Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Lea ja Pekka Kantonen – kun yksityinen väreilee kauas yhteiseen

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 3.4.2011 16:31

Taiteilijat Lea ja Pekka Kantonen esittävät ison väitteen: taiteilijan teos on hänen koko elämänsä. Kaupallisessa yhteydessä lopputulos on mahdoton, koska teosta ei voi paketoida eikä sille siten ole markkinoita, mutta työn voi onneksi pysäyttää hetkellisesti, niin kuin nyt Helsingin Taidehallin tiloihin.

Taiteilijapari on dokumentoinut elämäänsä, arkineen ja juhlineen, kolmen vuosikymmenen ajan. Nyt nähtävillä oleva näyttely esittelee runsaan otoksen Kantosten taltioimasta videomateriaalista erilaisiin teemoihin jaoteltuna. Äärimmäisen yksityinen ja jaettu kohtaavat hämmästyttävällä tavalla.

Kaksi ääripäätä valtavasta kokonaisuudesta: Lähes kansatieteellinen dokumentti setukaiseukkojen keskustelusta ja yhteislaulannasta vie katsojan korvaamattomalle matkalle ajassa ja tilassa. Se edustaa yleistä, yhteiskunnallisesti valveutunutta tasoa. Toisaalla ovat nauhoitetut hetket Kantosten perhe-elämästä, kotien remontoinnista ja ikkunanpesusta lasten kasvatukseen ja heidän välittömiin leikkeihinsä. Ja miten kauniisti voikaan kevätaurinko yhtäkkiä valaista oviaukosta näkyvän pesukoneen!

Välittömän perheen lisäksi dokumentoiduksi tulevat myös ystävät ja kollegat, koko taiteilijakollektiivi. Eräässä videossa nautitaan isolla porukalla yhteinen ateria. Ja katsojan hämmästys on suuri, kun kuvassa vilahtaa odottamatta ihmisiä, jotka kuuluvat läheisesti myös hänen omaan menneisyyteensä. Toisaalta ihmekös tuo, sillä yhden sukupolven tailteilijakunta on lopulta pieni yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jonka jäsenet ovat monella tavalla sidoksissa toisiinsa.

Seuraava menee dokumentoidun ulkopuolelle mutta käynee muisteluksesta. Lea ja Pekka kävivät kanssani samaa koulua. Pekka aloitti rinnakkaisluokalla samaan aikaan 1964 ja Lea vuotta myöhemmin. Siihen aikaan taiteelliset haaveet olivat itse kullakin vielä näkymättömissä, ja Pekan kanssa kohtasimme toisemme lähinnä jalkapallon merkeissä. Vikkeläkinttuinen Pekka oli futaajana pitelemätön ja aivan omaa luokkaansa. Näky pallon perässä kipittävästä tulevasta taiteilijasta on edelleen silmissäni. Kenttä sijaitsi siinä, missä nykyisin seisoo Finlandia-talo.

Näin taiteessa on aina vähintään kaksi tasoa – se joka puhuttelee meitä yhteisönä ja aikalaisina, ja se joka koskettaa meitä äärimmäisen yksityisesti.

Kodin väreilyä. Lea ja Pekka Kantosen näyttely Helsingin Taidehallissa 17. huhtikuuta asti.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt