Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

Aleksis Salusjärvi: ”Persukulttuuri on pateettinen porilaisten marssi”

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 27.2.2011 01:38

Unhojen yöstä esiin kaivettu perussuomalainen kulttuurinäkemys herätti taidepiireissä epäuskon ja tyrmistyksen sekaisia reaktioita.

Puolueen ja sen mitään kaihtamattoman propagandaosaston muotoilema linjaus on niin typerä, ettei se oikeastaan ansaitse asiallista käsittelyä.

Vasemmistoliiton kannattajaksi tunnustautuva Heikki Ruusunen reagoi julistukseen lyömällä leikiksi. Hänen blogikirjoituksensa on ”pilailuversio” Wikipedian artikkelista ”Rappiotaide”.

Vakavasti aiheeseen tarttui kriitikko ja Kritiikin uutisten päätoimittaja Aleksis Salusjärvi. Hänen analyysinsa on kirkas ja syvä, raivokas ja säälimätön, eikä siihen ole juuri lisättävää.

”Persukulttuuri on pateettinen pompöösi laahaava porilaisten marssi, persutaideteoria katsoo niin pitkälle taaksepäin, että nykyisyys saa kansallisromanttisen hehkunsa vain museaalisesta kontekstistaan”, Salusjärvi kirjoittaa.

”Kansallisen kuvaston uusi tuleminen (kun siitä vihdoin oli päästy eroon) ei tule säästämään myöskään piispa Henrikiä ja Lallia, Suomi-konepistoolia, pesäpallon uutta nousua, sisua, saunapainia, tervaa kosmetiikkatuotteena, puukkoa asusteena tai mämmiä elintarvikkeena. Kun tämä sotku liitetään Suomi-brändityöryhmän uuteen tehtävänjakoon, alkaa serbinationalismi tai kroaattien ustaša-joukot saamaan pohjoista uhoa ymmärtäjäkseen.”

Edit: Ruususen blogiin viittaava linkki korjattu.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Vieras: Just joo. Ensin joku vetää natsikortin ja toinen siihen tekee godwinit. Mekanismi on tuttu, eli näin keskustelijat syyllistävävät toisiaan. Mutta joku syy siihen natsikorttiinkin yleensä on. Tässä tapauksessa kuvasin natsivertauksella niitä seurauksia, joita perussuomalaisten kulttuuripolitikkasta todennäköisesti olisi. Miten sen olisi voinut paremmin kuvata? Eivätkö perussuomalaisten vaatimukset ole nimenomaan totalitaristisista järjestelmistä tuttuja?

Sitä paitsi vastasin kyllä kysymykseesi, niin hyvin kuin se ylipäätänsä on mahdollista. Muussa tapauksessa kysymyksesi oli retorinen eli tiesit siihen vastauksen kysymättäkin. Vielä kerran: Maksajalla on toki oikeus edellyttää vastiketta rahoilleen. Mutta on kulttuuripoliitiinen linjaus, edellytetäänkö vastikkeeksi ”ymmärrettävää” vai ”riittävän korkeatasoista” taidetta. Niin yksinkertaista se on – minä vaan nolasin itseni vääntämällä rautalangasta itsestään selvän asian.

Oliko mitään keskustelua ennen persuja?

Vieras-nimimerkillä on aivan aiheellista pohdintaa taiteen merkityksestä valtiollisessa ikkunassa ja hänen esiin nostamansa paradoksit ovat monessa suhteessa todellisia. Karri vastasi niihin niissä puitteissa, jotka keskustelussa avautuivat.

Taidekasvatus on tutkimusala, joka pyrkii löytämään keinoja taiteen opetuksen ja taiteen yleensä merkityksellistämiseen yhteiskunnassa. Alue on hyvin kiehtova ja monipolvinen, ja siihen tutustumalla huomaa pian, että hyvin harmittomaltakin tuntuvat vastikkeellisuudet taiteessa johtavat vääjäämättömästi negatiivisiin lopputuloksiin. Taide on yksinkertaisesti sellainen alue, jonka löyhäkin valjastaminen on aina jotenkin eksklusiivista ja siten ongelmallista.

Nykyinen valtion tukema taide on tosiaan sikäli jonkinlaisessa ”kauhun tasapainossa”. Karpelan aikana Suomeen rantautui entistä voimakkaammin ihan hyvältä kuulostava DBAE-ajatelu, jonka mukaan esim. taideopetusta kouluissa tulisi yhdistää muihin aineisiin, jotta taiteen merkitys kumuloituisi kulttuurin osa-alueille yhtenäisemmin. Vaikkapa niin, että kun opetetaan historiantunnilla antiikin Egyptiä, piirretään kuvistunnilla hieroglyfejä tai käydään museossa.

Tämä ajattelu on kotoisin juurikin USAsta, mutta kun siellä on tutkittu tällaisen hyvin löyhän vastikkeellisuuden vaikutuksia taiteeseen, on huomattu, että se on monin paikoin johtanut pehmeään sensuuriin. Taide, jota ei ole voitu perustella hyödylliseksi tai joka on haitallista esim ahdistavuutensa johdosta, ei olekaan löytänyt rahoitusta tai esityspaikkoja.

Kysymys ei niinkään ole rahasta, kuten Karri sanoikin, vaan ilmapiiristä. Vaikka kukaan ei olekaan ajamassa uutta sensuurilainsäädäntöä, on hyvin merkityksellistä minkälaista estetiikkaa valtio suvaitsee tai ohjelmissaan tukee. Tämä keskustelu on tietenkin käytävä aina uudelleen, ihmismuisti ja maailma muuttuu alati. Vaikka Juhannustanssit, Sikamessiaat, Onko kanto taidetta -debatit, ja Sperm-porukan performanssit ovat lähihistoriaamme, ei ole selvää että niiden vaikutus eläisi yhä nykykulttuurissa.

Kulttuurijournalistien ja kriitikoiden tehtävä on näyttää, mikä jää pimentoon, kun jokin nostetaan valokiilaan. Tässä yhteydessä sitä pimeyttä tuntuisi piisaavan.

Nimi. aleksis salusjärveltä hyvä ja harkittu kommentti.

Sivuhuomautuksena, viime vuosina yleistynyt korteista ja olkinukeista puhuminen ei ole auttanut nostamaan verkkokeskustelun tasoa. Laadukas keskustelu vaatii halua tulkita vastapuolen sanoja jotensakin suopeasti. Verkossa törmää kuitenkin lähes poikkeuksetta vihamieliseen luentatapaan, joka ei edes pyri dialogiin.

Kaikessa puheessaan siitä, miten perussuomalaisia leimataan epäreilusti siksi tai täksi, on puolueen puolustajien tapana leimata vastustajansa – milloin ”suvaitsevaiston”, milloin hyysääjien edustajiksi – vähintään kaksinkertaisella tarmolla.

Suomalainen1, en tiedä kuuluuko tämä oikein tähän viestiketjuun.

Ehkä olisi pitänyt USAn kohdalla puhua taiteilijoiden tuesta.

Mutta esim. E-P Salosen entinen työnantaja, LA Phil + LA Music Center saa myöskin julkista rahaa pyörittämiseensä ja Los Anglesissa muutenkin on erilaisia tapoja jakaa julkista rahaa taiteilijoiden projekteihin. (http://www.musiccenter.org/support/agency.html)

USAn kohdalla on toki otettava huomioon, että siellä on paljon ihmisiä, siellä yritykset ovat tottuneet kohottamaan statustaan jakamalla rahaa taideprojekteihin ja ylipäätään siellä ollaan totuttu maksamaan taide-elämyksistä.

Suomessa taiteen sponsoroiminen on vielä lastenkengissä, osin taiteilijoiden vastustuksen takia, pääosin yritysten haluttomuudesta johtuen.

