Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Dorén piirroksista

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 28.1.2013 16:30

Ostin viime torstaina Raamatun. Olin sopinut tapaamisesta filosofi-kirjailija Torsti Lehtisen kanssa Pitkänsillan päässä talvella suljetun kioskin lipan alla. Olin paikalla hyvissä ajoin, oli kylmä, ja menin katselemaan, mitä Unioninkadun divarin pitäjällä oli tarjolla.

Tunnistin kirjan heti ovelta. Se on iso, painaa useita kiloja, siinä on mustat nahkakannet ja sen selkämykseen on kirjoitettu kultaisin kirjaimin Perhe-Raamattu.

Varasin kirjan ja kävin haastattelemassa Torsti Lehtistä. Kävelimme Pitkänsillan yli, hitaasti, meillä ei ollut kiire. Hän muisteli kuinka sillan ylitys säväytti häntä joka kerta lapsena ja vieläkin, paikka muistutti häntä hänen kuolleesta veljestään. Lehtisen veli oli hukkunut ennen kuin hän oli edes syntynyt kaupunginteatterin rantaan lennättäessään liidokkia. Hänen vanhempansa olivat antaneet ymmärtää, ettei niin köyhiin oloihin olisi hankittu toista lasta – Torsi oli ikään kuin tehty korvaamaan hukkunut veli.

Kirja odotti divarissa, maksoin siitä pyydetyt 25 euroa. Ostin sen Gustave Dorén kuvituksen takia.

Avasin kirjan vasta kotona. Tunsin joka ainoan kuvan ällistyttävän hyvin.

Dorén kivipiirrokset ovat yhtä aikaa kauhistuttavia ja lumoavia. Vielä aikuisenakin ne saavat tuntemaan lievää huimausta ja onttoutta vatsan pohjassa.

Jaakob painii vuorella enkelin kanssa. Alastomat ihmiset suistuvat vesiliskojen ja käärmeiden sekaan valkoisena kuohuvaan aallokkoon. On vedenpaisumus, elävät hukkuvat. Aakan makaa kivitettynä erämaassa, korpit lentävät parvena raatelemaan hänen jäännöksensä. Taivaalliset valonsäteet valaisevat vuorella seisovan enkelin. Daavid esittelee katkaisemaansa Goljatin päätä väkijoukoille. Simson katsoo Delilaa. Kasapäin miehiä päät irti leikattuina. Maassa viruu teurastettuja lapsia.

Ei ole ihme, että isovanhempani kielsivät minua katselemasta kirjaa, kun olin lapsi.

Se, että kirja oli kielletty, lisäsi tietenkin sen kiinnostavuutta. Kirjasta tuli mummolan lomieni salainen tutkimuskohde. Kun mummon silmä vältti, livahdin saliin, otin painavan kirjan lasivitriinistä, raahasin se pöydän alle ja asettauduin tutkimaan Dorén piirroksia. En osannut vielä lukea vielä, olin ehkä neljän. Pöytää peitti maata viistävä liina eivätkä isovanhempani arvanneet etsiä minua sieltä.

En voinut välttää kiusausta, minua oli pakko mennä uudestaan ja uudestaan tutkimaan piirroksia. Sitten eräänä päivänä kirja katosi hyllystä.
Vuosia sitten kysyin varovasti enoni leskeltä, haluaisiko hän ehkä myydä kirjan minulle. Hän lupasi miettiä asiaa, mutta asia jäi ja nyt hänkin on kuollut.

Kirjan löytäminen aivan yllättäen ilahdutti, mainitsin siitä Torsti Lehtisellekin. Tietenkin hän tiesi Dorén piirrokset. Hän naurahti, hyväntahtoisesti.

Tuntuu hassulta, mutta aivan kuin osa lapsuuttani olisi ollut kirjan välissä, niin paljon piirrokset herättävät minussa muistoja.

Yritin miettiä, mikä kuvissa lumosi ja kauhistutti minua silloin aikoinaan? Ehkä niiden odottamaton julmuus, pahuus. Doréa selvästikin inspiroivat Raamatun kertomusten loputtomat sodat ja viha, joka purkautuu raivoisana väkivaltana. Kuolema. Myös lasten kuolema. Tuska ja onnettomuudet, joista en tainnut tietää kovinkaan paljoa vielä tuolloin. Osa kuvista on äärettömän kauniita, täynnä valoa ja taivaallista tyyneyttä.

Kirjahyllyssäni on nyt toinenkin kirja, jonka nimi on Dorén raamattu. Se on romaani ja sen on kirjoittanut ruotsalainen Torgny Lindgren. Kirjan analfabeetti mies lumoutuu lapsena Dorén piirroksista niin, että sanelee myöhemmin kertomuksen niiden pohjalta. Hänestä tuntuu, että ihanat ja pelottavat kuvat sisältävät kaiken, mitä hänellä on kerrottavaa omasta elämästään. Hänen rakkautensa kertomuksiin syntyi Dorén kuvia katselemalla.

En voi sanoa samoin, Dorén piirrokset eivät olleet lapsuuteni ainoita kuvia, mutta kuvista kaikki kai alkoi.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Itsellänikin on – ihan mukavia sellaisia – muistoja mummolan Dore´- Raamatusta. Muistan isoisäni kovaäänisesti arvuutelleen, että tulisikohan minusta isona pappi, kun niin kiinnostuneena Raamattua lehteilin. Eipä tiennyt hän, että ne Dore´n kuvat minua tuolloin kyllä enemmän kiinnostivat.
Tuli kai sitä tekstiäkin siinä ohessa hiukan tankattua. Pappia minusta ei tullut, mutta syntinen kylläkin. Ehkä hyvä niin.

Näitä luetaan juuri nyt