Sosiaalinen media: nettikänni ja tunnemedia
Sosiaalinen media -termin eli somen voisi vähitellen unohtaa ja puhua vaikka nettikännistä. Akateemisemmin somen voisi sanoa olevan pikemminkin affektiivinen tai tunne- tai elämysmedia kuin sosiaalinen.
Tuoreimmassa tapauksessa Ylen A2-kannabisillassa esiintyi pipopäinen studiovieras 4.2.2014. Hän ei närkästynyt heti illan aiheesta vaan oli vaiti, mikä tietysti perusteli epäilysten heräämisen. Oli varmaan viihdekäyttäjien edustaja studiossa.
Twitterissä #pipopää herätti heti voimakasta närkästystä. Myöhemmin hän paljastui ms-potilaaksi.
1990-luvulla yksi netin ajatuksista oli tasa-arvo rodusta, koulutuksesta tai iästä riippumatta. Elämäntapavalmentaja Jari Sarasvuo toteutti tätä oikeutta ms-potilaan arvioinnissa. On vaikea sanoa, mikä tässä twiitissä on sosiaalista saati mediaa.
Puuhassa ei ole enää mitään tolkkua. Pikemminkin voidaan puhua aikuisten nettikiusaamisesta. Sama on yleistynyt konferensseissa ja seminaareissa. On hieman joukkonoloa, kun alentavia twiittejä heijastetaan seinälle eikä puhuja tiedä yhtään, miten häntä arvioidaan reaaliaikaisesti.
En ole närkästynyt tai moralisoimassa sekunneissa liemahtavaa joukkonärkästystä. Ilmiö inspiroi ammatillisesti: miten teknologia ehkä muuttaa ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä?
Ilmiö on tuttu jo sähköpostin ja nettifoorumien ajoilta. Kun toisesta ei näe mitään eleitä, ilmeitä tai äänenpainoja eikä ole suoraa kontaktia, viestintä voi äityä rivakasti tunnepitoiseksi vähättelyksi ja nimittelyksi. Somessa on kuitenkin erityispiirteitä verrattuna aiempaan, kuten muiden käyttäjien tykkäykset ja nerokkuuksien jakaminen laajemmalti.
Somen käyttäjiä näyttävät kiinnostavan yhä vähemmän taustat, faktat tai muiden mielipiteet. Pitää vain päästä itse sanomaan.
Sosiaalisen median koukuttavuutta on tutkittu paljon. Sitä voi sanoa moderniksi känniksi tai nettikänniksi.
Some aluksi vapauttaa ihmisen estoista, saa sanomaan mitä mieleen juolahtaa, ja ihminen pitää twiittejään humoristisina ja älykkäinä. Sitten alkaa rähjääminen ja jankuttaminen. Lopuksi morkkis. Ms-potilaan tapauksessa ihmiset yrittivät siivota Twitteriä.
Sosiaalista mediaa on katseltu joitain vuosia. Ala ei juurikaan innovoi. Tällöin puhutaan kypsästä teknologiasta. Esimerkiksi nettihuutokaupassa ostajan tai myyjän ei tarvitse tuntea laitteen hienouksia.
Suuri osa somen käyttöpotentiaalista nähtiin jo 2000-luvulta: kansalaisten ”itseorganisoituminen” tempauksiin (bloggaukseni), yhteiskunnalliset liikehdinnät, suora yhteys julkkisten ja fanien välillä tai reaaliaikainen tiedonvälitys.
Suomessa on myös pitkään organisoitu työtä somella, erityisesti projekteissa, ja hyödynnetty oppimisessa, mutta viihdekäytön varjossa.
Tutkin työkseni ihmisten älyllistä toimintaa netissä. Tällä menolla sosiaalisessa mediassa ei ole juuri tutkittavaa. Hypoteeseja voi aina esiittää:
Ovatko suomalaiset – ja muut ihmiset – olleet aina tällaisia? Onko nyt vain löytynyt reptiilikerrokselle purkautumiskanava?
Johtuuko tämä vuonna 2008 alkaneesta taloustilanteesta? Siirtyikö Suomi liian nopeasti yhtenäiskulttuurista yksilöllisyyteen?
Puolet suomalaisista ei ole vieläkään somessa, vaikka ovatkin netissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se fiksumpi kansanosa.
Päivitetty 7.3. klo 14.01: Poistettu viittaus Alexander Stubbin lausahdukseen ”Vittu mitä paskaa”. Stubb ei tviitannut toteamustaan.