Riitta Kylänpää hakee kirjoista lohtua.

”Ajattelen parhaiten, kun ajattelen jotakin muuta”

Riitta Kylänpää
Blogit Kohtaamiset 21.11.2013 14:01

Muutto ei sittenkään ollut hullumpi juttu. Pelastin monta kirjaa unohdukselta.

Kuten ruotsalaisen filosofin ja kirjailija Lars Gustafssonin esseekokoelman Merkillinen vapaus (Loki-Kirjat, 2001, suom. Erik Rosendahl).

Usein tuntuu siltä, että aika ei riitä juuri siihen, mitä mieluiten tekisi. Gustafssonin mukaan se on ihan höpöhöpöä. Tai sitten sitä puuhailee jonninjoutavia ja kaikki merkityksellinen tuntuu pakenevan.

Se on vain hyvästä Gustafssonin mielestä.

Dostojevski kirjoitti Rikoksen ja rangaistuksen hotellihuoneessa perheensä ympäröimänä. Kirjoittaessa hänellä oli usein itkevä pikkulapsi sylissä.

Miguel de Cervantes oli jo yli 50-vuotias, menettänyt sodassa toisen kätensä, toiminut tuomarina, mutta ottanut lahjuksia ja joutunut vankilaan. Hän oli taloudellisessa ja henkisessä ahdingossa, syrjäytynyt, mutta juuri siinä tilanteessa hän kirjoitti Don Quijoten.

Rainer Maria Rilke eleli rikkaan ystävänsä linnassa, tappoi aikaansa kahdeksantoista vuotta, ja odotti. Sitten, yhdessä viikossa hän kirjoitti kuusi viimeistä Duinon elegiaansa ja viisikymmentäviisi Sonettia Orfeukselle, kaksi hienoa runoteosta.

Näillä esimerkeillä Gustafsson haluaa sanoa, että suuret ideat tulevat odottamatta eikä käytettävällä ajalla tai elämäntilanteella ole juuri mitään tekemistä luovuuden kanssa.

Millä sitten on?

Kyvyllä nähdä jokin jonakin toisena, Gustafsson vastaa. Epäröiden, koska aivojen toiminnasta ei vielä tiedetä tarpeeksi.

Gustafsson tutkii lisää kirjailijoiden ja taiteilijoiden tekstejä, vertaa niitä omiin kokemuksiinsa, ja tulee entistä vakuttuneemmaksi ”kaksoisnäkemisen” merkityksellisyydestä.

Esimerkki: Tietty saniaisia kasvava hetteikkö, jonka keskellä pulppuaa lähde, on Gustafssonille Jorge Luis Borges. Kantin filosofia on tietty paikka Västeråsin tuomiokirkon ulkopuolella.

Kirjoittaessaan Gustafsson kuitenkin yrittää vältellä kaikenlaisia kuvia, jotta ei vain joutuisi niiden vangiksi. Romaaneja kirjoittaessaan hän vältteli kuvaa perinteisestä romaanista. Hän ei esimerkiksi suunnitellut romaanejaan etukäteen.

”En tiedä, mitä aion tehdä ennen kuin olen tehnyt sen”, hän kirjoittaa esseessään Luova sysäys.

Gustafsson on huomannut myös, että hän ajattelee yleensä parhaiten silloin, kun hän ajattelee jotain muuta kuin sitä mitä on tekemässä.

Kyse on samanlaisesta ”hajamielisyydestä” kuin vaikkapa miekkailijalla. Ottelussa tämä asettautuu eräänlaiseen valmiustilaan, mutta tekee vastapistot eitietoisella tasolla. Hän ei yksinkertaisesti ehdi miettiä, miten reagoida.

Samaan tapaan Gustafssonin tuntema kiinalaistaiteilija istui usein pitkäänkin tyhjän riisipaperin edessä, kunnes alkoi yhtäkkiä maalata.

”Hän antoi prosessin tapahtua.”

Se tietenkin edellyttää sellaisia pikku asioita kuin että uskaltaa olla oma itsensä eikä pelkää tulla häpäistyksi.

Kun tekstiä ei syystä tai toisesta ala syntyä, Gustafsson kirjoittaa Hemingwayn tavoin paperille lauseen, joka tuntuu hänestä todelta.

Lause toimii ”syöttinä” ja alkaa vetää puoleensa tietoista ja alitajuista ainesta. Ja kirjoittaminen sujuu taas.

Luovuusesseensä lopuksi Gustafsson miettii, mikä olisi tehokkain tapa ehkäistä luovuutta: konttoriin telkeäminen.

Riitta Kylänpää

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Luova joutilaisuus synnyttää ajatuksia ja oivalluksia. Varsinaiset väläykset tulevat ruumiillisesta liikkeestä esim.metsämarssilla, halonteossa sopivalla pakkassäällä, kun saa hapekasta verta ja koneisto lähtee tuottamaan syvällisiä ajatuksia.

Näitä luetaan juuri nyt