Uskaltaako idolinsa kohdata?
Peter Høeg on ollut minulle erityinen kirjailija kaksikymmentä vuotta. Luin vuonna 1995 tuoreeltaan Høegin suomeksi ilmestyneen kertomuskokoelman Kertomuksia yöstä ja olin myyty. Muistelen, että minut olisi ohjannut kirjan pariin Helsingin Sanomissa ilmestynyt kritiikki, ja voi sitä iloa, kun näin kirjan Mikkelin kaupunginkirjaston uutuushyllyssä!
Tanskalaiskirjailijalta oli tuota ennen suomennettu jo kaksi teosta, joista Lasiavain-dekkaripalkittu Lumen taju (suomeksi vuonna 1993) lienee yhä hänen tunnetuin teoksensa. Sen olen näköjään saanut isiltä syntymäpäivälahjaksi vuoden 1996 kesällä. Veikkaan, että lahjanantajaa oli tässä tapauksessa vinkattu.
Suhteeni Høegiin on ongelmallinen. Useasta syystä.
Ensinnäkin ihailen hänen tapaansa kirjoittaa, ja samalla tiedän, etten itse voisi kirjoittaa samoin. En rohkenisi käyttää niin suuria sanoja ja luoda niin musikaalimaisia kohtauksia kuin Høeg; ne eivät kuulu estetiikkaani, mutta taitavan kirjailijan jälkeä voin vain lukea henkeä haukkoen. Maagikon taitoa on murtaa niin tarkan ihmisen kuin minun suojaus.
Toinen ongelmani on monimutkaisempi: en ole pitänyt järin paljon mistään, mitä Høeg on kirjoittanut 2000-luvulla. Vaikeuksia oli jo vuonna 1996 ilmestyneen Naisen ja apinan kanssa.