Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Finlandian voittaja selviää tänään – mutta kuinka selviää itse palkinto?

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 2.12.2010 07:31

Kun Finlandia-palkinto perustettiin 1984, tehtiin kaksi isoa, silloisiin oloihin nähden ymmärrettävää, mutta jälkiviisaasti ajatellen harkitsematonta päätöstä.

Vaikka palkinnon jakaja Suomen Kustannusyhdistys edusti yksityisiä taloudellisia intressejä, Finlandian nimi tahtoi viestittää, että kyse oli kansallisesti huomattavasta, sibeliaanis-myyttisiin mittoihin yltävästä kunnianosoituksesta. Samaan pyrki palkintosumma 100 000 markkaa – kauniin pyöreä mutta hätkähdyttävä luku, jollaisista taiteilijat eivät olleet osanneet aiemmin edes unelmoida.

Nimen toisaalta ja rahan toisaalta piti tehdä Finlandiasta jotain ennenkokemattoman suurta ja mahtavaa.

Tänään tätä kaksoishybristä on ehkä vaikea tajuta, mutta tuolloin se oli määräävä ajatus. Joka tapauksessa Finlandiasta ei koskaan muodostunut aivan sitä, mitä sillä haettiin.

Nyt, runsas neljännessata vuotta myöhemmin, palkinnon nimi kuulostaa lähinnä Kekkosen ajan mahtipontiselta jäänteeltä, jonka onttoutta kilpailun avoin kaupallisuus vain korostaa. Sitä paitsi nykyinen palkintosummakaan (30 000 euroa verovapaata tuloa) ei tunnu ”juuri miltään”. Jopa Big Brotherin voittaja kuittaa muutaman kuukauden vaivannäöstä suuremman summan (50 000 euroa, ei tosin verovapaasti).

Vertailun vuoksi todettakoon, että valtion vuotuinen taiteilija-apuraha on nykyisin noin 20 000 euroa, eli Finlandian voittosumma pitäisi vähintään kaksinkertaistaa ollakseen sama luokkaa alkuperäisen, todelliseen lottopottiin verrattavan rahatukun kanssa. Ja siinäkin tapauksessa oltaisiin ”vasta” 60 000 eurossa, joka on toki valtava määrä rahaa, mutta lukuna epämääräinen ja vähemmän ”seksikäs”.

Miten olisi satatuhatta? Tai miksei saman tien miljoona? Puhetta ja spekulaation aiheita ainakin riittäisi.

Niin tai näin, nyt voidaan todeta, että Kustannusyhdistys ”epäonnistui” molemmissa päätöksissään. Vaikka kyseessä on eittämättä suurin ja myös arvokkain suomalainen kirjallisuuspalkinto, se ei koskaan onnistunut saavuttamaan Finlandian nimen lupaamaa statusta ja arvonantoa. Vaikka palkittujen nimilista on näyttävä, se ei kuitenkaan ole – eikä toisaalta voikaan olla – millään muotoa yhtäpitävä suomalaisen kirjallisuuden kaanonin kanssa.

Ymmärrän ja hyväksyn kyllä palkinnon kaupalliset premissit eli kustantajien halun herättää lukevan ja ennen kaikkea ostavan yleisön kiinnostusta kotimaiseen romaanikirjallisuuteen. Samoin uskon, että palkinnon jakaja on ainakin jossain määrin tyytyväinen palkinnolla tavoittelemaansa tulokseen – ei kai palkintoa muuten edelleen jaettaisi. Mutta jotain Finlandialle pitäisi silti tehdä.

Tai ehkä muutoksen haikailu on sittenkin turhaa.

Kukaties Sofi Oksasen parin vuoden takainen voitto on merkki paremmasta. Ainakaan koskaan aikaisemmin Finlandia-voittajasta ei ole puhuttu yhtä pitkään kuin Puhdistuksesta. Sitä paitsi romaani myy yhä, ja mikä ihmeellisintä, myös ulkomaita myöten. Ehkä Finlandia on lopultakin lunastamassa siihen satsatut taloudelliset ja kirjalliset odotukset.

Luulisi siinä Kustannusyhdistyksenkin hykertelevän tyytyväisyydestä. Ja pohtivan omaa rooliaan ja omia keinojaan palkinnon merkityksen kasvattamiseksi. Ehkä yhdistyksen kannattaisi harkita uudelleen kilpailun rakennetta ja hankkiutua eroon palkinnosta päättävästä yksinäisestä diktaattorista. Vaikka tuomarit ovat olleet ihan kelpo väkeä, en usko että heidän henkilöllisyydellään on ollut juuri mitään merkitystä yleisen kiinnostuksen herättäjänä.

Se, kuinka käy palkinnon tämänkertaiselle saajalle, selviää myöhemmin. Nyt jännätään vielä muutama tunti ennen kuin saamme tietää kunnian saaneen kirjailijan nimen.

Joka tapauksessa onnea voittajalle jo etukäteen!

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt