Kaiken internet pilkottaa jo

Profiilikuva
Blogit Kohinaa
Kirjoittaja on verkostotutkija, futuristi ja konsepti- ja käytettävyyssuunnittelija Otavan Opistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaiken internet (Internet of Everything) tarkoittaa maailmaa, jossa aivan kaikella olisi oma internet-osoite: yksittäisestä kasvista jokaiseen sosiaalisen median viestiin. Ja ne kaikki keskustelisivat keskenään ilman ihmistä.

Tällä hetkellä Esineiden ja tavaroiden internet on hurjassa julkisuusbuumissa. Mutta seuraava netti on jo suunnittelupöydällä.

Kaiken internet on vasta idea-asteella eikä termikään ole vakiintunut. Sitä mähkivät muun muassa futuristit, filosofit, biopunkkarit, riskisijoittajat, propellipäät ja poikkitieteelliset tutkijat. Seassa ei juuri näy vielä poliitikkoja tai yritysjohtajia. Toisaalta ideaa on käytännössä kehitelty 2000-luvun alusta myös Suomessa, alkaen tavaroiden RFID- eli älytunnisteista.

Internetin yksi kulmakivi on erilaisten laitteiden yhteyskäytäntö eli IP-osoite. Sillä laitteet tunnistavat toisensa ja välittävät dataa toisilleen. IP-osoitteet ovat hieman kuin katuosoitteita.

Noin neljä miljardia nykyistä IPv4-osoitetta loppuivat jo 2011, eli periaatteessa uusia laitteita ja käyttäjiä ei voi enää lisätä nettiin. Käytännössä asian kanssa voi vielä kikkailla jonkin aikaa.

Tilalle on kehitetty IPv6, jonka käyttöönotto on aloitettu. Se tarjoaa 340 sekstiljoonaa nettiosoitetta. Tuolla määrällä maailman jokaisella hiekanjyvällä voisi olla oma IP-osoite.

”Kaiken internetissä” periaatteessa jokainen vaate, vihannes, nettiin tallennettu viesti tai kävelymatka ja tulevaisuudessa haju sekä tuntoaistimus voisi saada oman ainutkertaisen verkkotunnisteensa, jolla siihen voitaisiin viitata. Asiat voisivat ”jutella” eli vaihtaa dataa keskenään.

”Kaiken internetiä” on pienimuotoisesti kehitelty reilut kymmenen vuotta. Yhtenä suuntauksena on ollut semanttinen eli merkityksellinen web. Ihmiset voisivat esimerkiksi omalla nimellään taata yksittäisen nettidokumentin tai toisen ihmisen todenmukaisuuden hieman sosiaalisen median kaverien tavoin. Näistä syntyisi ketjuja, joilla asiat ympäri nettiä määriteltäisiin faktoiksi yhdessä.

Merkityksellinen web myös määrittelisi, mihin jokin sana tai asia liittyy, ja jäsentäisi sen automaattisesti. Tällä hetkellä netti on täyttä silppua. Kun joku vaikkapa käyttää sanaa ‘arrogantti’ tai #luolamiesdieetti, netti kertoisi saman tien, mistä on suunnilleen kyse. Nyt on kyseltävä kavereilta, googlattava tai käytävä Wikipediassa.

Merkityksellinen netti on visioissa vasta alkua. ”Kaiken internetissä” sienet ja marjat lenkkipolun vieressä ilmoittaisivat olevansa valmiita poimittavaksi ennen vihulaispoimijoita. Lapsen vaate tarkistaisi nettikeskustelujen äänenpainoista, onko se muodikas tai olisiko edullista vaihtoehtoa.

Drinkki lomakohteessa suosittelisi: ”Jos otat mut, saat personoidusti kiinnostavaa seuraa” (Tinder). Töissä pöytäkirja suosittelisi vastaavia ideoita organisaatiossa ja ehdottaisi miten saada idea läpi ja keneen ottaa yhteyttä.

Varmasti liioittelen, mutta netin potentiaalin suhteen emme ole nähneet vielä vilaustakaan.