Matti Yrjänä Joensuu ja uusi kirja pitkän tauon jälkeen

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uutinen Matti Yrjänä Joensuun uuden romaanin julkaisemisesta ensi syksynä lienee kustantajan puolelta harkittu signaali: Olkaa rauhassa, hyvät kirjailijat ja hyvät lukijat, kustannustoiminta Otavassa jatkuu entiseen malliin.

Tämä on päällimmäinen johtopäätös siitä, että tieto annettiin vain kaksi vuorokautta sen jälkeen kun kaksi keskeistä kirjallista johtajaa oli ilmoittanut eroavansa yhtiön palveluksesta.

Joensuun kirjojen ystäviä tieto lämmttää aivan erityisesti, sillä edellisestä romaanista Harjunpää ja pahan pappi ehti vierähtää jo seitsemän vuotta.

Toisaalta odotteluun on jo totuttu. Ensimmäiset yhdeksän romaaniaan Joensuu julkaisi nopeaan tahtiin, lähes vuosi per kirja. Sen jälkeen iski säälimätön itsekritiikki. Kymmenes romaani otti syntyäkseen seitsemän ja yhdestoista peräti kymmenen vuotta.

Ja nyt – siis jälleen seitsemän vuoden tauon jälkeen – on luvassa Harjunpää ja rautahuone.

Ennakkotietojen perusteella romaani käsittelee seksuaalista väkivaltaa, eikä vain miesten suorittamana. Niukkasanaisen tiedotteen mukaan ”myös naiset voivat tehdä julmia tekoja”.

Hmm. Jo edellisessä romaanissa varsinaisen poliisityön kuvaus jäi entistä vähemmälle, kun kirjailija pureutui pahan olemuksen jäljittämiseen, ja esimerkiksi yliluonnollisten elementtien vähintään yllättävä läsnäolo sai kysymään, onko tämä rikoskirjallisuutta ollenkaan.

Mikä johtaa miettimään uuden romaanin ilmestymisen merkitystä myös yleisemmin.

Kuluneen seitsemän vuoden aikana maassa on koettu ennennäkemätön rikoskirjallisuuden buumi. (Vierastan sanan ”dekkari” käyttämistä, koska mielestäni se tarkoittaa vain salapoliisiromaaneja.) Astuuko nyt lajityypin nestori näyttämään muille, kuinka temppu tehdään?

Oma vastaukseni on ongelmallinen. Toisaalta olen sitä mieltä, että jonkun Matti Röngän romaaneja lukuun ottamatta valtaosa buumin nimissä julkaistusta tavarasta on epäkiinnostavaa, huonosti kirjoitettua ja vähemmän omintakeista roskaa.

Toisaalta en voi täysin sydämin ilmoittautua sen paremmin Joensuun kirjojen ihailijaksi kuin vihaajaksikaan. Jokin niissä mättää, mutta selittämättömällä tavalla jokin niissä myös kiehtoo. En kai olisi niitä kaikkia muuten lukenut.

Voisiko tämä häpeää sisältävä epävarmuuden tunne olla hyvän kirjan merkki?

Suomen Kuvalehti on osa Otava-Kuvalehdet-konsernia.