Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Esperanza Spalding – jazzia iPod-sukupolvelle

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 10.8.2010 12:09

Tänään ja huomenna Helsingissä esiintyvä Esperanza Spalding on todellinen fuusioartisti. Hänen tuotannossaan yhdistyvät muun muassa jazz, funk, soul, R&B, samba ja lukemattomat muut maailman musiikilliset perinteet.

Spalding, 25, on tehnyt kaikkensa, jottei jazz jämähtäisi paikoilleen ja muuttuisi museotavaraksi. Ei ihme, että iPod-sukupolvi on ottanut Spaldingin omaperäisen soiton, laulun ja sävellystyön omakseen.

Suomessa Spalding vieraili Pori Jazzissa 2008. Hän on myös presidentti Barack Obaman suosikki ja esiintyi tämän kutsusta Oslossa, kun presidentti otti vastaan rauhanpalkintonsa viime joulukuussa.

Aikakauslehti New Yorker julkaisi henkilökuvan nuoresta tähdestä viime maaliskuussa. Profiili on kokonaisuudessaa vain tilaajien luettavissa, mutta lehden sivustoilta löytyy myös mielenkiintoinen video, joila Spalding esittelee sävellysmetodejaan.

ELM Trio Birdlandissa Helsingissä 10. ja 11. elokuuta.

Aiheesta lisää

Esperanza Spaldingin MySpace-sivut

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Hienoa, etä kehitys kehittyy musiikissakin. Harmillinen tosiasia on, että vain harva nykypolven muusikoista tai musiikin harrastajista on perehtynyt jazzin, bluesin, soulin, afroamerikkalaisen musiikin tai rockin syvimpään olemukseen ja evoluutioon. Musiikkihan on kierrätystä, kaikki on jo keksitty jollakin tavalla, ilmaisutapa vain muuttuu.

Dilemma jazzin ja ns. suuren yleisön musiikkimaun kanssa tuntuu säilyvän. Severi Pyysalosta oli joskus juttua tässä lehdessä ja hän oli erään keikan aikana tuhahtanut pettyneenä ”Helmiä sioille”. Onko se sitten yleisön vika, etteivät he ole perehtyneet ko. musiikin hienouksiin niin, että saisivat siitä ammennettavaa? Ennen kaikkea, onko se yleisön velvollisuus?
Kitaristi Juha Torvinen joskus totesi: ”Jazz on p***aa, paitsi Levyraadissa”. Levyraadilla viittasi Jahnukaisen ja Virtasen juontamaan ohjelmaan, jossa joku jazz-esitys sai aina parhaat pisteet ja muut musiikkiesitykset selvästi heikommat. Torvista myötäellen, veikkaisin että vähän taviskin raatilainen ei jazz-kappaleelle uskaltanut huonoja pisteitä antaa, ettei jotenkin paljastaisi ”sivistymättömyyttään”.

Sama asia on klassisen musiikin kanssa, jota tässä lehdessä aika ajoin puffataan. Sitähän monet pitävät ”parempana musiikkina”, ikäänkuin itsestään selvästi. Minusta taas kyseessä on puhdas makuasia, josta ei voi yksimielisyyttä saavuttaa eikä tarvikaan. Saatan itse jonkun Sibeliuksen ja Bachin sävelmän tunnistaa ja kovasti pitääkin, mutta ns. riviteokset eivät useimminkaan oikein sykäytä.
Eikä musiikkimaussani tällöin tarvitse olla mitään ”vikaa” tai kehittämisen tarvetta.

Näitä luetaan juuri nyt