Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Mitä on ystävyys? ”Se on sitä miltä se näyttää, toisin kuin rakkaus ja politiikka”

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 19.2.2013 15:00

Mitä on ystävyys? ”Se on sitä miltä se näyttää, toisin kuin rakkaus ja politiikka”, kirjailija J.M. Coetzee kirjoittaa Australiasta kirjailijaystävälleen Paul Austerille New Yorkiin. Coetzeen mielestä parhaat ja kestävimmät ystävyydet perustuvat ihailuun. Auster arvelee vastauskirjeessään, että Coetzeen huomio pätee enemmän miehiin kuin naisiin, mutta on aika lailla samaa mieltä. Platonkin oli: halumme saada arvostusta vertaisiltamme kannustaa meitä panemaan parastamme.

Auster, joka on ystävyksistä se vähemmän jykevä, selittää edellisellä myös sen, miksi urheilu on niin tärkeää miehille. Tunnetut kirjailijat tunnustavat ikääntymisensä ja kertovat toisilleen kyhnöttävänsä television ääressä katselemassa nuorten miesten peliä. Ja epäilevänsä, että se on syntyiä: sitä paheksuu, mutta siihen sortuu, koska liha on heikko.

Austerin ja Coetzeen kirjekokoelma Tässä ja nyt, kirjeitä ystävyydestä ilmestyi juuri Tammen keltaisessa kirjastossa Erkki Jukaraisen ja Seppo Loposen suomentamana.

Heidän alussa käsittelemänsä asiat ovat turvallisia: urheilu, finanssikriisi, Israelin-kysymys. Mutta kirjeenvaihto muuttuu aavistuksen intiimimmäksi. Lopussa Auster tekee ”hätkähdyttävän oivalluksen”: Coetzeesta on tullut hänelle ”poissaoleva toinen”. Auster on alkanut puhua päänsä sisällä Coetzeelle.

Jos Coetzee pitää Austeria oikeasti ystävänään, tästä olen takuuvarma, myös hän keskustelee mielessään Austerin kanssa. Mutta Coetzee on pidättyväisempi. Hän lähestyy ystävyyssuhdetta kirjailijan työn kautta. Se on antamista ja antamista ja antamista vailla sanottavia hengähdystaukoja. Niinpä sen sijaan että hän keskustelisi mielessään Paulin kanssa, hän näkee tämän kirjoittamassa, siis ”tarjoilemassa itseään Remingtonin ammottavalle kidalle” jossakin yksinäisessä loukossa Brooklynissa.

Tässä yksi syy, miksi epäilen Coetzeeta. Istuin vuosia sitten Rafael Wardin vieressä bussimatkalla Tuusulan rantatiellä. Siellä 1900-luvun alkupuoliskolla asuneet kirjailijat, säveltäjät ja taiteilijat viettivät iloista seuraelämää, ystävystyivätkin. Tiedustelin Wardilta, mitä hän ajatteli taiteilijoiden välisestä ystävyydestä. Kyllä, hänellä oli yksi taiteilijaystävä, eräs kuvanveistäjä, mutta hän oli kuollut jo vuosia sitten eivätkä he olleet tavanneetkaan kuin kerran. Silti aina kun Wardi maalasi, ainakin niihin aikoihin, hän kertoi keskustelevan mielessään taiteilijakollegansa kanssa. Tämä oli hänen ”sydänystävänsä”.

Ajatus on äärimmäisen lohdullinen. Ystävyys ei tarkoita sitä, että tavataan jatkuvasti ja jaetaan asioita, vaikka sekin on välillä varsin kivaa.

Wardi ja hänen kuollut kuvanveistäjäystävänsä jakavat saman tradition, heillä on samat ”pylväspyhimykset”, taiteen perintö, jonka päälle he rakentavat.

Coetzee ja Auster ihailevat samoja kirjailijoita. Coetzee tunnustaa, että hän ei olisi hän ilman Heinea ja Kafkaa ja Mandelstamia, muun muassa.

Kirjailijaystävykset alkavat lukea Kleistiä, taas kerran. ”Hänen lauseensa ovat suurenmoisia, suurten ajatusten kirveeniskuja, kerrontavauhti armoton, väistämättömyyden tuntu musertava. Ei ihme, että Kafka piti hänestä niin paljon.” Auster hehkuttaa.

Coetzee menee vieläkin pidemmälle: ”Kun avaa Kleistin kirjan, ymmärtää heti että on olemassa kirjalioiden A-sarja, jossa on vain vähän jäseniä ja jossa pelattu peli eroaa suuresti B-sarjan totunnaisesti rennommasta pelistä. Se on paljon kovempaa, paljon nopeampaa, paljon ovelampaa ja panoksiltaan paljon kovempaa.”

Sitten heidät valtaa epäilys. Auster arvelee kirjeessään, että Coetzee uskoo kirjailijana lujasti siihen mitä kulloinkin tekee.

Niin ei ole. ”Minä en kovinkaan vankasti usko tekemisiini”, Coezee vastaa. ”Tarkemmin sanottuna on minulla sen verran uskoa, että suoriudun itse kirjoitustyöstä – sen verran uskoa tai ehkä sen verran toivoa, sokeaa ja silmälapullista toivoa, että jos annan meneillään olevalle hankkeelle tarpeeksi aikaa ja huomiota, niin se ”toimii” eikä siitä tule täydellinen pannukakku.”

Coetzee ei liioin usko, että hänen työnsä kestää.

Auster vasta elääkin itse-epäilyksen vallassa. ”Jokainen kirjailija on oma tuomarinsa – useimmiten ankara – mikä luultavasti selittää, miksi he jatkavat kirjoittamista: heissä elää turha toivo, että ensi kerralla he pystyvät parempaan.”

Toisaalta, Auster muistuttaa Coetzeeta, meidän kirjailijoiden tulisi painaa sydämeemme seuraavat Groucho (Harpon verli) Marxin sanat:” Koiraa lukuunottamatta ihmisen paras ystävä on kirja. Koiran sisällä on nimittäin niin pimeää, ettei siellä näe edes lukea.”

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Tuo Groucho Marxin sutkautus ”Outside of a dog, a book is man’s best friend. Inside of a dog it’s too dark to read” ei kyllä käänny suomeksi vaikka minkä tekisi, kun kyseessä on englannin kielen kielen sanaleikki.

Austeria en ole koskaan ymmärtänyt, mutta Coetzeen ”Life & Times of Michael K” on yksi vaikuttavimmista romaaneista mitä olen koskaan lukenut. Eivät ole huonoja muutkaan teoksensa.

Näitä luetaan juuri nyt