Liberalismin petos, masennus ja olkinuket

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Opettaja kertoi oppilaastaan, joka raapusti paperille kauniisti sanoen persoonallisia kirjaimia. Niistä ei saanut selvää. Kun oppilaalle aiheesta huomautettiin, hän loukkaantui: ”Tämä on minun tyylini kirjoittaa. Ei sitä voi muuttaa. Opettajan pitää osata tulkita minun kirjaimiani.”

Nuoruuteen kuuluu itsekkyys ja ymmärtämättömyys, kyllä. Silti tämä esimerkki suomalaisesta koulumaailmasta nousi aina uudelleen mieleen, kun luin Timo Hännikäisen ja Tommi Melenderin pamflettia Liberalismin petos.

Kirjan teesi on, että liberalismi on pettänyt alkuperäisen yksilönvapauden ihanteensa kaikenkattavan poliittisen oikeaoppisuuden ja relativismin hyväksi. Liberalismin alkuperäinen idea on vesittynyt muun muassa yltiöindividualismin paineessa.

Ehkä omat aakkosensa luonut ja niiden opiskelua opettajalta vaativa lapsi on tämän ajan kuva. Lahjakas, varmasti, mutta oman napansa ympärille kiertynyt.

Lasten parissa työskentelevät näkevät uusien sukupolvien huiput ja nurjat puolet. Viestiä lyhytjännitteisyydestä ja itsekkyydestä kuuluu niin monilta suunnilta, että ilmiö on todellinen.

Tai kuten Hännikäinen ja Melender kirjoittavat: Lontoon mellakoissa syksyllä 2011 vain kirjakaupat jäivät koskematta. Lukutaidottomia eivät kirjat kiinnosta: ”Lontoon mellakat olivatkin brittiläisen koulujärjestelmän sivistyksen painolastista vapauttamien massapsykoosin purkaus.”

Hännikäisen ja Melenderin kynä on terävimmillään, kun huutia saavat erilaiset nykyajan ilmiöt:

Nykyään kaikki haluavat olla sorrettuja ja solvattuja, myös heteromiehet.

Jungnerin höpinät rakkauden puolueesta synnyttivät kolkkoja mielikuvia George Orwellin romaanista Vuonna 1984, jossa totalitaristisessa valtiossa toimii rakkauden ministeriö.

Niin sanotun positiivisen ajattelun perustana on kuvitelma, että yksilö voi silkan itsesuggestion avulla nousta olosuhteiden yläpuolelle ja ruveta oman elämänsä sankariksi. Uuden oikeiston ideologeja ovat Jari Sarasvuon ja Pekka Himasen kaltaiset innovaatiouskovaiset.

Harvemmin tajutaan, kuinka hirmuinen on ajatus, ettei nykyiselle poliittiselle ja taloudelliselle kehitykselle todella olisi vaihtoehtoja. Silloin ajatuksenvaihto, kiistely, koko politiikka sellaisena kuin sen ymmärrämme, olisi tarpeetonta.

Tämä viimeinen on arvokas ajatus, jota haluan vielä jatkaa. Milloin ihminen antaa periksi? Ehkä silloin, jos edessä ei ole minkäänlaista näkymää paremmasta. Onko siis ihme, että masentuneita piisaa, jos ihmiset kohtaavat vaihtoehdottoman maailman – kuluta tai kuole.

Ja toisaalta: monesti joutuu tolkuttamaan itselleen, että emmehän me oikeasti ole tuhon partaalla. Elämme ihmiskunnan historian kenties rauhanomaisinta aikaa. Suomessa itsemurhiakin on vähemmän kuin vuosiin.

Olkinukke siellä, olkiukko täällä

Pamfletistit kirjoittavat, etteivät halua herättää keskustelua (sitä on nettiajassa jo liikaa) vaan synnyttää ajatuksia. Molemmat kirjoittajat ovat blogisteja, joten he ehkä tietävät mistä puhuvat.

Mutta keskustelua – juuri nettiin – kirja on kyllä herättänyt. On mielenkiintoista, miten eri tavalla samaa tekstiä voi lukea. Tämän kirjan ympärillä on puhuttu paljon olkinukeista. Siis siitä, että vastapuolen argumentista tehdään heikko karikatyyri ja vastataan sitten siihen, ei varsinaiseen väitteeseen.

Näin: ”Melender – aivan kuten Hännikäinen – rakentelee vastustajikseen olkinukkeja, sillä kovin harvassa ovat näin sinisilmäiset ja ponnettomat aikuiset lapset loppujen lopuksi.”

Tai näin: ”Vaikuttaa, että siinä on pikemminkin rakennettu mielivaltaisesti olkinukke kutsumalla klassisen liberaalin näkökulmasta aika epärelevantteja hahmoja kuten Tarja Halosta ja Alex Stubbia liberalismin edustajiksi.”

Näinkin: ”Arvoliberalismin lipun alla itse kyhäämäänsä arvokonservatiiviolkiukkoa pieksevät kulttuurimarxilaiset ovat pettäneet liberalismin perinteen.”

Ja vielä näin: ”Hännikäinen parodioi HS-raati-älymystöä kirjassaan Ihmisen viheliäisyydestä (2011). Hän luo fiktiivisen hahmon, ”tiedostajan”, jota joku voisi olkinukeksikin sanoa.”

Liberalismin petos kannattaa lukea – vaikka sitten löytääkseen omat olkinukkensa. Kirja on sitä paitsi aika ohut ja helppolukuinen, siitä selviää kohtuullisella vaivalla.