Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Pelon äänestä

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 4.12.2013 14:13

Hatunnosto Riikka Pelolle, Finlandia-palkinnon tämän vuotiselle voittajalle. On nimittäin nähtävä hieman vaivaa ottaakseen hänen äänensä omakseen.

Hyvä kirja panee kampoihin lukijalle. Se ei avaudu ensimmäisellä eikä toisellakaan sivulla, vaan lukija saa ponnistella päästäkseen sisälle kirjan ja kirjailijankin maailmaan. Tehtävä on sitäkin jännittävämpi, kun kyseessä on entuudestaan tuntematon kirjailija. Tekstiä pitää lähestyä vieläkin hitaammin, maistellen ja makustellen. Ahaa, tällä kirjailijalla on tällainen maailmankuva. Jahhah, hän tarjoilee sen tällä tavalla.

Lyhyesti sanottuna hyvällä kirjailijalla on oma ääni.

Pelo on kertonut  kirjoittaneensa viisi vuotta voittajaromaaniaan Jokapäiväinen elämämme. Hatunnosto myös hänen kustantajalleen Teokselle,  joka malttoi odottaa, eikä pakottanut lupaavaa kirjailijaa hökäisemään teostaan heti seuraavaan sesonkiin.

Mitä lahjakkaampi kirjailija on, sitä isompi vastuu kustantajalla on hänestä.

Palkintopuheesaan Pelo kertoi miettineensä sitä, mitä romaani on ja mitä se voi olla? Voiko romaani esimerkiksi perustua todellisen henkilön tarinaan? Tottahan toki. Pelon romaani kertoo 1900-luvun alussa eläneestä venäläisestä runoilijasta Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään.

Suomen kirjasäätiön puheenjohtaja ja kustantaja Leena Majander-Reenpää  pohti palkinnonjakotilaisuuden puheessaan kirjallisen laadun merkitystä.

”Sosiaalisen median ja itseilmaisun kultakautena olemme omaksuneet myös kirjallisuuteen ajattelutavan, että jokainen ihminen on isonkin laulun arvoinen, että ’yes, yes we can, everybody can’, ja että meissä kaikissa on talenttia, aineksia idoliksi.”

Hänen huolensa takana oli iso kysymys: ”Onko itsensä kuulluksi saamisen tärkeys ylittänyt toisen ihmisen kuulemisen tärkeyden?”

Toki Majander-Reenpää on hyvillään ihmisten lisääntyneestä, suorastaan intohimoisesta halusta  kirjoittaa. ”Mutta kirjat, kirjailijat, kustantajat ja kirjakauppiaat – siis suomalainen kirjallisuus! – eivät elä pelkästä intohimosta”, hän totesi.  ”Tunteiden lisäksi pitäisi liikkeellä olla myös rahan.”

Se on rehellistä puhetta. Aplodeja sillekin.

Pelon romaani on kuulemma jo loppuunmyyty.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt