Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Vuoden kirja

Blogit Kirjailijan päiväkirja 4.12.2015 17:00
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Hyvin harvoin käy niin, että aamulla herää väsyneenä ja tuumii, mitä on tullut tehtyä, eikä ole varma, ovatko mielikuvat edellisillalta totta vai armollista kuvitelmaa.

Kaltaisellani paatuneella ja kovasydämisellä lukijalla harvoin menee pitkäksi kirjan kanssa. Syyllinen ei tietenkään ole vain kirja, vaan monet elämän osatekijät mahdollistavat lukuhurmoksen ja edesauttavat sen syntymistä.

Kirjaa siitä silti syyttää tai kiittää. Aivan samoin loistavinkaan kirja ei viettele, jos ympäröivä elämä ei sitä salli.

Marraskuun Lukuhaasteessa luettavakseni osui aamuväsymykseen johtanut teos, Laurent Binet’n HHhH (suom. Taina Helkamo, Gummerus 2015). Historiateoksen ja fiktion kaksoiskirjastoluokituksen saanut kirja kertoo Prahan teurastajana tunnetun toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan käskynhaltijana Böömin ja Määrin protektoraatissa toimineen Reinhard Heydrichin salamurhayrityksestä.

Se ei paperilla kuulosta kirjalta, joka saisi ketään hurmokseen.

Teoksen ”juonen” voi lukea Wikipediasta. Jos HHhH olisi trilleri, lukija jännittäisi, onnistuuko vastarintaliikkeen suunnittelema salamurha. HHhH:n lukijan ei tarvitse jännittää sitä. Entä miten salamurhaajille käy? Senkin löytää googlaamalla helpommin kuin perusdekkarin murhaajan nimen kirjan loppusivuilta.

Niin kuin kaunokirjallisissa teoksissa tapaa olla: olennaista ei ole se, mitä kerrotaan, vaan se, miten kerrotaan.

Ranskalaiskirjailija Laurent Binet kirjoittaa teokseensa mukaan minän, kertojan, joka kirjoittaa teosta Heydrichin salamurhasta. En ole tarkistanut, missä määrin HHhH:n minä vastaa Laurent Binet’tä.

Kertoja epäröi: Voiko hän väittää kirjassaan autoa jonkin väriseksi, kun ei ole siitä varma? Saako hän keksiä yksityiskohtia, joita ei voi todistaa (mutta ei ehkä voi todistaa vääräksikään)?

Metatason tuominen historiakirjan tai historiajännärin päälle kuulostaa näin selitettynä kuivakalta, muttei sitä ole. Olennaista on se, miten kerrotaan. Binet pysähtyy problematisoimaan historiatietoteoksen/historiajännärin olemusta aika ajoin, mutta toisaalla hän porhaltaa sumeilematta tapahtumia eteenpäin.

Historia tarjoaa kiehtovan tarinan, jonka Binet on poiminut ja valjastanut omaan käyttöönsä. Historiankirjoitusta problematisoiva taso antaa teokselle ekstratujauksen, joka nostaa sen esiin vaikkapa tosipohjaisista dekkareista samoin kuin dramatisoiduista historiateoksista. Se on sopiva yhdistelmä koetellusti toimivaa draamaa, tosipohjaisuuden mukanaan tuomaa viehätystä ja taiteellisesti oivaltavaa käsittelytapaa.

Vaikka kuinka analysoisin, en kykene selittämään itselleni, miksi HHhH vetosi minuun poikkeuksellisen paljon. Silti luulen, että se on minulle tämän vuoden kirja.