Mielenkiintoista muuten, että otit esimerkiksi oopperan, sillä klassisen musiikin saralla Suomi on maailmalla tunnettu huipputekijöistään, laulajista, muusikoista, säveltäjistä, kapellimestareista yms. Laajalevikkeiset ulkomaiset lehdet ovat usein ihmetelleet miten näin pienestä maasta voi jatkuvalla syötöllä riittää muusikkoja klassisen musiikin huipulle. Olisiko tuossa tarpeeksi tulosvastuuta klassisen musiikin koulutukseen laitetuille rahoille?

”Tässä tapauksessa kuvasin natsivertauksella niitä seurauksia, joita perussuomalaisten kulttuuripolitikkasta todennäköisesti olisi. Miten sen olisi voinut paremmin kuvata? Eivätkö perussuomalaisten vaatimukset ole nimenomaan totalitaristisista järjestelmistä tuttuja? ”

Natsi, natsi, natsi, natsi, natsi, natsi…

natseilusta: vaatimus, että taiteen tulee perustua kansalliseen kulttuuriperinteeseen ja toivon mukaan myös vahvistaa tätä perinnettä on nationalistinen. No doubt about it. Ovatko kaikki nationalistit rinnastettavissa niihin, joita kutsumme natseiksi? Ei ole rinnastettavissa. Mutta tietenkin tuollainen taidekäsitys oli natseille ominainen, ja jokainen voi vetäytyä saunan taakse pohtimaan, että missä asemassa tämä seikka on natsismin kriteeristössä. Mutta tämä ei ole oleellinen kysymys. Oleellinen kysymys on se, että onko jotain erityistä syytä keskittyä tukemaan vain ja ainoastaan taidetta, joka ponnistaa suomalaisesta kansallisesta perinteestä?

Tämä kysymys hajoaa kahteen osaan. Siihen mitä siinä kysytään eksplisiittisesti ja siihen, joka seuraa implisiittisesti: mitä on suomalainen kansallinen perinne? Kolmantena metakysymyksenä voidaan vielä pitää sitä, että onko valtion tehtävä erotella nationalistinen taide postmodernista taiteesta. Tämä puolestaan implikoi uuden kysymyksen: onko niin, ettei postmoderni taide voi olla kansallista luonteeltaan, tai onko niin, ettei postmodernit taitelijamme muokkaa suomalaista perinnettä?

Ongelma on se, että taiteilijoita on liikaa. Heitä on koulutettava vähemmän.
Varsinkin ruotsinkielisiä taiteilijoita on aivan liikaa. Heistä jokainen saa apurahaa jostain rkp-säätiöstä ja hääräileejotain kummaa, luullen olevansa joku hyväkin.

Perussuomalaiset ovat oikeassa, ainakaan valtion ei tule syytää rahaa kaikenlaiseen kummalliseen tyhjäntoimitukseen samaan aikaan, kun vanhukset ovat vailla hoitoa.

Ja lisäksi tulee kysyä, että miksi juuri taiteella on erityinen velvollisuus suomalaisen identiteetin rakentamisessa. Esim. miksi fysiikan ei tule tukea suomalaista identiteettiä. Pois kaikki postmoderni hömppä (kvantit ja kvarkit) ja tilalle Kalevala ja alkumuna. Samalla poistamme fysiikan elitistisen luonteen, sillä Kalevalaa ymmärtää Mauri Kunnaksen ansiosta jo 6 vuotiaatkin.

Vastikkeettomuus vaivaa myös tieteen perustutkimusta eli yksinkertaista vastikeajattelua seuraa vain soveltavaa tutkimusta.

Miksi siis pysähtyä taiteeseen? Vai saammeko äidinmaidossa kyvyn ”oikean” taiteen ymmärtämiselle, mutta tiede vaatii koulutuksen?

