Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Damien Hirst ei jaksa hätkäyttää

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 15.9.2010 06:31

Kävin katsomassa Kiasman syyskauden päänäyttelyn, enkä tullut liikautetuksi suuntaan taikka toiseen.

Näyttelyn suurin nimi Damien Hirst kohautti taideyleisöä – tai ainakin nykytaiteen äärimmäisyyksiin huomionsa kiinnittävää mediaa – formaldehydiin säilömällään tiikerihailla pian kaksikymmentä vuotta sitten.

Nykyisin Hirstin ja hänen kaveriensa töihin suhtaudutaan kuin mihin tahansa ylellisyysesineisiin. Niitä paheksutaan, siis periaatteesta, mutta ne kutkuttavat yhtä kaikki mielenkiintoamme. Kukapa ei vihaisi Hummeria tai sen omistajaa, mutta kukapa ei haluaisi istahtaa hetkeksi moisen ökyauton kyytiin, maistaa hiukan luksusta, vaaraa, tavoittamatonta.

Hirstin ja muiden nuorten brittitaiteilijoiden projekti saattoi lähteä taideinstituution ja kaupallisen galleriatoiminnan armottomasta kritiikistä. Mutta kuinkas kävikään. Kansainvälinen taidekauppa (lue: legitimoitu rahanpesun apparaatti) otti kapinalliset taitelijat syleilyynsä ja teki heistä ei ainoastaan tähtiä vaan hyvin, hyvin vauraita sellaisia.

Kolme vuotta sitten Damien Hirstin teoksesta ”Lullaby Spring” maksettiin huutokaupassa runsaat 14 miljoonaa euroa, enemmän kuin mistään muusta elävän taiteilijan työstä.

Kiasman näyttelyssä teoksesta nähdään pienempi versio nimeltä ”Parannus”. Kuten isoveljensä, teos koostuu hyllyköstä, johon on asetettu satoja erilaisia lääketabletteja – tai niiden jäljitelmiä.

Valinnoissaan Hirst on äärimmäisen nerokas: uskonto, kuolema, kärsimys ja muut suuret aiheet koskettavat aina.

Vaikka Hirstin kohutuimpia töitä ei Kiasmassa nähdäkään, hän on silti näyttelyn vaikuttavin tekijä. En oikein jaksa innostua töistä, joissa tarkastellaan valuvan maalin käyttäytymistä, tai sitä mitä tapahtuu kun taiteilija alkaa pyyhkiä maalaamaansa pintaa tärpättiin kastetulla rätillä.

Hirstin erivärisistä perhosista rakennetut kaksi goottilaista ruusuikkunaa ovat kieltämättä kauniita – ne olisivat sitä tekijästä riippumatta. (Tässä muuan versio.)

Näyttelyn kokoonpano on joka tapauksessa kiinnostava. Kytkös Kaj Forsblomin galleriaan on ilmeinen, sillä valtaosa näyttelyn töistä on peräisin joko galleristin omista tai hänen suomalaisten, tässä tapauksessa nimettöminä pysyvien, ylellisyysesineisiin mieltyneiden asiakkaittensa kokoelmista.

Cream: Damien Hirst ja aikalaiset Kiasmassa 7. marraskuuta saakka.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Eihän siinä mitään, jos Hirstiläisyys kiehtoo ja kiinnostaa. Itseäni kuitenkin veronmaksajana hävettää moisen taiteen pönkittäminen pakko-otetuilla rahoillani. Ketä ei?

Kävin kerran, kauan sitten, katsomassa Kiasmaa, ja tulin liikautetuksi negatiivisesti. Ihmettelen, miten vieläkin Helsinkiin saa näemmä rakentaa ihan mitä tahansa skeidaa.

Näitä luetaan juuri nyt