Meillä jokaisella on Penamme

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Kirjansa Sanojen alamainen julkistamistilaisuudessa toimittaja Saska Saarikoski kertoi tutustuneensa isäänsä vasta lukemalla tämän kirjoja. ”Hän (Pentti Saarikoski) on hyvin avoin kirjoissaan. Uskon tuntevani hänet paremmin kuin moni, joka on elänyt isänsä kanssa.”

Kirjassa vuorottelevat Saska Saarikosken ajatukset isästään ja hänen tämän teoksista ja toistaiseksi julkaisemattomista päiväkirjoista poimimat mietelmät. Kirjan sävy on humoristinen.

Kirja kertoo, ettei Pentti Saarikoski juuri pitänyt yhteyttä lapsiinsa. ”Kaupungilla kaikki tunsivat Penan paremmin kuin minä.”

Meillä jokaisella on Penamme. Itse luen Saarikosken teoksia silloin, kun haluan nauttia hyvästä suomen kielestä. Saska Saarikoski tiivisti hienosti:

”Pentillä on pettämätön rytmitaju ja hän kirjoitti hyvin, kauniisti ja viisaasti. Hänen ajattelunsa ja kirjoittamisen rytmi on sama. Siksi teksti on poikkeuksellisen luontevaa.”

Ihmeen hyvin Pentti Saarikosken ajattelu kestää aikaa. Ajatteleminen antoi hänelle myös ajattelemisenaihetta.

Juomarin päiväkirjasta (1968) kirjaan on poimittu seuraava ajatus:

”Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan, kaikesta siitä, mitä olen ajatellut, mutta se ei luonnistu minulta: minun ajatukseni muuttuvat yhtä nopeasti aistimuksiksi kuin aistimukseni ajatuksiksi, minusta ei ole filosofiksi.”

Mitä enemmän Pentti Saarikoski ajatteluaan tutkaili, sitä vähemmän hän sitä ymmärsi, kirja kertoo.

”Pentti huomasi, että hänellä oli erilaisia mielipiteitä selvänä ja humalassa, seurassa ja yksin, väsyneenä ja hyvin nukkuneena, onnellisena ja masentuneen. Kuka penteistä oli oikein Pentti?” Saska Saarikoski päätyy kysymään.

Kun juhlaväki teki jo lähtöä kirjan julkistamistilaisuudesta, kolme miestä vasta löysivät toisensa. Pentti Saarikosken ystävät M. A. Numminen, Pentti Linkola ja Matti Klinge istahtivat saman pöydän ääreen. Kaiketi keskustelemaan Penasta.

Selailin kirjaa. Sattumalta silmään osui oiva ajatus:

”Suomen kulttuurielämä kaipaa nimenomaan nuoria vanhuksia, sellaisia, joissa iän tuomaan kokemukseen liittyy nuoruudelle ominainen halu kujeisiin ja pahantekoon.”