Virke

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

”Ihmisen pitäisi aina tavoitella jotakin, mitä ei voi koskaan saada, hän sanoi.”

Ryhdyin eilisaamuna Tampereella junaa vaihdettuani lukemaan Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviaa. Sivulla 23 törmäsin tuohon virkkeeseen. Ajatus ei ole missään nimessä uusi, mutta siitä huolimatta ryhdyin mielessäni väittelemään sen kanssa. Keksin perusteluja puolesta ja vastaan. Kamppailu äityi nujakoinniksi, joka vaati asettamaan kirjan viereiselle virttyneelle pikajunapenkille ja sulkemaan silmät.

Heräsin vähän ennen Poria vakuutusmyyjän puheluun. (En kutsu Kissani Jugoslaviaa tämän kokemuksen perusteella unettavaksi, enkä ylipäätään pysty sanomaan siitä vielä mitään, sillä olen vasta aivan alussa.)

Näinkin kirjat toimivat. Tarjoamalla yllättäen tai yllättäviä ajatuksia ne voivat käynnistää ajatusprosesseja pahaa-aavistamattomassa lukijassa.

Osa proosasta vilisee aforistisia lauseita. Kari Hotakainen lienee kuuluisin esimerkki suomalaisista tekijöistä. Romaanin ja novellin konsepteihin kuitenkin kuuluu, että ne eivät ole sarja peräkkäisiä aforismeja. Ajatus vaatii ympärilleen kontekstin. Ei niinkään siksi, että keskinkertaisten aforismien lukeminen peräkkäin tukkisi tekstin niin kuin voi verisuonet Pekka Puskan painajaisessa, vaan siksi, että ajatus suhteessa ympäristöönsä, (fiktiivisiin) henkilöihin, tilanteeseen ja niin edelleen, on todistusvoimaisempi kuin irtonokkeluus tai ajatuslohkareen sirpale.