Valtion velkaantumista on vähennettävä ensi vaalikaudella. Ei taiteen ja kulttuurin pitäisi tässä olla mitenkään erityinen suojelualue. Varmasti sieltäkin jotain leikataan. Silti tuo raivokas hyökkäys Persujen kulttuurinäkemyksiä vastaan jotenkin yllätti.

Tuota ankaraa kritiikkiä lukiessa ei voinut välttyä mielikuvalta, että vuodatusten taustalla häämötti pelon ja kateuden tummanpuhuvat haamut.

Nythän kuka tahansa työtä vieroksuva nälkäkurki voi julistautua taiteilijaksi ja ruveta väsäämään apuraha-anomuksia. Seula saattaa tihentyä, jos Persut pääsevät hallitukseen – jopa niiden oikeiden taiteilijoiden kohdalla. Rajan vetäminen on tietenkin ongelmallista, mutta aina se jostain löytyy. Kuuluuko avustettavien piiriin esim. taiteilija, jonka lyömätön installaatio on sähkövatkaimella astiassa hiljalleen sekoittuva, taiteellisesti läikehtivä sian veri ja sperma! (Sekin on nähty, Herra varjelkoon.) Vai jäisikö se sittenkin riman alapuolelle?

Harva oikeakaan nykytaiteilija yltää sellaiseen kestävään arvostukseen kuin nuo edelfeltit, gallen-kallelat, haloset ja ketä niitä kaikkia onkaan. Ei sittenkään, vaikka kyseessä olisi mikä tahansa muukin kuin naturalistinen tyylisuunta. Happamia, sanoi kettu…

Suomalainen1:

”Siinä tapauksessa voitkin varmasti kertoa muutaman julkisista varoista (=veronmaksajien pussista) rahoitetun oopperan, orkesterin tai teatterin USAsta? Tai ehkäpä jokusen taiteilijan joiden toimeentulo on turvattu verovaroin kustannetulla apurahalla? Vaikeaa, koska tuollaisia ei yksinkertaisesti ole olemassa”

Oletpa totaalisen väärässä. USA kongressi on vuosia sitten perustanut taidetta julkisin varoin rahoittavan rahaston, jonka nimi on: ”National Endowment for the Arts”. Kiinnostavaa sinänsä, että USA:ssa rahastosa todetaan, ettei valtiolla ole velvoitetta tukea taidetta, mutta tukee silti. MYÖS sellaista, josta rahoittajat saattavat olla eri mieltä.

Lisää tietoa NEA:n ”ristiriitoja herättävän taiteen”rahoituksen vaiheista löytyy oheisesta linkistä:
http://www.firstamendmentcenter.org/speech/arts/topic.aspx?topic=art_funding

Ja lopuksi:

Karri kiitos kommentista. Perusjen epälyllisyyshyökkäys on todellakin totalitaarisuuden jäljillä.
Kiinnostavaa siinä on se, miten moni tänne julkisin varoin kirjoittamaan (?) oppinut persu pitää oikeutenaan sanella yli 80% suomalaisille mitä saamme pitää taiteena.

NEA:lle
USAn kongressi näyttää olevan vielä paljon totalitaarisempi kuin persut konsanaan ja sanelee lähes 100% amerikkalaisille, mitä saa pitää taiteena. Suora lainaus edellisestä linkistä:

”in 1989 Congress amended the law that created the National Endowment of the Arts to bar the use of NEA funds “to promote, disseminate, or produce materials which in the judgment of [the NEA] may be considered obscene, including but not limited to, depictions of sadomasochism, homoeroticism, the sexual exploitation of children, or individuals engaged in sex acts and which, when taken as a whole, do not have serious literary, artistic, political, or scientific value.” The NEA required all grant recipients to certify in advance that none of the funds would be used “to promote, disseminate, or produce materials which in the judgment of the NEA … may be considered obscene.” In addition, Congress eliminated $45,000 from the NEA’s budget.”

