Kettu kaapissa

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

En polttanut kettupaitaani, minusta ei ollut siihen.

Mutta tuskinpa pidän neuletta, vaikka sen turkiskaulus on luomua, villiturkis. Nyt minulla on kettu kaapissa, elän sen tosiasian kanssa.

Toni Lahtisen kokoama teos Näin hetki sitten ketunTimo K. Mukan runoista, proosasta ja muista kirjoituksista odotti mökillä. Tuntui hyvältä käpertyä sohvalle tutun kirjan kanssa. Onneksi en luopunut muutossa Mukan kirjoista.

Ajattelin työtoveria, joka myi Keltaisen kirjastonsa, yli 180 kirjaa, 800 eurolla. Luku lähentelee puolta Tammen, tarkemmin silloisen toimitusjohtajan Jarl Hellemanin 1954 perustaman Keltaisen kirjaston kirjoista.

Kaipaako hän kirjojaan? Ei, koska hän piti kymmenen itselleen ”sisällöllisesti tärkeää” teosta. Mutta nekin kirjat, joilla oli bibliofilistä merkitystä, harvinaiset painokset, saivat mennä. Koska hän ei halunnut pilata ”kokonaisuutta”.

Divarit ostavat pääasiallisesti vain saman vuoden kirjoja. Pienen kyselytutkimukseni tulos yllätti.

Kotimaisista vain Väinö Linnan, Mika Waltarin ja Sofi Oksasen teokset kiinnostivat divarin pitäjiä. Mutta kierrätyskeskukset ja kirjastot ottavat vastaan vanhoja kirjoja. Ja ystäväpiirissä on lukunaisia- ja miehiä.

Muutama kesä sitten tutustuin kirjailija ja toimittaja Elina Karjalaisen jälkeensä jättämään kirjastoon Kuopion torilla. Aurinko leikitteli toripöydälle levitettyjen kirjapinoja päällä. Pahaa teki. Nekin kirjat muodostivat hienon kokonaisuuden, nyt ne lähtivät mikä minnekin. Elinan kaunista exlibristä voivat ihailla useammat lukijat, ja ehkä jokainen sai juuri tarvitsemansa kirjan.

Toni Lahtisen Mukka-kirjan nimi Näin hetki sitten ketun perustuu Mukan samannimiseen esseeseen. Suomen Kuvalehti julkaisi sen kesän alussa 1970, se julkaistiin SK:n numerossa 23 samana vuonna. Mukka sai siitä 250 markkaa.

Mukka harmittelee kirjoituksessaan, että hänelle on tullut vuosi vuodelta hankalammaksi havaita, mitä tapahtuu. Milloin jokin alkaa ja jokin loppuu. Hänen on helppo olla menneissä tapahtumissa, samoin tulevissa, ”mutta tämä hetki ei löydä määrittelyä”.

”Voin huomata, että näin hetki sitten ketun”, hän kirjoittaa, mutta ”hetki, jona havainto tapahtui, oli avoin ja epämääräinen.”

Silti hänestä tuntuu, että alkava kesä on hänen elämänsä kesä. On toukokuun toinen sunnuntai ja hän muistaa saman päivän eräänä menneenä kesänä, jolloin hänen koiransa Turre sai yhdeksän penikkaa.

Nyt on syksy.

Minä avasin Facebook- ja Twitter-tilit. Kieltämättä siihen liittyi tapahtumisen tunnetta. Jotakin loppui ja jotakin alkoi. Mitä?

Mökillä jänis oli vaihtanut väriä. Se loikki valkoisessa turkissaan suojattomana mustassa metsässä.