoja, joilla aina takuuvarmasti rösäytetään ilmoille koko perheen viihdepläjäys, joka ei takuulla saa häiritä, herättää ajatuksia tai olla muutenkaan merkityksellistä. Vielä kun lisätään vähän yhtenäiskulttuuria ja kansallista identiteettiä kehiin, niin ei tarvitsekaan kuin iskeä Timo Soinin pää Stalinin pään tilalle pökkelöimään hurraavan kansan eteen ja homma alkaa olla paketissa.

Vai voisiko olla niin, että sivistyksen ja solidaarisuuden hengessä voisi ehkä tukea myös marginaalissa olevia asioita, koska ne saattavat olla JOILLEKIN merkityksellisiä ja henkisen pääoman kannalta säilyttämisen arvoisia, vaikka eivät voitakaan euroviisuja. Sillä ne ovat yleensä niitä asioita, jotka säilyvät jälkipolville ja muuttavat ihmisten elämiä tinkimättömyydessään ja rehellisyydessään laskelmoinnin ja kaikkien miellyttämisen sijaan.

Ehkä olisi olennaista kysyä, mikä on taiteen tehtävä. Viihdyttää kaksi tuntia, jonka jälkeen se unohtuu, vai olla aktiivinen ja maailmankuvia muokkaava voima, jolla on ihmisten henkisen hyvinvoinnin ja kehityksen sekä totuudenetsinnän kannalta jokin merkitys niin yksilölle kuin yhteiskunnalle.

Jännää, että koko depatin aikana taiteen ja verorahojen käytön kritisoiduin ala on juurikin kuvataide, kun suurin osa valtion avustuksista menee musiikin ja teatterin tukemiseen.
Ihan tiedoksi vaan, voitte kaivaa ne herneet nenästänne, suuri osa gallerioissa olevista ’polkupyöränromuista’ on taiteilijan itsensä kustantamia. Jos apurahaa on näyttelyyn tullut, se menee yleensä kokonaisuudessaan galleriavuokraan.

Jos ne Väärät juuret ja Pahat perheet v-uttaa, niin siihen on helppo ratkaisu: lopettakaa veikkaaminen ja lottoaminen. Näiden elokuvien julkinen tuki kun on tullut Veikkausvaroista, ei verovaroista.

Vaikuttaa että valtaväestöllä on jotenkin vääristynyt kuva juurikin esim kuvataiteilijoiden asemasta. Suomessa ovat erittäin harvassa sellaiset kuvataiteilijat jotka taiteellaan rikastuisivat tai edes niitä joilla on sitä mahdollisuus tehdä täysaikaisesti. On ehkä totta että taiteiljioita koulutetaan ”liikaa” . Mutta silti. Mistä tämä vihaisuus taiteilijoita kohtaan kertoo? Onko kuvataiteilija ja näyttelijä jotenkin helpompi personoitu kohde (kuin vaikkapa juuri ooppera johon hulahtaa kyllä rahaa. ) Laiska sotkija.

”Toden totta, olisipa joku iskenyt tämän hyvissä ajoin esimerkiksi Vincent van Goghin kalloon, ukkohan ei myynyt kuin yhden ainoan taulun elinaikanaan. Olisi jäänyt kaiken maailman viljapellot ja tähtikirkkaat yöt tuhertamatta ja maailman kulttuuriperintö kartuttamatta. ”

No ei kyllä ole kys äijän töillä mitään arvoa tavalliselle ihmiselle.

Taidepellet voivat rinkirunkata ihan omilla rahoillaan.

Näitä luetaan juuri nyt