Viisikko lopettaa ryyppäämisen

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Enid Blytonin Viisikko on kasvanut aikuiseksi.

Se on aivan ymmärrettävää, ilmestyihän ensimmäinen Viisikko-kirja Viisikko aarresaarella alkukielellään englanniksi toisen maailmansodan aikaan vuonna 1942, siis 74 vuotta sitten. Jos lapset olisivat vanhentuneet samaa tahtia kuin tavalliset kuolevaiset, he saattaisivat tällä hetkellä seikkailla vanhainkodissa.

Sarjakirjoissa, eritoten lasten ja nuorten sarjoissa, päähenkilöiden ikääntyminen ei noudattele reaalimaailman lakeja. Niinpä puolen vuoden päästä ilmestyvissä neljässä uudessa Viisikko-kirjassa entiset lapset ovat kolmekymppisiä. He kamppailevat gluteenittoman ruokavalion ja alkoholin kanssa.

Kirjasarjan saamasta parodiajatkosta kertoi muun muassa The Bookseller -lehti. Kirjat kirjoittaa Bruno Vincent ja kustantaa Hachette-kustantamojättiin kuuluva Quercus-kustantamo. Hachette hankki muutama vuosi sitten maailmanlaajuiset oikeudet Blytonin teoksiin.

Viisikko on innoittanut parodioitsijoita aiemminkin, yhtenä ensimmäisistä John Lennonia, joka kirjoitti parodisen Viisikko-tarinan John Lennon panee omiaan -kirjaansa (ilm. englanniksi vuonna 1964).