Kahdella ja vähän useammallakin tuolilla istumisesta

Viimeaikaiset blogikirjoitukseni näyttävät herättäneen kiivasta keskustelua – puolesta ja vastaan.

Aamulehden toimittaja ja itsenäinen mediakommentaattori Tuomo Björksten ei säästellyt sanojaan syyttäessään minua kahdella tuolilla istumisesta. Hänen mielestään oli journalististen periaatteitten vastaista, että kirjoitin Suomen Kuvalehden verkkosivuilla ilmestyvässä blogissani oman kustantajani ntamon asioista ja kehua retostelin sen vasta esikoisteoksensa julkaissutta kirjailijaa.

Björkstenin kanta oli, että minun olisi pitänyt tajuta jääviyteni ja pidättäytyä tekstien julkaisemisesta. Hänen mielestään kirjoitteluni söi sekä omaa että SK:n uskottavuutta puolueettoman ja kriittisen tiedon jakajana.

Vastasin Björkstenille hänen bloginsa kommenttiosastossa (myös toiseen kertaan), ja samoin teki SK:n verkkosivujen sisällöstä vastaava toimituspäällikkö Jyrki Jantunen. Meidän jälkeemme rikkansa rokkaan kantoi ntamon perustaja Leevi Lehto (joka on sekä kustantajani että ystäväni).

Puolestapuhujiin liittyi myös ystäväni ja kollegani Tero Hannula (ntamon kirjailijoita hänkin), joka tyrmäsi Björkstenin syytökset kohta kohdalta blogissaan. Varsinaisia kommentteja Hannulan tekstiin ei ole ilmaantunut, sen sijaan yksitoista lukijaa on nostanut peukalonsa pystyyn tukensa merkiksi (heidän joukossaan Leevi Lehto ja ntamon kirjailija Erkka Mykkänen muiden pysytellessä nimettöminä).

Mainittujen tekstien lisäksi aihetta on käsitelty ja siitä on keskusteltu myös kriitikkoystäväni Aleksis Salusjärven, kirjailijakollegani Tommi Melenderin ja runoilijaystäväni Jonimatti Joutsijärven blogeissa.

Siinä koko soppa, ainakin siltä osin kuin siitä on jäänyt jälkiä julkisuuteen, muutamia irrallisia Facebook-päivityksiä lukuun ottamatta.

Entä mitä ajattelen asiasta itse, kaiken tämän jälkeen? Luettelen kolme pointtia:

1) Syytös kahdella pallilla istumisesta ei riitä. Voin keksiä koko joukon lisää kytköksiä, jotka tiukasti otettuina tekisivät minusta jäävin kirjoittamaan melkein asiasta kuin asiasta. Olenhan myös kirjallisuuslehti Parnasson toimittaja ja kriitikko ja tunnen henkilökohtaisesti valtavan joukon suomalaisia kirjailijoita, toimittajia, kriitikoita, kustantajia ja muita kulttuurin parissa työskenteleviä.

2) Ntamon puffaamisesta syntynyt kimmastus on tavallaan ymmärrettävää, mutta perustuu yhtä hyvin kateuteen ja kyynisyyteen kuin aitoon huoleen tasapuolisuudesta. Missä olivat nämä journalistisen integriteetin vaalijat silloin kun esimerkiksi ntamoa ja Janne Kortteisen esikoista koskevat uutiset olivat ilmassa? Eikö lukijoiden oikeus tietää alalla tapahtuvista oikeista asioista paina mitään jalojen periaatteiden rinnalla?

3) Blogikirjoitukseni ovat olleet täsmälleen linjassa muun toimintani kanssa. Olen monella tavalla kytköksissä toisiin ihmisiin ja instituutiohin, mutta en ole antanut sen häiritä. Päinvastoin olen pitänyt sitä mahdollisuutena, tilaisuutena edesauttaa etenkin itseäni nuorempien ja heidän ideoittensa ja tekojensa esiin pääsemistä. Kaikkeen en tietenkään ehdi ja veny, ja varmasti matkalle on osunut myös ylilyöntejä ja harhaan osumisia. Mutta että ryhtyisin tietoisesti tulpaksi toisten eteen, etenkään siihen vedoten, ettei sellainen ole sopivaa tai että niin ei ole ennenkään tehty – pois se minusta.