Etätyöstä läsnätyöhön
Läsnätyö tarkoittaa paikasta riippumatonta työtä, jossa ollaan muiden kanssa läsnä, ensisijaisesti nykyteknologian keinoin. Perinteisessä työpaikassa on useita sosiaalisia pisteitä kahvihuoneesta ja kapeista käytävistä tupakkapaikkaan, tosin aiempaa harvemmin.
Yhteiset sosiaaliset tilat mahdollistavat sattuman.
Tulevaisuudentutkimuksesssa puhutaan serendipiteetistä, jonka voi kääntää tilanteesta riippuen sattumaksi tai yllätyksellisyydeksi. Tässä tapauksessa uudeksi ideaksi tai peräti innovaatioksi organisaatiossa.
Perinteisessäkin työpaikassa yhä useampi asia hoituu netitse tai intranetin kautta vaikka ollaankin fyysisesti samassa rakennuksessa. Oleellista on vaikkapa it-tuen suhteen että joku on läsnä. Ja vastaa kysymyksiin. Eikä se että mistä päin maailmaa vastataan.
Fyysisessä työpaikassa olevia tuntuu olevan väliin vaikeampi saada kiinni kuin etätyöläisiä. Sähköposti on tukossa ja kukaan ei enää soittele kännykällä.
Yhä useampi hoitelee työasioita Facebookin chatissa ja Twitterissä em. tavoitettavuussyistä. Jos unohdetaan tietoturva, näistä keskusteluista ei jää mitään dokumentointia työnantajille.
Viralliset fyysiset kokoukset muistuttavat usein pikemminkin yhteistä sosiaalisen median päivitystuokiota, jonne kokoonnutaan jonkin muodollisen asian kuten esityslistan ympärille. Fyysisellä työpaikalla voi olla paikalla muttei läsnä.
Erityisesti ohjelmointiyrityksissä onkin jo siirrytty seisottaviin tai käveltäviin kokouksiin.
Moniin projekteihin ei olisi ollut mahdollista saada huippuasiantuntijoita ilman etäilyä. Toisaalta etätyöläiset jäävät Suomessa turhankin usein etäkonttoriloukkuun. Kun ei ole ole sermiä jonka yli kurkkia tai avokonttoria, jossa aiheuttaa pahennusta huutamalla, keneen ottaa yhteyttä?
Tutkimusmaailmassa yleistyvät sekä etä- että projektityöläiset ja erityisesti näiden yhdistelmä. Jos työnantaja ei tarjoa minkäänlaista läsnäolon mahdollisuutta – paitsi sen kahvihuoneen – monet hyvät ideat jäävät esittämättä ja rahoitushakemukset tekemättä. Luulisi tämän kiinnostavan.
Kollega Tiina Raevaara bloggasi tuoreeltaan, että yli 80 prosenttia Suomen korkeakoulujen tutkijoista on nykyään määräaikaisissa alle vuoden työsuhteissa tai apurahoituksella.
Työskentelin 2009-2010 Akatemian Somus-hankkeessa. Tutkijoita oli kolmelta paikkakunnalta, ja kokeilimme etäilyn eri muotoja itseemme.
Vaihdoimme tarvittaessa viikottain nettiorganisoitumisen tapoja. Parissa vuodessa kehittyi varsin solidi malli siitä, miten kokoustetaan netissä, kuten yhteiskirjoittaminen Etherpadin, Google Docsin tai wikin dokumenttiin ja samanaikainen nettipuhelu.
Somus-hankkeessa havaitsimme etätyön ja läsnätyön leikkauspisteen. Kutsun tätä hubiksi eli taustakanavaksi.
Taustakanavassa päädyimme Qaikuun, sittemmin kuopattuun kotimaiseen loistavaan palveluun. Se muodosti 24/7 kahvihuoneen, jonne pystyi myös pingaamaan eli kutsumaan muita, jos tuli mieleen jotain tähdellistä.
Uusimmassa työpaikassani kokeilemme Skype-nettipuhelimen chattia sekä Yammeria. Jotkut käyttävät facebook-ryhmiä. Viime kädessä IRC on kaikkien nettitaustakanavien äiti.
Esimerkiksi Facebookin avoimen datan ekosysteemiryhmässä on lähes 2000 jäsentä edistämässä asiaa kansallisesti. Joukossa on niin viranomaisia, suuryrityksiä, yksittäisiä ohjelmoijia kuin kansalaisverkostojakin. Ideoita sinkoilee jatkuvasti organisaatiosta ja tittelistä riippumatta.
Vaikka organisaation fyysiset rajat katoavatkin, edelleen tarvitaan jonkinlainen yhteinen avoin tila – vaikka netissä. Niin ikään fyysisellä työpaikalla tarvitaan nykyistä enemmän läsnäoloa, missä työntekijä sitten sattuukin viipottamaan.
Organisaatio tarkoittaa viime kädessä jonkinlaista orgaania, elintä jonka ympärille toiminta yhteisesti rakentuu. Tuottava organisaatio edellyttää näinä aikoina muutakin kuin kahvihuoneen avokonttorin vieressä.