Typeryyttä, laiskuutta ja ennakkoluuloja vastaan
Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset on ällistyttävä romaani. Onkohan kenenkään toisen päähän edes pälkähtänyt kirjoittaa romaania suomalaisen kirjallisuuden historiasta. Jos olisikin, kustantajat epäilemättä ovat kehottaneet kirjailijaa palaamaan sukkelasti maanpinnalle ja miettimään jotain myyvempää. Mutta Hurme kulkee omia teitään. Ja onnistuu lähes mahdottomassa.
Kirjan henkilöt, Aimo ja Köpi, soutavat Kustavista Hailuodon Pöllän rantaan ja käyvät matkalla läpi kotimaisen kirjallisuuden historian. No, vähän muutakin. Myös musiikki inspiroi heitä.
Soutuvauhti on viikinkien. 700 kilometriä taittuu 20 vuorokaudessa ja 26 minuutissa.
Jo ensimmäisten aironvetojen aikana romaanin henkilöt tekevät selväksi, että nyt soudetaan typeryyttä, laiskuutta ja ennakkoluuloja vastaan. Matkalla käydyn keskustelun kuvaamiseen tarvitaan 469 sivua.
Aimo ja Köpi kysyvät tuon tuosta toisiltaan, mitä taide on. Lopulta he ratkaisevat senkin pulman.
Järkyttävän seikkailuyön jälkeen Kristiinassa ystävykset ajautuvat filosofiseen tilaan. Aimon neuvot ovat nykyisin huoneentauluni.
Aimo sanoo: ”Älä ajattele ikinä olevasi tyhmä tai viisas, ajattele olevasi siltä väliltä. Siten pysyt liikenteessä viisauden suuntaan.”
Se on hyvä neuvo. Olen samaa mieltä hänen kanssaan myös siitä, että ”pahimpina esteinä matkalla ovat ne tollot, jotka luulevat tietävänsä kaiken, joiden maailma on valmis”.
”He ovat vaarallisia, he ovat riski ja kompastus jokaiselle, joka haluaa oikeasti oppia ja tietää.”
Aimon toinen ohje on upea: ”Älä pelaa varman päälle, vaan eksy mielelläsi ihmiselon oudoille syrjäpoluille. Iloitse menettäessäsi päivittäin muutamia varmuuksia.”
Aimokin tietää, että noudattamalla hänen neuvoaan oppii ymmärtämään, että elämästä saa enemmän irti, jos on hieman kaistapäinen. Hurraa, hienoa! Silloin voi toimia kuten Aimo: unohtaa monet maailman tapahtumat ja ilmiöt tyynen rauhallisesti, siitäkin huolimatta, että ne ovat useimman mielestä hyvinkin tärkeitä ja arvokkaita.
Kakkihan me tiedämme, että sattuma ottaa askeleen milloin eteen, milloin taakse, Aimokin. Siksi hän antaa seuraavan ohjeen:
Kolmas Aimon ohje on valitettavan totta: ”Muista, että määrätietoisinkaan ponnistus ei vie ikinä perille.”
Tärkeintä on siis matkanteko ja vaarallisinta pysähtyminen. ”Seisovassa vedessä muhii myrkky. Täysi vatsa ja levollinen olotila eivät ole sinua varten. Ne rasvoittavat mielesi ja ruumiisi.”
Seuraava Aimon neuvo on lohdullinen: ”Älä kavahda helvettiä. Helvetti on aina kiinnostavampi kuin paratiisi, jossa kaikki ajatteleminen on tarpeetonta. (Se vasta olisi yhtä helvettiä.) Ongelmat ovat syy elää, ongelmaton olotila on loppu, tylsyys, tuho.”
Tästä pidän aivan erityisesti: ”Pelkää sanan kulumaa, jolloin sana ei enää merkitse mitään.” Siksipä hän kehottaa juttelemaan välillä päättömiä ja hännättömiä. Se on sanojen teroittamista, siten tärkein työkalu pysyy hyvässä kunnossa.
Että Aimo onkin viisas! Hän sanoo: ”Ole aina täysin epävarma asemastasi maailmassa.”
Ja sitten selitys: ”Niinpä et ikinä tohdi valaa sanojasi sementtiin julistukseksi, uhoksi tai uhkailuksi.”
Seuraavan ohjeen olen oikein alleviivannut: ”Suostu seisomaan vain niiden joukoissa, joka eivät suostu seisomaan missään joukoissa. Älä väheksy pientä äläkä kumarra suurta.”
Ja vielä: ”Älä ikinä käperry omaan napaasi! Hanki laajaa ja monipuolista tietoa siitä, mitä maailmassa on sanottu ja tehty, tutki sitä harkiten, pohdi huolellisesti, seulo selkeästi ja muunna rauhallisesti teoiksi. Näin opiskelet todellisen minäsi ääriviivoja maailmasta, et itsestäsi käsin.”
Luentonsa jälkeen Aimo kehottaa lukijaa menemään nukkumaan. Uni on tietenkin levoton. Se ”ei ennusta tulevaisuutta, mutta sekoittaa taas kerran tehokkaasti menneisyytesi pakan.”
Hän tämänkin hän tietää: unet jäävät aina kesken. Ja herättyään sitä on edelleen vähän väsynyt ja ärtynyt ja epävarma ja hämmentynyt.
Mutta: ”Se on ihmisen tila”, Aimo sanoo.
Se on hyväksyttävä.