Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Käsiterunoilija Vanessa Place kopioi Tuulen viemän Twitteriin

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 16.8.2010 06:31

Tasan vuosi sitten amerikkalainen kirjailija Vanessa Place aloitti kauaskantoisen ja taiteellisilta ulottuvuuksiltaan monitahoisen urakan. Hän päätti julkaista yhteisöpalvelu Twitterissä Margaret Mitchellin suurromaanin Tuulen viemää.

Vanessa Place on tunnettu konseptualistisista eli käsitetaiteellisista teoksistaan. Sen lisäksi hän on esiintynyt käsitetaiteen äänekkäänä poleemikkona ja teoreetikkona.

Käsitetaiteilijoiden mielestä luovuus on puppua ja kaikkein luovimpia tekoja ovat epäluovat teot. Teos fyysisenä oliona ei ole arvo eikä päämäärä, sen sijaan tärkeintä on teoksen taustalla oleva konsepti tai prosessi.

Tuulen viemän tapauksessa ensiarvoista on itse teko ja sen käsitteelliset ulottuvuudet. Toisen kirjoittaman jättimäisen klassikkoteoksen tunnontarkka kopiointi on jo sellaisenaan mieletön ja turha pyrintö. Puhumattakaan siitä, että Twitterissä julkaistuna se on kertakaikkisen hyödytön: ei kukaan jaksa lukea romaania 140 merkin paloina ja vieläpä takaperoisesti.

Otsikkoonsa viitaten, Placen teos on koko ajan ”gone with the wind”, tuulen tai bittiavaruuden viemäksi kirjoitettu.

Teos on totta kai myös kannanotto tekijänoikeuteen ja siinä mielessä ”laiton” teko, kuten juristin ammatissa työskentelevä Place hyvin tietää.

Kun tiedustelin asiaa kirjailijalta itseltään, tämä sanoi, että pelko syytteestä on ilman muuta olemassa. ”Sitähän minä tässä kalastelen”, Place vastasi. Toisaalta Place siteerasi ystäväänsä ja kollegaansa, toista tunnettua käsiterunoilijaa Kenneth Goldsmithiä: ”If it’s on my computer, it’s mine.” Eli jos teksti tai mikä tahansa muu tiedosto sijaitsee tietokoneeni muistissa, se kuuluu minulle.

Niin tai näin, Placen urakka on inhimillisesti valtava. Seuraavassa hieman lukuja:

Romaanin englanninkielisessä versiossa on laitoksesta riippuen tuhatkunta sivua. Karkean arvion mukaan se merkitsee, että teoksessa on yhteensä noin 2,5 miljoonaa merkkiä.

Yhteisöpalvelu Twitterin viestilaatikkoon mahtuu kerralla 140 merkkiä. Se tarkoittaa, että Placen on lähetettävä kaikkiaan noin 18 500 viestiä eli twiittiä.

Normaalisti Place julkaisee kymmenkunta viestiä päivässä. Tasaisen vauhdin periaatteella työn valmistuminen veisi näin viitisen vuotta.

Runoilija aloitti romaanin twiittaamisen vuosi sitten eli 16. elokuuta 2009. Julkaisemisen tahti on vaihdellut, ja väliin on mahtunut viikonkin taukoja. Tähän mennessä twiittejä on kertynyt noin 2 300. Se on pyöreästi runsaat 120 sivua.

Tällä tahdilla maali häämöttää noin seitsemän vuoden päässä. Kukaties loppukesästä 2017 Place naputtaa Twitteriin romaanin klassiset, ihmiselon kauneutta ja turhuutta kuvaavat päätössanat:

”After all, tomorrow is another day.”

PS. Esimerkki houkutti kokeilemaan. Twitterin viestilaatikko kysyy ”What’s happening?” ja ajattelin vastata kopioimalla Pentti Saarikosken klassikkoteoksen Mitä tapahtuu todella? vuodelta 1962. Tuulen viemään verrattuna vaiva oli mitätön ja ohi muutamassa päivässä.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt