Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Janne Kortteinen – esikoiskirjailija, josta kaikki kohisevat

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 20.9.2010 16:47

Kirjan ilmestymiseen on viikko, mutta kuhina kirjallisissa piireissä käy ennenkuulumattoman kiihkeänä. Onko tässä vihdoin teos, joka siirtää kotimaisen kertomakirjallisuuden uudelle vuosituhannelle?

Tilaus on ollut ilmassa jo pitkään. On toivottu ja kaivattu kirjaa, joka murtaisi kertaheitolla suomenkielisen proosan lukkiintuneet konventiot. Joka valjastaisi käyttöönsä aikansa ja yhteiskuntansa koko kielellisen paletin, eikä tyytyisi vain kertomaan, mitä päähenkilölle tapahtui ja missä järjestyksessä.

Nyt nuo odotukset on lastattu Janne Kortteisen, 21, hartioille. Se, miten teos vastaa haasteeseen selviää ensi maanantaina, kun nuorukaisen esikoisteos Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa (ntamo) ilmestyy.

Kohu on tietysti kustantaja Leevi Lehdon määrätietoisen markkinoinnin ansiota. Ensin sirotellaan vaivihkaisia ennakkotietoja tulevasta teoksesta yksityisiin keskusteluihin ja sen jälkeen julkaistaan sosiaalisessa mediassa tiedote kirjan ilmestymisestä. Lopulta lähetetään ennakkokappale kirjasta sähköisessä muodossa muutamille avainhenkilöille (joihin allekirjoittanutkin lukeutuu).

Ystävieni Facebook-päivitysten perusteella viesti näyttää menneen hyvin perille. ”Jotain jännää taitaa olla tulossa!” huudahti eräskin.

Silmäilin teoksen läpi tänään iltapäivällä, ja voin jo ylimalkaisen kokemukseni perusteella sanoa, että kirja on valmis kohtaamaan siihen kohdistuneet odotukset. Se näyttää jännittävältä ja ainakin ehdottoman erilaiselta. Mitä kaikkea tuohon esitykseen sisältyy – ja kuinka onnistunut se lopulta on – selviää tietysti vasta tarkemman tutustumisen jälkeen.

Itse kutsuisin sitä tässä vaiheessa moniääniseksi ja moniaineksiseksi romaaniksi.

Ja sanon tämän itseni ja arvostelukykyni peliin laittaen siitäkin huolimatta, että Kortteisen kustantaja on julkaissut myös omia teoksiani. Motiivini kirjoittaa teoksesta ennakkoon perustuu pintapuolisen lukukokemuksen lisäksi varmuuteen, että siitä tullaan vielä puhumaan ja kirjoittamaan paljon ennakkokohun jälkeenkin.

Tässä vaiheessa olemme tietenkin vain lupausten varassa.

Kustantajan oman ilmoituksen mukaan kyseessä on ”viattomuuden manfifesti, jonka muoto vaihtelee laavavyörymäsiten näkyjen, ilmestysten, epifanioiden, illuminaatioiden, enteiden, vaikutelmien ja aavistusten sekä minimalistisempien runojen, fragmenttien, haikujen, naivismien, suoran puhuttelun, munanheilutuksen, saarnan, rukouksen ja sydänäänien välillä.”

”Se on uuden sukupolven kuiskaus-huuto, joka saattaa vielä tehdä lopun sekä runoudesta että proosasta”, kustantaja kirjoittaa.

Niin tai näin, vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että Kortteisen teos on toteuttamassa kustantajansa jo aikaa sitten lausumaa ennustusta, jonka mukaan suomalainen proosa tulee kokemaan samankaltaisen mullistuksen, joka on viime vuosina nähty runoudessa.

Saas nähdä, kuinka käy.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Että yhtä suuri mullistus kuin runoudessa? Onko runoudessa tapahtunut äsköttäin jokin mullistus?

Mullistus sikäli, että runous on ottanut ahkerasti käyttöönsä uusia mutta myös käytöstä poissa olleita ilmaisun keinoja. Jopa siinä määrin, ettei sitä välttämättä edes tunnista runoudeksi – ei ainakaan siinä tapauksessa, jos ei ole sattunut viime aikoina vilkaisemaan, millaista runoutta on tarjolla.

Tää kirja on kyllä kiehtova tapaus. Teosluonnehdinnat on tosin (tämän postauksen ja tiedotteen jälkeenkin) vielä aikalailla ylimalkaisia. Sen verran kirjasta on kuitenkin puhistu ja selaamaan päässeet hihkuneet, että se on syytä ottaa tarkasteluun jo suositusten uskottavuuden perusteella. En muista vastaavaa sitten Harry Salmenniemen Teksas, saksien (josta okei ei ole niin kovin pitkä aika…heh…) – mutta siinä missä Salmenniemi on tämänkin blogin kirjoittajan teksteissä ollut jo esikoisestaan kiitelty tekijä ja ”konkari”, on Kortteinen raaputtamaton arpa. Satun tuntemaan hänet huonosti ja olen hyvin iloinen että se työ, jota hän on kompromissittoman tuntuisesti tehnyt, kantaa nyt näin komeaa hedelmää.

”kaikki puhuvat” -> google-haulla kaksi osumaa (tämä ja facebookiin)

no, siinäpä sen omakustannetaiteilijoiden seuraajien skene taitaapi olla, kustantaja ja kustantajan puffaaja :)

mää en kyllä sitä kirjaa proosaksi lähtisi määrittelemään…

VSL: Okei, sekamuotohan tämä kirja on ja lopulta varmaan enemmän runoutta kuin prosaa. Mutta halusin nimetä sen moniaineksisuutensa vuoksi ”romaaniksi”, ennen muuta provosoidakseni ja haastaakseni yksioikoisia romaanikäsityksiä.

Heh: Kaikki keskustelu ei tietenkään näy hauissa, vaikka verkon yli tapahtuukin. Ja onhan myös puhe. Tuon puffi-pointinkin ymmärrän, mutta toisaalta blogi-alusta sallii vapauksia, jotka painetussa sanassa ovat pois laskuista. Tein myös omat kytkökseni selviksi. Toisaalta tämä on täydellisesti linjassa aiemman toimintani kanssa, eli haluan olla työntämässä esiin itseäni nuorempia. Olla mitä tahansa muuta kuin tulppa heidän edessään. Kortteisen Facebook-kaveruuttakin etsin vasta kirjoitukseni julkaisemisen jälkeen. Ja tulin hyväksytyksi. Mikä etten, olemmehan käyneet samaa koulua. Ja onhan siellä ollut muitakin köyhien ja kovaosaisten ystäviä, kuten P. Linkola ja Tuomari Nurmio.

Joo kyllä se sieltä tulee.

joo on sitä mullistusta jo odoteltukin, olisi kiva lukea hyvää nykyajan proosaa tällä finlandinkin kielellä välillä, vähän vaan hirvittää ajatus 20-vuotiaan tajunnanvirrasta… innokkaasti odotan kortteisen tulevia teoksia.

Mietin, olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole tätä kohinaa havainnut muualla, kuin Karri Kokon ylistyspuheessa Suomen Kuvalehdessä. Päätinpä tutkia hieman asiaa.
Ja kas kummaa, Wikipedia paljastikin nopeasti mielenkiintoisen yhtymäkohdan. Runoilija Karri Kokon teoksia ja kirjailija Janne Kortteisen esikoiskirjaa yhdistää eräs asia – sama pienkustantaja Ntamo, kuinka ollakaan!
Ei kai ole ihme, jos journalisti Karri Kokko mainitsee lukeutuvansa Ntamon ”avainhenkilöksi”! Kokko ei kylläkään rohjennut arviossaan mainita, mistä moinen avainhenkilöys kumpuaa, mutta tämä tulipa näin selväksi. Jos kyse olisi politiikasta, Kokko olisi kärvennetty jo julkisuudessa. Taiteissa ja kirjallisuuskritiikissä ilmeisesti kaikki on sallittua. Sietäisi Suomen Kuvalehdenkin hävetä.

http://pikkujattilainen.blogspot.com/

Mielestäni kyseinen blogi sisälsi monta terävää arviota niin kirjasta
kuin kustantamoalan klikkiytymistä. Itse ihmettelen itse edelleen suuresti, miksi Helsingin Sanomien arvostelun teki Aki Salmela, joka linkittyy hänkin Ntamoon.

Kaikista vähimmälle huomiolle taitavat jäädä Kortteisen kirjan esteettiset ansiot tämän mediaryöpytyksen takia…
Surullista.
Aivan kuin runous olisi jokin instituutioiden sisällä elävä ilmiö.

Olisi ollut hauska nähdä, minkälainen vastaanotto kirjalla olisi voinut olla ilman internetissä etukäteen tapahtuvaa suitsutusta.

Ken Ties: Seuraavassa kaikki, mitä esitin käsityksinäni Kortteisen kirjasta:

”Silmäilin teoksen läpi tänään iltapäivällä, ja voin jo ylimalkaisen kokemukseni perusteella sanoa, että kirja on valmis kohtaamaan siihen kohdistuneet odotukset. Se näyttää jännittävältä ja ainakin ehdottoman erilaiselta. Mitä kaikkea tuohon esitykseen sisältyy – ja kuinka onnistunut se lopulta on – selviää tietysti vasta tarkemman tutustumisen jälkeen.

Itse kutsuisin sitä tässä vaiheessa moniääniseksi ja moniaineksiseksi romaaniksi.

Ja sanon tämän itseni ja arvostelukykyni peliin laittaen siitäkin huolimatta, että Kortteisen kustantaja on julkaissut myös omia teoksiani. Motiivini kirjoittaa teoksesta ennakkoon perustuu pintapuolisen lukukokemuksen lisäksi varmuuteen, että siitä tullaan vielä puhumaan ja kirjoittamaan paljon ennakkokohun jälkeenkin.”

Siis väitin, että kirja on ”valmis kohtaamaan siihen kohdistuneet odotukset” ja että se näyttää ”jännittävältä” ja ”erilaiselta”. Ei se minusta vielä ”ylistyspuheelta” kuulosta.

Sitä paitsi muutkin näyttävät huomanneen kirjan ansiot: se sai pääasiassa kiittävän arvion Helsingin Sanomain kriitikolta ja pääsi kilpailemaan lehden parhaan esikoisen tittelistä. Eli siinäkin mielessä valistunut ennustukseni teoksen merkittävyydestä näyttäisi toteutuvan ennakkokohun jälkeenkin.

Myös kytkökseni kirjan kustantajaan tein varsin selväksi. En markkinoinut teosta mutten myöskään esiintynyt puolueettomana toimittajana, vaan noudatin lehdeltä saamaani toimeksiantoa. Olen runoilija-kriitikko eli kirjallisuusinstituution aktiivinen toimija, joka kertoo ja kommentoi näkemästään ja kokemastaan nimenomaan siinä roolissa. Se on blogini tarkoitus, eikä siinä ole mitään häpeämistä.

Sen sijaan kyllä häpeäisin, jos pitäytyisin odotuksenmukaiseen ja jättäisin kertomatta, että olen havainnut ympärilläni jotain poikkeuksellista ja huomiomme arvoista.

Milenka: ”Mediaryöpytykseen” näyttäisi lähteneen nyt mukaan myös Helsingin Sanomat. Luulen kuitenkin, että he ovat päätyneet arvioonsa ihan omin päin, ilman minun ”suitsutustani”.

Näitä luetaan juuri nyt