Viattomat lapset
Pienet asiat ovat suuria asioita. Ja suuria luulee pieniksi. Mieli askartelee sen parissa, olisiko jokin kynnys pitänyt ylittää, vaikka pian huomaakin, että on ollut kokonaan väärässä talossa.
Jälkikäteen ei kaduta se, mitä on tehnyt, vaan se, mikä on jäänyt tekemättä.
Jouluna olen lueskellut saksalaisen oikeuspsykiatrin Hans-Ludwig Kröberin teosta Murha (MORD), joka ilmestyi viime vuonna Saksassa ja tänä vuonna suomeksi Anne Mäkelän suomentamana. Teoksen alaotsikko on puhutteleva ”Tarinoita todellisuudesta”.
Kirjassa Kröber kertoo yhdeksän tarinaa. Ne eivät ole murhakertomuksia eivätkä edes kerro murhasta, vaikka kaikissa murhataankin. Ne kertovat ihmisistä, jotka päätyvät suunnittelemaan toisen ihmisen murhaamista, rakentavat kellariinsa sadomasokistisiin seksileikkeihin tarkoitetun huoneen tai yksinkertaisesti vain tappavat ymmärtämättä miksi.
Suuren berliiniläissairaalan oikeuspsykiatrian laitosta johtava Kröber on työuransa aikana tutustunut murhanneisiin ihmisiin antaessaan asiantuntijalausuntoja oikeudelle. Kirjassa olevat tarinat pohjautuvat tositapauksiin. Ne ovat väritettyä todellisuutta mutta eivät fiktiota. Kirjastoluokituksessa Murhalle on annettu luokat 14.4 (persoonallisuuden psykologia) ja 59.56 (psykiatria).
Saksalaisessa kulttuurissa ihmisen pahuutta tai pahaa ihmisessä käsittelevät rikossarjat ovat valtavan keskeisiä. Joka ilta Tageschaun jälkeen kello 20.15 alkaa monella kanavalla kilvan Krimi. Niissä murhat ovat usein perheiden synkkiä salaisuuksia. Hämmentävän usein ne tapahtuvat kahden Bemarin perheissä vaaleasävyisissä villoissa tyylihuonekalujen keskellä. Porvarillinen menestys on televisiodraamalle kontrastin tarjoavaa kulissia.
Kröberin yhdeksän kertomusta eivät ole Kahden keikkaa tai Kettua. Pahantekijöiden lähtökohdat elämään ovat usein heikot. On nyrjähdyksiä, vaikeita paikkoja, joita ihminen ei kai ole selvittänyt.
Kröber ei kuitenkaan tarjoa olosuhteita suoraviivaiseksi selitykseksi. Mitä enemmän tekojen syitä yrittää ymmärtää, sitä paremmin ymmärtää, kuinka vaikea on ymmärtää. Ehkä pienikin asia olisi tehnyt toisin, vaikka vain oikeaan aikaan oikealla äänenpainolla lausuttu sana.
Kuinka viattomista lapsista tulee viallisia aikuisia? Mitä voi tehdä ennen kuin on liian myöhäistä? Miten saisi tehtyä? Voiko?
”Monet toiveemme, tunteemme ja ajatuksemme saattavat olla yhteneväisiä rikollisen toiveiden, tunteiden ja ajatusten kanssa – mutta me osaamme käsitellä niitä säädyllisesti tai joku vapauttaa meidät ahdingostamme”, Kröber kirjoittaa.