Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Keskustelu jatkuu: Rappiolla on hyvä olla?

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 11.4.2011 17:31

”Rappiotaiteen Festivaali ei jättänyt juuri toivomisen varaa tarjontansa puolesta”, kiteyttää Kritiikin Uutisten päätoimittaja Aleksis Salusjärvi arvionsa viime lauantain huomiota herättäneestä kulttuuritapahtumasta.

Salusjärvi piti Nuoren Voiman Liiton järjestämän tempauksen ohjelmaa erinomaisena, mutta katsoo aiheelliseksi pohtia tapahtuman ja sen otsikon nostattamia poliittisia kysymyksiä. Salusjärveä askarruttaa natsi-Saksasta lainattu ”rappiotaiteen” käsite, joka hänen mielestään istuu huonosti kuvaamaan suomalaistaiteilijoiden nykytilannetta.

”Saksalaiset avantgardetaiteilijat leimattiin sekä valtion vihollisiksi että uhkaksi Saksan kansakunnalle”, Salusjärvi kirjoittaa.

”Välitön seuraus oli, että he menettivät maineensa sekä luotettavuutensa. Natsiviranomaiset, jotka valvoivat kulttuuria, estivät taiteilijoita hankkimasta mm. maalausmateriaaleja. Ne, jotka jäivät Saksaan, joutuivat virkakieltoon ja Gestapon yllätystarkastusten kohteiksi, joilla huolehdittiin, että he eivät rikkoneet taiteen tekemisen kieltoa. Rappiotaiteilijoita hakattiin, karkotettiin maasta, ammuttiin ja suljettiin keskitysleireihin. Väännän rautalangasta: rappiotaiteilijat eivät tehneet taidettaan henkensä kaupalla, vaan he maksoivat tekemästään taiteesta hengellään.”

Salusjärven mielestä tilaisuudessa esiintyneet taitelijat eivät edustaneet kulttuurimme syrjittyä marginaalia, vaan syyllistyivät marttyyriromantiikaan ilmoittaessaan itsensä uhreiksi vailla todellista syytä.

”En ole ollenkaan varma siitä, kuinka uhattuna yksikään suomalainen taiteilija tällä hetkellä on”, Salusjärvi huomauttaa.

”Sananvapaus on tässä maassa paremmassa kunnossa kuin ikinä aikaisemmin. Kaikenlaiset taiteilijat ovat yhteiskunnassa hyväksyttyjä. Mihin sillä pyritään, että poliittinen nykytaidekeskustelu rinnastetaan banaalisti natsi-Saksaan? Se on kehnoa ja kömpelöä retoriikkaa, mutta se on samalla jollain tavalla halventavaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka on tapettu rappiotaiteilijoina. Tällaisella asialla vitsailu on kovin helposti mautonta. Kuinka moni nauraisi, jos Amnesty järjestäisi keskitysleirifestivaalin?” Salusjärvi ihmettelee.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Asiaa. Kun ei ole oikeita natseja, niitä pitää keksiä.

Antipersukaan ei voi ymmärtää, miksi yhteiskunnan pitäisi rahoittaa kritiikittä kaikkea ”taidetta” ja elättää ”taiteilijoita” jotka eivät kykene töillään ansaitsemaan yksityistä rahaa toimeen tullakseen. Saa toki taiteella rikastuakin :-)

Kukin ostakoon omin varoin näitä teoksia – ja subventoimattomia pääsylippuja – niin paljon kuin haluaa, mutta yhteiskunnan varoilla tapahtuvan taiteen tuen pitää olla tarkan harkinnan alla. On halpahintaista rinnastaa natsien menettelytapoja tähän tapaukseen.
”Koulutetaan vain lisää balettitanssijoita ja teoreettisen filosofian maistereita, sillä se kansantalous kohenee?”

Hmmm… alkaa vaikuttaa siltä ettemme enää pärjää totutuilla keskustelutermeillä, kuten ”natsikortti”. On otettava käyttöön uusia, kuten ”natsikorttikortti”. :)

Ei unohdeta myöskään Pinkelsteinin korollaaria Godwinin lakiin. Vastakkaisen mielipiteen esittäjän henkisten ominaisuuksien perusteettomaan vähättelyyn syyllistynyt, eli ”junttikortin” pöytään lyönyt, häviää.

Junttikortti lävähtää herkästi taidesuuntauksista keskusteltaessa, ja siitä tykätään kovasti myös väittelyissä kännykkämallien paremmuudesta, toisen kotimaisen pakollisuudesta tai poliittisesta kannasta.

Näitä luetaan juuri nyt