Vaikka tätä lakia on myöhemmin pidetty mieluummin neuvoa-antavana niin ainakin kaikki linkissä esitetyt esimerkit kertovat, että julkisissa tiloissa ei haluta esittää ko taidetta.

Hyviä pointteja on mainittu. Lisäisin vielä että oikeastaan valtion velvollisuus rahoittaa taidetta ei ole mikään eri alojen taiteilijoiden oikeus vaan privilegio, josta on syytä olla kiitollinen.

Ei siis kannata vetää hernettä nenään, jos kansa ei haluakaan ”keskustelua herättävää” ”taiteellista” homopornoa katseltavaksi julkiseen kirjastoon. Tai jos valtio ei halua rahoittaa sitä.

Kun monikulttuurisuus etenee, erilaisia estoja on itse asiassa tulossa lisää. Perussuomalainen on oikeastaan aika tolerantti erilaisille kotkotuksille, vaikka ei niitä ymmärtäisikään.

Jenkeissä on totuttu, paitsi maksamaan kulttuurielämysten lippujen hinnoista tuplasti, ellei jopa 3 x enemmän kuin Euroopassa, myös laittamaan enemmän perheen rahaa lasten taideharrastuksiin, koska julkisin varoin tuettuja musiikkikouluja, taidekerhoja ja balettitunteja ei juuri ole. (Kuten ei myöskään julkisin varoin tuettuja urheiluharrastusmahdollisuuksia.)

Se on sitten eri asia, onko oikeudenmukaista, että taide(ja urheilu)harrastukset näin ollen tuppaavat kasaantumaan keskiluokkaisten ja varakkaiden perheiden jälkikasvulle. Ainahan se musikaalisesti lahjakas ghettolapsi voi alkaa rap-artistiksi.

Itse äänestän jotain muuta puoluetta mutta on mielenkiintoista seurata vanhan kaartin hysteriaa kun Perussuomalaiset keikuttavat venettä. Presidenttikin ehti jo antamaan demokratiaa halveksuvia lausuntoja jos/kun Perussuomalaiset voittavat vaaleissa.

Ilmeisesti tyhmä ja itsepäinen suomalainen rahvas (taas kerran) ajattelee väärin. Se perkule ei olekaan sisäistänyt vuosikymmeniä jatkunutta mantran syöttämistä hyvinvoivan valtion ihanuudesta. Fiksu gulttuuriväki haukkoo happea järkyttyneenä.

Persujen nousussa ei ole kyse kuitenkaan ainoastaan protestista nykymenoa vastaan. Sama ilmiö on nähty hivenen eri muodoissa monessa Euroopan maassa. Kyse on sosialismin rappiosta ja kuolinkamppailusta.

Se, että Persut nousevat hallitukseen on jo aika lailla selvää. Sitten katsotaan substanssi ja kuinka kauan kestää, että Siperia opettaa rahvasta vallan käytön vaikeudesta.

Rahvas ansaitsee hallitsijansa, ja nyt se haluaa jotain uutta.

Kyllä Aleksin pitäis hieman viilentyä. Kokeile avontoa.

970-luvulla Hymy-lehti uutisoi Jörn Donnerista ja julkaisi kuvia, joissa Donner kieriskeli Gambian rantahietikoilla 15-vuotiaan mustaihoisen Ida-tyttösen kanssa.
Idä on jo kauan ollut vainaa, vaikka kuvansa ovat edelleen nähtävissä guuglaamalla, mutta Donner on edelleen elossa ja pääsi vuodenvaihteessa RKP:n kanssa sopimukseen, millä ehdoilla alkaa RKP:n nimiin vaatia pakkoruotsia Suomen ”neekereiltä”, eli suomenkielisisltä.
Sopimukseen on päästy ja nyt Donner on valmiina, jos vaan henki kulkee.
Mitä Donner sai itselleen tai lapsilleen, sitä emme tiedä, vielä.
Voimme kuitenkin arvella.

Donnerhan tietää lopun lähestyvän ja pohtii, ovatko kaikenlaiset hänen tekemänsä riettaat filmit tarpeeksi käypiä elämäntyöstä. Ehkä eivät. Siksi Donner haluaa Helsinkiin rakennuksen, jolle tulee hänen nimensä. Donner-kirasto. Sen hän haluaa ja siihen hän tarvitsee RKP:n rahasäiliöistä rahaa. RKP:lle ääniä, Donnerille kirjasto, se oli diili. Se oli alustava sopimus, jonka Donner ja Per Stenbäck tekivät.
Donner arvosteli viikolla radio Vegassa Musiikkitaloa ja Kiasmaa, eikä halua Guggenheimin museotakaan – vaan keskuskirjaston.
Donner luulee, että paperikirja olisi vielä voimissaan. Hän ei ymmärrä, että ihmiset lukevat netistä. Metsäteollisuus hiipuu, paperia ei enää tarvita kirjoihin niin paljon.Carpelanin kirjoja ei lueta.

Moraalillahan ei Donnerille ole koskaan ollut väliä, vaan tärkeintä on ollut oma etu ja maine, sekä tietenkin oma nautinto. Puolueita hän on vaihtanut estoitta . Ruotsinkielisenä hän katsoo olevansa parempi kuin Suomen kansa.
Eikä hän siksi ymmärrä Perussuomalaisiakaan ollenkaan.
Hänestä on loukkaus, että sellainen porukka on alkanut pyrkiä saleihin. Donnerhan katsoo itse olevansa yläluokkaa, ja suomenkieliset on tietenkin hänen maailmassaan pidettävä hiljaisena palvelusväkenä.
Donner on aina ollut rkp-läinen ajatusmaailmaltaan.

Donner saattaa olla RKP:lle kohtalonkysymys, jos perussuomalaiset saavat galluppien mukaisen voiton. Tuskinpa persut menevät kovin helposti hallitukseen myöskään RKP:n kanssa siinä tapauksessa.
Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n yhteishallitus näyttääkin yhtä todennäköiseltä kuin porvarit ja perussuomalaiset ilman vihreitä ja RKP:tä.

Aleksis Salusjärven ja kumppanien mielestä on ilmeisesti ihanaa sulautua ylikansalliseen massaan, jossa yksilöt hetken tuikahtavat median loisteessa. Miljardien laumassa saavutettava minuutin mittainen huomio on tärkeämpää kuin arvostus kotimaassa.
Sanonpa nyt sellaisen asian, josta tuolla seurapiirillä ei kai ole aavistustakaan. Jos me aiomme elää omassa yhteiskunnassamme, niin meidän on tuettava sen toimintoja ja yhteishenkeä. Siinä tarvitaan myös taiteen panosta. Jos taiteilijat saavat yhteisestä kassasta rahaa, niin siitä on tultava myös vastinetta, joka tukee jatkuvuutta siinä yhteiskunnassa, jolta rahat tulevat.
Taiteilijat, jotka mitätöivät oman yhteiskuntansa arvot ja siirtyvät ns. globaalille areenalle, ovat toisinaan eräänlaisia tuhoajia heidät synnyttäneen ja kasvattaneen yhteisön suhteen.
Kuka tahansa voi havaita, että nykyään tekstissä mainittu pehmeä sensuuri suuntautuu juuri kotoisia, perinteisiä, isänmaallisia yms. arvoja vastaan. Ne ovat kulttuurifasistien mielestä aina huonoja ja kartettavia arvoja ja maailmanlaajuinen tajuntateollisuus taas on hyvää ja tavoiteltavaa. Omasta kulttuurista ei edes yritetä löytää mitään hyvää ja jatkamisen saati kehittämisen arvoista. Ennustan, että Suomea ei enää 100 v. päästä olemassa – tällä menolla.

Näitä luetaan juuri nyt