Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

”Moralistit vain peittelevät totuutta”

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 5.10.2012 15:00

Jukka Mannerkorpi suomensi parikymppisenä ranskalaisen Louis-Ferdinand Célinen romaanin Niin kauas kuin yötä riittää ilman minkäänlaista kääntäjäkokemusta. Hänen oli ”pakko”, niin voimakas elämys kirja oli hänelle.

Yhtä innostuneena hän suomensi pyhänä pitämänsä teoksen uudestaan nyt, lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

”Oikaisin mokani ja toivoisin, että voisin taikaiskulla tuhota kaikki vanhat versiot ja korvata ne tällä uudella. Célineä ei käännetä pelkällä nuoruudeninnolla”, hän kirjoittaa romaanin jälkisanoissa.

Mannerkorpi ei ehtinyt nähdä valmista kirjaa. Hän kuoli huhtikuussa 2012 sydänleikkauksen komplikaatioihin. Kaksi kuukautta siitä, kun jätti korjatun suomennoksensa kustantajalle.

Vuonna 1966 kuollut Céline, ”katuojien Proust”, kirjoitti esikoisteoksensa vuonna 1932. Modernin yhteiskunnan merkit olivat nähtävissä.

Helsingin yliopiston seminaarissa pohdittiin, miksi Céline innostui tuolloin fasismista. Kirjallisuuden professori Tarmo Kunnaksella ja suomennoksen toisella jälkisanojen kirjoittajalla esseisti ja runoilija Timo Hännikäisellä oli selitys.

Céline uskoi, että modernisaatio tuhoaisi eurooppalaisen kulttuurin. Lopullisena kuoliniskuna länsimaiselle sivistykselle Céline piti toista maailmansotaa: siitä lähtien ihmisten elämä alkoi köyhtyä sisäisesti.

No, ”merkittävä kirjailija on myös politiikasta kirjoittaessaan kirjailija, liioittelee ja polemisoi”, Kunnas totesi. Hän lainasi Mefiston kirjoittajaa Klaus Mannia: ”Minkä moraalisesti tuomitsemme, sen voimme esteettisessä mielessä hyväksyä. Paholaisella on parhaat perspektiivit totuuteen. Moralistit vain peittelevät totuutta.”

Hännikäisenkin mielestä Cèline oli aivan liian individualistinen ja anarkistinen luonne, jotta hänestä saisi minkään puhdasoppisen ideologian kannattajaa. ”Hän oli omalaatuinen moralisti, joka haaveili ihmisten sisäisestä jalostumisesta.”

Célineä on verrattu usein Marcel Proustiin. Proust kuvasi Kadonnutta aikaa etsimässä romaanisrajassaan vanhan, aristokraattisen Ranskan hiipumista ja modernin keskiluokan nousua vuosisadan vaihteessa. Céline taas kuvaa teollisen yhteiskunnan puuduttavaa vaikutusta ihmiseen.

”Céline antaa aikansa olosuhteista tarkan kuvan asettamalla yksittäisen ihmisen keskelle tapahtumia, joissa hänen tajuntansa sirpaloituu. Hän kuvaa sivilisaation hajoamista sellaisella vimmalla, että se muuttuu slapstick-komediaksi. Mutta vaikka hänen tyylinsä on kuohuvan spontaania, on se samaan aikaan ankaran täsmällistä”, Hännikäinen totesi.

Hänelle Célinen Niin kauas kuin yötä riittää on 1900-luvun koomisista romaaneista koomisin.

Riemastuttavaa luettavaahan kirja on. Célinen maailmankuva on niin pessimistinen, ettei sille voi kuin nauraa.

Céline toi puhutun kielen kirjallisuuteen. Yhden Célinen tavaramerkin me kaikki tunnemme: kolme pistettä lauseen perässä…

Jean-Paul Sartre piti teosta mullistavana. Kurt Vonnegut, Samuel Beckett ja Charles Bukowski ovat tunnustaneet velkansa Célinelle. Céline on Ranskan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn lempikirjailija. Ranskan kulttuuriministeri taas poisti Célinen liian ristiriitaisena henkilönä kansallisten merkkihenkilöiden listalta viime vuonna.

Lopulta Célinen kirjan tarina on vain hutera kehys kaikelle muulle, Hännikäinen totesi.

Céline oli vekkuli, hän loi romaanin, jossa saattoi käyttää omaelämäkerrallista aineistoa mielensä mukaan. Hän on kirjojensa fiktiivinen päähenkilö, mutta myös sivuhenkilöt, ihmisenä häntä parempi ja toinen huonompitapaisempi, ovat sukua hänelle.

Kukaan meistä ole yksiselitteinen.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt