Valkeat glögit

Kirjailijalla ei ole työpaikan pikkujouluja, mutta onhan sentään kustantamoiden glögitilaisuudet. Viime vuonna WSOY:n Valkeat glögit jätettiin väliin muuton vuoksi. Tänä vuonna valkea glögi lämmitti adventtisohjossa Korkeavuorenkadulle tarponeita kirjailijoita Bonnier-talon alakerrassa. Aiempien laajojen sidosryhmätilaisuuksien sijaan glögilasia kohotettiin kirjailijoiden ja kustantamon väen kesken.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden Anna-Riikka ja Silja palkitsivat muutamien teoksien tekijöitä suklaajoulupukki-Oscarein. Kovin Heikki Turusta muistuttanut joulupukki vieraili, kun häntä lauluin kutsuimme. Riimirunoilevan pukin säkistä löytyi jokaiselle Simpauttajasta romaanin ilmestymisen 40-vuotisjuhlan merkiksi otettu pokkaripainos.

Kun pyysin Turuselta omistuskirjoitusta, hän tokaisi, että jos hänen nimensä olisi Karo, hän olisi voittanut Nobelin. Kuka nyt Heikki-nimiselle mitään palkintoja antaisi.

Simpauttaja-pokkari on kätevästi käsilaukkukokoinen. Eräs kirjailija kokeili, että käsilaukkuun mahtuu kaksikin kirjaa, jos kunnolla survoo. Autoin survomisessa, varoin tarttumasta vetoketjuun. Mitä hän toisella kirjalla tekisi? Yrittäisikö vaihtaa olueen jatkoilla? Kuinka monta desiä käyttämättömällä E-hintaluokan pokkarilla irtoaisi?

Moni etenkin lasten- ja nuortenkirjailija nosti niin eilen kuin aiemminkin esiin käsikirjoitusta tarjotessaan kuulemansa sanat ”listalle ei mahdu”. Kun suuret kustantamot vuosikymmen sitten kilpailivat markkinaosuuksilla ja ahnehtivat nimikkeitä, viime vuosina listoja on tiukennettu kovalla kädellä. Lasten ja nuortenkirjallisuuden puolella yleisiä sarjojakin ajetaan alas tai lykätään kesken sarjan.