Assisi kutsuu - runoilija lähtee residenssiin

Profiilikuva
Blogit Kohtaamiset

Huomenna lauantaina nousen laivaan, joka kuljettaa minut ja pienen autonkotteroni runsaassa vuorokaudessa Travemündeen Saksaan.

Siitä alkaa navigaattorin ohjauksessa seikkailu, joka vie ensin Saksan läpi ja siitä Alppien yli Italiaan. Perillä Umbriassa, Arte Studio Ginestrellen taiteilijaresidenssissä, arvelen olevani keskiviikon tietämissä.

Residenssi, jossa vietän seuraavat kaksi kuukautta, sijaitsee Umbrian kukkulaisissa maisemissa, Assisin historiallisen kaupungin tuntumassa. Taiteilijoiden asunnoiksi kunnostettu vanha maatalo näyttää kieltämättä ldylliseltä.

Oleskelu residenssissä on tarkoitettu taiteellista työskentelyä varten. Minun tapauksessani se tarkoittaa runojen pohtimista ja kirjoittamista, mutta todennäköisesti myös visuaalisten runojen parissa askartelua. Ja mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, tietokoneeni mikrofonille löytyy sillekin käyttöä. Äänirunous on uusi houkuttava juttu.

Residenssissä olo ei ole kuitenkaan pelkkää neljän seinän sisällä istumista. Umbrian ja Toscanan loistavat kohteet vetävät varmasti puoleensa. Siinä syy, miksi päätin lähteä reissuun omalla autolla.

Kohtaamisistakin on sovittu. Jo menomatkalla heti Italian puolelle saavuttuani tapaan kollegani Anny Ballardinin, joka asuu ja opettaa Bolzanossa alppien juurella. Hieno tilaisuus tutustua runoilijaan, jonka olen tähän asti tuntenut ainoastaan tekstien ja verkon välityksellä.

Viikko sitten Manchesterissa tapasin myös vihdoin italialaisen visuaalisen runoilijan Marco Giovenalen. Residenssistä kuultuaan Marco kutsui minut heti käymään luonaan Roomassa. Näin syntyy sitä kaksisuuntaista kulttuurivaihtoa, jota varten valtion myöntämä residenssitukikin on olemassa.

Osan ajasta jaan myös toisen suomalaisen residenssivieraan, runoilija Matti Kilposen kanssa.

Mitä kaikkea oleskeluni Assisissa lopulta tuottaa, siitä on vain aavistus. Tätä blogia seuraamalla sekin selviää. Tiiviit raporttini aloitan viimeistään siinä vaiheessa, kun saan koneeni kytkettyä verkkoon perillä Arte Studio Ginestrellessä.

Mutta nyt pakkaamaan!