Yksilöllisyyden läpimurto – miltä näytti kirjallisuus 1980-luvun puolivälissä?
Antti Tuurin romaani Talvisota ilmestyi vuonna 1984.
”Olin haastatellut kauhavalaisia vanhoja äijiä Pohjanmaa-romaania varten. Kun ne puhuivat talvisodasta, ne olivat aina vakavia. Kun ne alkoivat puhua jatkosodasta, tuli leikillisiä elementtejä”, Tuuri muistelee romaanin liikkellelähtöä.
”Vanhoista äijistä” puhuessaan Tuuri muistuttaa, että hänen nuoria miehiähän he olivat, kuusikymppisiä. Vuonna 1944 syntynyt Tuuri täyttää lokakuun alussa 80 vuotta.
Talvisodasta tuli myyntimenestys. Sitä myytiin 1980-luvulla yli satatuhatta kappaletta. Suosioon myötävaikuttivat romaanista käyty julkinen keskustelu ja vuonna 1989 ilmestynyt Pekka Parikan elokuva.
”Neuvostoliiton uhka oli aivan konkreettinen. Talvisota-kirjaa paheksuttiin aika lailla. Kun siitä tehtiin elokuva, presidentti Mauno Koivisto ei halunnut tulla ensi-iltaan”, Tuuri kertoo.
Elokuva esitettiin Koivistolle henkilökohtaisesti, yksityisesityksenä.
Tuuri muisteli 1980-luvun kirjallista elämää Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä kustantaja Touko Siltalan johtamassa paneelikeskustelussa, johon hänen lisäkseen osallistuivat Anja Snellman, silloinen Kauranen, joka oli ponkaissut kirjalliselle taivaalle esikoisromaanillaan Sonja O. kävi täällä vuonna 1981, sekä 1980-lukua tutkinut tietokirjailija, Helsingin kaupungin tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss.
Kauranen ja Sarantola-Weiss nostavat 1980-luvun esiin voimakkaan muutoksen aikana, niin kirjallisuudessa kuin yhteiskunnassa.
”Se, mitä luin äidinkielentunnilla oli jotain ihan muuta kuin se, mitä tapahtui ympärillä. Ihmisten elintaso parani, mikä näkyi konkreettisena elämäntavan muutoksena. Kollektiivinen mindset alkoi murtua, koska ihmisten ei tarvinnut panna kaikkea arjen pyörittämiseen. Alkoi nousta yksilöllisyyttä”, Sarantola-Weiss sanoo.
1980-luvulla esiin nousi Snellmanin (s. 1954) rinnalla rohkeiksi luonnehdittuja naiskirjailijoita kuten Rosa Liksom (s. 1958, esikoisteos Yhden yön pysäkki, W+G 1985) ja Anna-Leena Härkönen (s. 1965, esikoisteos Häräntappoase, Otava 1984).
Snellman huomauttaa, että naisten kirjoittamia kirjoja suhteutettiin vastaanotossa siihen, mitä naiset olivat aiemmin kirjoittaneet.
”Tyypillistä oli että keskityttiin mielestäni epäolennaisiin asioihin, seksikuvauksiin. Kirjalliset arvot jäivät käsittelemättä. Eräs kriitiikko sanoi, että yhden kirjan tähtösiä on nähty aiemminkin”, Snellman muistelee.
Neljäkymmentä vuotta sitten Kalle Päätalo, Laila Hirvisaari (silloinen Hietamies) ja Arto Paasilinna hallitsivat kirjamyyntiä. Kaari Utrion Eevan tyttäret ilmestyi vuonna 1984 Tuurin Talvisodan tapaan.
Nykyiseen verrattuna niin kustantamomaailma kuin media näyttivät tuolloin toisenlaisilta. Kustantamoja oli Touko Siltalan laskuissa seitsemän: WSOY, Otava, Tammi, sitten Gummerus, W+G, Karisto ja Kirjayhtymä.
Lehdistö oli vahva ja moniääninen. Kritiikin vahvoja hahmoja olivat Helsingin Sanomien Pekka Tarkka, Aamulehden Erkka Lehtola ja Kalevan Kaisu Mikkola.
Siltala huomauttaa, että ajassa eläneet eivät ymmärtäneet ajan erityislaatuisuutta.
”Tasaisesti tyytymättömiä oltiin aina.”
Paneelikeskustelu järjestettiin Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä 29.6.2024. Kirjoittaja kuuluu tapahtuman järjestävän yhdistyksen hallitukseen.