Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Bo Carpelan RIP

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 11.2.2011 15:00

Bo Carpelanin (1926-2011) viime vuonna julkaistu teos Gramina (suom. Caj Westerberg) sisältää alaotsikkonsa mukaisesti reunamerkintöjä Horatiuksen, Vergiliuksen ja Danten runouteen.

Tuossa on oikeastaan ilmaistuna se, mitä mitä suurella kirjallisuudella tarkoitetaan: luovia nerollisia yksilöitä tarvitaan, mutta yksikään kirjailija ei toimi irrallaan toisista.

Pitkän uransa aikana Carpelan julkaisi runoa ja proosaa, käänsi ja toimitti, oli merkittävä osa Suomen sodanjälkeistä kirjallisuutta. Hän kirjoitti ruotsiksi, mutta etenkin runosuomennosten kautta (Anhava, Saaritsa, Westerberg) hän liittyy olennaisesti myös suomenkieliseen modernismiin.

Carpelan voitti Finlandia-palkinnon 1993 ja 2005. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän sai neljä kertaa ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1977.

Uutinen kirjailijan kuolemasta synnytti sosiaalisessa mediassa tulvimalla henkilökohtaisia reaktioita. Eräänkin mukaan Carpelan oli se, ”jonka vuoksi rakastuin uudelleen kirjallisuuteen”.

”Kirjallisuus muuttaa maailmaa, mutta sen vaikutuksia joutuu odottamaan”, Carpelan sanoi Ylioppilaslehdessä vuonna 2006.

”Kirjallisuuden tehtävä on antaa ihmisille lohtua, uudet silmät ja sellainen käsitys tästä maailmasta, jolle voi rakentaa jotain.”

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Lukioluokilla 60-luvun loppupuolella tilasin suomenruotsalaisen lehden Nya Pressen. Halusin parantaa ruotsinkielen numeroani koulussa.

Lehdessä oli Bo Carpelanin viikottainen palsta, jossa hän tulkitsi ja arvosteli lukijoiden lähettämiä valokuvia. Lähetin ottamani valokuvan arvioitavaksi. Yllätyin kun otokseni oli suurikokoisena lehden sivulla ja ohessa pitkä Carpelanin arvio kuvasta. Hän löysi siitä paljon hyvää sanottavaa ja kehotti tekemään laajemman kuvasarjan aiheesta. Innokkaana valokuvaajana myös sen tein. Sen jälkeen seurasin kiinnostuksella Bo Carpeanin monipuolista ja ansiokasta uraa.

Bo Carpelan: Ilta

Ilta on ehtinyt ruohoon,
tuulet hipovat lahtea.
Aurinko painaa lieskansa
pilveen.
Kirkas, tähdetön, on taivas.

Totta jokainen Carpelanin sana: ”Kirjallisuus muuttaa maailmaa, mutta sen vaikutuksia joutuu odottamaan”.

Ensireaktioiden perusteella jenkkiystävä näyttäisi hylänneen kirjailija Sofi Oksasen näytelmän New Yorkissa, vaikka ensi-illan yleisöä oli tuotu paikalle kotoisasti Suomesta saakka.

Mutta nytpä on ainakin maapallo vihdoin kutistunut pöydällä maaten polvella pompoteltavaksi, kuten Hitler-hahmo Chaplinin leffassa tulevaisuutta hahmotti.

Näitä luetaan juuri nyt