Ulkomaalaistaustaiset hurraavat Suomen urheilumenestykselle kantaväestöä kiihkeämmin
Kun sata vuotta sitten nuorelle itsenäiselle Suomelle rakennettiin identiteettiä, apuna käytettiin urheilua. On kyseenalaista, juoksivatko Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi ja Ville Ritola Suomen maailmankartalle, mutta ainakin he juoksivat monien suomalaisten mieleen käsityksen suomalaisuudesta.
Tätä kuvaa oppineisto vahvisti tietoisesti. Ensimmäinen Suomen valtion kustannuksella veistetty patsas tilattiin Wäinö Aaltosesta, jonka malliksi komennettiin Pariisin vuoden 1924 olympialaisten sankari Paavo Nurmi.
Kamppailut urheilumenestyksestä tuntuvat yhdistävän kansaa ja nostattavan positiivista kansallistunnetta. Matti Nykäsen kultahyppyjen jälkeen suurimmat suomalaisia yhdistävät urheiluhetket tuntuvat siirtyneen yksilölajeista joukkuelajeihin. Vedenjakaja taisi olla jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995, ja jalkapallossa ensimmäinen maan kattava huuma syntyi miesten jalkapallomaajoukkueen selvittyä ensi kesän EM-lopputurnaukseen.
Vaan mitähän Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset ajattelevat Teemu Pukille tai ”Mörkö” Anttilalle hurraamisesta?
Kysymykseen vastaa Ville Pitkäsen, Pasi Saukkosen ja Jussi Westisen tutkimusraportti Samaa vai eri maata? Tutkimus viiden kieliryhmän arvoista ja asenteista Suomessa. Raportti on osa tutkimushanketta, jonka suunnittelusta ja rahoituksesta ovat vastanneet Suomen Kulttuurirahasto, e2 Tutkimus, Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä oikeusministeriö.
Tutkimuksen ulkomaalaistaustaisia koskevassa osiossa tarkastellaan Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asuvaa viron- venäjän-, englannin-, somalin- sekä arabiankielistä väestöä eli sellaisia henkilöitä, joiden rekisteröity äidinkieli on jokin mainituista kielistä.
Eri kieliryhmiin kuuluvia haastateltavia oli yhteensä 1527, kolmisensataa jokaisesta kieliryhmästä.
Nämä viisi kieltä ovat yleisimmät Suomessa asuvien äidinkielet suomen ja ruotsin jälkeen. Selvästi eniten on venäjää äidinkielenään puhuvia, noin 80 000 kappaletta. Viroa puhuu noin 50 000 Suomessa asuvaa, arabiaa noin 30 000 ja sekä somalia että englantia noin 20 000 ihmistä.
Vastaajille esitettiin väite ”Suomen urheilumenestys on hieno asia, koska se yhdistää ihmisiä heidän taustastaan riippumatta”.
Väite saa laajaa kannatusta. Englanninkielisistä sen kanssa joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 84 prosenttia vastaajista, venäjänkielisistä 83 prosenttia.
Näkemys saattaa hyvässä hengessä rakoilla, kun Suomen ja Venäjän miesten jalkapallomaajoukkueet ottavat toisistaan mittaa Pietarissa ensi kesän EM-kisoissa.
Viidestä kieliryhmästä vähiten innokkaasti Suomen urheilumenestyksen koheesiovoimaan suhtautuvat viroa puhuvat. Heistä 13 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteen kanssa, ”vain” 69 prosenttia samaa mieltä.
Kaikkien viiden kieliryhmän puhujista kolme neljästä on väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä, eri mieltä joka kymmenes.
Sama väittämä esitettiin identiteettitutkimuksessa myös suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuville suomalaisille. Nk. kantasuomalaisten kanta väitteeseen on vähemmän positiivinen.
Kantaväestöstä 29 prosenttia on väitteen kanssa täysin ja 48 prosenttia jokseenkin samaa mieltä, eli positiivisesti suhtautuvien osuus on samalla tasolla muiden tutkittujen kieliryhmien kanssa. Täysin samaa mieltä olevien osuus on kuitenkin selvästi pienempi kuin viiden kieliryhmän edustajilla keskimäärin.
Negatiivisesti väitteeseen asennoituvan kantaväestön osuus on suurempi. Joka kahdeskymmenes on täysin eri mieltä siitä, että Suomen urheilumenestyksen yhdistävä vaikutus on hyvä asia. 12 prosenttia kansaväestöstä on jokseenkin eri mieltä väitteen kanssa, eli kielteisesti urheilumenestyksen yhdistävään voimaan suhtautuu joka kuudes kantasuomalainen.
”Urheilulla on paljon potentiaalia kotoutumisen edistämisessä”, tutkijat kirjoittavat.
He nostavat esiin sen, että eri lajien maajoukkueissa on esiintynyt menestyksekkäästi Suomeen muuttaneita urheilijoita tai maahanmuuttajien Suomessa syntyneitä lapsia, minkä he uskovat heijastuvan tutkimuksen tuloksiin.
”Kaikissa kieliryhmissä urheilumenestyksen yhdistävän voiman nimeen vannotaan eniten vanhimmissa ikäryhmissä. Esimerkiksi 50–64-vuotiaista venäjänkielisistä täysin samaa mieltä väittämästä on 67 prosenttia, kun taas alle 30-vuotiaista 41 prosenttia. Somalinkielisissä vastaavat osuudet ovat 72 ja 55 prosenttia. Erot eivät ole suuria, mutta samansuuntaisia maanpuolustusta koskevan väittämän tuottamien tulosten kanssa. Kansallishenkisyys on vahvinta vanhemmissa ikäluokissa.”
Urheiluun kytkeytyy myös ei-toivottuja ilmiöitä kuten rasismia. Aihe on ollut esillä omassa saunaporukassamme viime vuosina, sillä yksi porukan jäsenistä kirjoitti taannoin kirjan kosovolaissyntyisestä jalkapalloilijasta Shefki Kuqista, joka pelasi Suomen maajoukkueessa vuosina 1999–2010.
Jalkapallon ilme onkin varsin monimuotoinen moneen muuhun urheilulajiin verrattuna. Vaikka ulkomaalaistaustaisia pelaajia on pelannut Suomessa jo vuosikymmenten ajan, silti jalkapallonkin piirissä esiintyy rasistista huutelua.
Aivan toisenlaiselta näyttää jääkiekon kuva. Se on valkoihoisten laji.
Toinen saunaporukkamme jäsenistä perehtyi aiheeseen haastattelemalla Willie O’Reetä, joka oli ensimmäinen tummaihoinen NHL-jääkiekkoilijaa. Rotumuuri murtui vuonna 1958, mutta helposti se ei tapahtunut. Monet katsojat olivat sitä mieltä, että ainut musta, jonka kuului olla jäällä, oli kiekko.
”Jos olisin vastannut jokaiseen epäasialliseen kommenttiin, olisin istunut koko ajan jäähyaitiossa”, O’Ree sanoo.