Voi tylsyys! Minna Canthia kiinnostivat myös hyvin toimeentulevien ongelmat
Kauppias Rollerilla on kaikki, mitä suinkin saattaa toivoa: kauppa käy itsestään, ei huolta eikä murhetta. Roller on arvossa pidetty, kunniallinen ja luotettava. Hänellä on nuori vaimo, iloinen ja sievän näköinen, joka laittaa tai antaa laittaa hyvää ruokaa, hankkii somia huonekaluja ja on aina muodikkaasti puettu.
Silti Roller venyy sohvallaan sanomalehtiä silmäillen: kuivaa ja ikävää!
Roller tuntuu vaipuneen jonkinmoiseen apatiaan. Hän kokee, että tarvitsisi jotain halua, toivoa tai intohimoa, joka saisi sielun liikkeelle. Mutta hänellä jo oli kaikki!
Kirjakaupassakaan häntä ei innosta mikään.
”Tuokaa semmoinen, jossa olisi jokin älykäs sana, jota ei tuhannen kertaa ennen ole maailmassa sanottu”, hän pyytää kirjakauppiaalta.
Ei löydy. Alkaa sataakin: lumiräntää ja vettä sekaisin.
”Onnettomia olivat kaikki ihmiset. Onnettomia ne, joiden leivän tähden täytyi kovaa työtä tehdä, ja kahta vertaa onnettomampia, joiden ei toimeentulostaan ollenkaan tarvinnut huolehtia”, kauppias Roller ajattelee.
Tai ainakin niin Minna Canth hänen ajatuksiaan kuvaa. Canth jos kuka Rollerin ajatukset tietää, onhan Roller hänen luomuksensa, ”Kauppias Roller” -novellin päähenkilö.
Rollerin ajatus siitä, että toimeentulostaan huolettomat ovat kahta kertaa onnettomat kovasti leivän eteen työtä tekeviin verrattuna on novellihenkilön ajatus, eikä itsemurhaa kohti käyvä Roller ole kaikkein tasapainoisin maailman analysoija.
Samaan suuntaan tuntuu kuitenkin ajattelevan tai osoittavan myös kirjailija itse. Sen osoittaa ”Missä onni?” -novelli.
”Missä onni?” -novellin päähenkilö Hilma Grålund, omaa sukua Reinius, on jo nuorena haaveillut rikkaasta sulhasesta.
”Joka aamu nukkuisin tuonne kahdeksaan. Ja sitten minä tilaisin uudet kengät, ennen kuin entiset ehtisivät rikkikään mennä”, pappilan lastenhoitajana työskennellyt nainen on maalaillut.
Ja katso: Hilma Reinius menee naimisiin rikkaan tamperelaisen kauppiaan ja teollisuusmiehen Grålundin kanssa.
Novellin kertoja pistäytyy Tampereella käydessään Hilma Grålundin luona. Vauraus huokuu asunnosta, huonekalujen päällisetkin ovat silkkiplyysiä. Emäntä itse on kuitenkin sairas.
”Hermostuneisuutta ja heikkoutta”, kuuluu lääkäreiden diagnoosi.
Muutamaa vuotta myöhemmin Grålund tekee konkurssin ja kuolee. Kertoja päätyy jälleen käymään Tampereella, jossa Hilma Grålund asuu vaatimattomassa asunnossa Kyttälän kaupunginosassa ja tulee pihan poikki puusylys käsivarrella.
Silti hän vaikuttaa tyytyväiseltä, kertoja huomaa.
”Minä olenkin iloinen ja tyytyväinen elämään, tyytyväisempi kuin milloinkaan ennen”, leskirouva Grålund vakuuttaa.
”Ei se ruumiin sairaus mitään ole –– kun vaan sielu on terve.”
Minna Canth tuli tunnetuksi yhteiskunnan heikko-osaisten aseman esiinnostajana. Esimerkiksi nämä kaksi novellia kuitenkin muistuttavat, että heikko-osaisuus ei katso taloudellista vaurautta: onneton voi olla plyysihuonekalujen keskelläkin.
Yläluokan joutilaisuus ja elämään kyllästyminen elää mielikuvissa juuri 1800-luvun lopun ilmiönä, mutta samalla se tuntuu ajankohtaiselta ja nykyaikaiselta. Nykyihminenkin potee tavarapaljouden keskellä eksistentiaalisia vaivoja ja huokaa kaiken turhuutta.
Canth on säilynyt ajankohtaisena.
Minna Canthin 175-vuotissyntymäpäivien ympärillä on ilmestynyt kasoittain Canth-aiheisia kirjoja. Yksi niistä on Canth-tutkija Minna Maijalan toimittama Ihmisen kuvia -novellivalikoima (Gummerus), johon ”Kauppias Roller”- ja ”Missä onni?” -novellitkin sisältyvät.
Valikoiman tekstit ovat vähemmän tunnettua Canthia, mutta hyvin niitä sietää lukea. Saatetekstissään Minna Maijala avaa Canthin Émile Zolalta omaksumaa naturalismia ja naturalistisen kirjailijan työmenetelmää.
Kun Minna Canth on viime aikojen puheessa nostettu lähinnä feminismin esitaistelijaksi, paljon huomiota ovat saaneet hänen asiaproosatekstinsä ja kirjeensä.
”Kaikki, mitä hän maailmasta ja elämästä ajatteli, ilmenee hänen teoksissaan. –– Kaunokirjallisissa teoksissa on koko hänen työnsä ja vaikutuksensa sydän – niissä ilmene hänen lämpönsä, huumorinsa ja syvä ymmärryksensä ihmisenä olemisen haasteita kohtaan”, Maijala kirjoittaa ”Lukijalle”-tekstissään.